EU:n maatalouspolitiikka kaipaa rohkeaa uudistamista kilpailukyvyn vahvistamiseksi

Keskustelualoitteessa tarkastellaan, miten CAP edistää tai jarruttaa maatalouden kilpailukykyä. Nykyinen järjestelmä tukee kilpailukykyä ennen kaikkea epäsuorasti vakauttamalla maatalouden tulopohjaa ja investointiympäristöä, mutta ei aktiivisesti edistä sitä.

”Vakauttavasta roolista tulee kuitenkin kilpailukykyä jarruttava, kun toimintaympäristön muutos edellyttäisi lisää aktiivista uudistumista. Tulevaa CAP-kautta valmistellaan epävakaammassa toiminta- ja markkinaympäristössä, ja siksi kilpailukyky on noussut yhä strategisemmaksi kysymykseksi”, sanoo maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.

CAPin uuden kauden on tarkoitus alkaa vuoden 2028 alusta.

Kilpailukyvyn näkökulmasta politiikkaa tulisi uudistaa rohkeasti

CAPin keskeinen vaikutusmekanismi on tulopohjan turvaaminen. Markkina- ja tuotantohäiriöiltä suojaaminen onkin perusteltua, koska maataloudessa tuotantopäätökset ovat pitkäjänteisiä, ja niihin vaikuttavat biologiset viiveet sekä markkina- ja säävaihtelut. Vakauttava mekanismi tukee kilpailukykyä kuitenkin vain silloin, kun se luo pohjaa uudistumiselle ja investoinneille. Jos säilyttävä rooli pitkittyy, se vähentää painetta sopeutua, heikentää markkinasignaalien ohjausvaikutusta ja kääntyy kilpailukykyä jarruttavaksi.

Nykyisessä toimintaympäristössä kilpailukyky rakentuu yhä enemmän tuottavuudesta, sopeutumiskyvystä, innovaatioista ja markkinaehtoisuudesta. Siksi kilpailukyvyn näkökulmasta olennaista on pohtia, tulisiko maatalouspolitiikan uudistua yhtä perinpohjaisesti kuin parikymmentä vuotta sitten, kun siirryttiin tuotannosta irrotettuun tulotukeen.

Monitavoitteinen instrumentti on tehoton

CAPin keskeinen ongelma on, että samoilla tukivälineillä pyritään samanaikaisesti tulotuen, riskienhallinnan, ympäristötavoitteiden ja kilpailukyvyn edistämiseen. Tällöin mikään näistä tavoitteista ei toteudu tehokkaasti heikentämättä toista. Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi riskienhallinnassa. Suomessa tuotantoresursseihin kohdistuva riskienhallinta on ulkoistettu käytännössä pinta-alaperusteisten tukien varaan. Kilpailukyvyn näkökulmasta tämä on varsin passiivinen tapa, sillä se ei edistä tilojen aktiivista sopeutumiskykyä.

Aktiivisen riskienhallinnan erottaminen vakauttavista toimenpiteistä mahdollistaisi rahoituksen paremman kohdentamisen kilpailukyvyn vahvistamiseen ilman kokonaisbudjetin kasvattamista. Esimerkiksi vastasyklisillä toimenpiteillä rahoitus voitaisiin kohdentaa aktiivisesti markkinoilla toimiville tiloille toteutuneiden tappioiden perusteella. Tällainen muutos johtaisi tulojen uudelleenjakautumiseen sektorin sisällä, ja sen laajuus riippuisi muutoksen mittakaavasta.

”Tukijärjestelmässä pitäisi erottaa selkeämmin toisistaan eri tavoitteita palvelevat toimenpiteet. Jokaista politiikkatavoitetta kohti tulisi olla vähintään yksi riippumaton instrumentti”, sanoo Mauri Yli-Liipola

Maatalouden kilpailukyky on sidoksissa koko ruokaketjun kilpailukykyyn

Suuri osa maataloustuotannon arvosta syntyy jalostuksessa ja kansainvälisessä kaupassa. Jos elintarviketeollisuus ei ole kilpailukykyinen, alkutuotannon mahdollisuudet hyötyä markkinoista jäävät rajallisiksi. Kilpailukykyä pitää siis tarkastella myös koko arvoketjun näkökulmasta, jossa arvon jakautuminen ja markkinavoima ovat keskeisiä tekijöitä.

”Kilpailukykyä edistävä maatalouspolitiikka syntyy kokonaisuudesta, joka tukee investointeja ja markkinoiden toimivuutta, sekä sellaisesta sääntelystä, joka ei heikennä kansainvälistä kilpailuasemaa”, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.

Keskustelualoite on laadittu osana Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) rahoittamaa tutkimushanketta ”Suomi EU:n maatalouspolitiikan tekijänä: politiikkavaihtoehdot ja niiden vaikutukset (CAP2028)”, jota Luonnonvarakeskus, Pellervon taloustutkimus PTT ja Reinu econ toteuttavat yhdessä vuosina 2024–2027.

Julkaisu verkkosivuillamme: https://www.ptt.fi/julkaisut/cap-ja-kilpailukyky-edistaako-vai-jarruttaako-politiikka-maatalouden-kilpailukykya/