Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Nuoret kuluttavat paljon energiajuomia ja moni tunnistaa jo olevansa niistä riippuvainen – THL:n mukaan myynti alle 18-vuotiaille tulisi kieltää

4.6.2026 00:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

THL:n toteuttaman Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan 12–20-vuotiaista nuorista 67 prosenttia kertoi juovansa energiajuomia ainakin joskus, 42 prosenttia vähintään kerran viikossa, 15 prosenttia 3–5 kertaa viikossa ja 6 prosenttia päivittäin tai lähes päivittäin. Käyttö oli samanlaista niin tytöillä kuin pojilla. Energiajuomia käyttävistä nuorista moni kokee riippuvuutta tai kokee muuten juovansa niitä liikaa.

Energiajuomia käytettiin vuorokauden eri aikoina, mutta käyttö painottui erityisesti iltapäivään ja alkuillan tunteihin. Etenkin pojat joivat energiajuomia myös ilta-aikaan.

”Nuoret perustelevat energiajuomien käyttöä vireystilan kohentamisella, mutta runsas, erityisesti iltaan painottuva käyttö voi toimia päinvastoin eli heikentää unta ja lisätä väsymystä”, kertoo tutkimuspäällikkö Sari Niinistö

”Jos energiajuomat korvaavat aterioita, esimerkiksi aamupalan tai koululounaan, ruokavalion laatu heikkenee, mikä puolestaan heijastuu jaksamiseen ja keskittymiseen”, hän jatkaa.

Energiajuomista haittaa nuorten terveydelle 

Lasten ja nuorten energiajuomien käyttöön on havaittu liittyvän monia haitallisia terveysvaikutuksia, kuten verenpaineen nousua, sykkeen muutoksia ja sydämentykytystä, hammasterveyden ongelmia, unihäiriöitä, erilaisia psyykkisiä oireita sekä heikentynyttä koettua terveyttä. 

Energiajuomien käyttö on nuorilla yhteydessä myös muun muassa päänsärkyyn, vatsakipuihin ja stressiin. Unihäiriöt aiheuttavat keskittymisvaikeuksia ja haasteita oppimisessa.

Haitallisten terveysvaikutusten taustalla on energiajuomien sisältämä runsas määrä kofeiinia ja happoja sekä joissakin energiajuomissa oleva runsas sokerin määrä.

Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan alle 18-vuotiailla energiajuomien käyttäjillä 78 prosenttia kofeiinista tuli energiajuomista.

Kofeiinin turvallisena päivittäisenä saantina alle 18-vuotiailla pidetään alle 3 mg/kg. Nuorten ravitsemustutkimuksessa tämän rajan ylitti 9 prosenttia energiajuomia käyttävistä alle 18-vuotiaista tytöistä ja 17 prosenttia pojista, kun huomioitiin kofeiinin saanti myös muista juomista.

Iso osa energiajuomia käyttävistä nuorista koki oman kulutuksensa liialliseksi tai koki jonkinasteista riippuvuutta. Energiajuomia vähintään kerran viikossa käyttävistä nuorista 24 prosenttia koki juovansa liikaa energiajuomia. Lisäksi 70 prosenttia kertoi kokevansa riippuvuutta energiajuomista.

”Tulokset herättävät huolta ja osoittavat, että tarvitaan ennaltaehkäisyä ja nuorille suunnattua tietoa kofeiinin vaikutuksista ja käyttöön liittyvistä riskeistä. Tehokkaan ennaltaehkäisyn perustaksi tarvitaan tarkempaa tietoa siitä, mitkä tekijät edistävät ja ehkäisevät energiajuomien käyttöä”, toteaa tutkimuspäällikkö Susanna Raulio.

THL kannattaa energiajuomien myynnin kieltämistä alle 18-vuotiaille

Energiajuomien käyttöön vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden ohella tuotteiden saatavuus, hinnoittelu ja annoskoot sekä tuotteiden myyntiä koskevat ohjeet ja käytännöt.

THL on suositellut jo yli 10 vuotta sitten energiajuomien myynnin rajoittamista alle 15-vuotiaille. Tämän ja muiden suomalaistutkimusten mukaan se ei ole riittänyt hillitsemään nuorten kasvavaa energiajuomien kulutusta. 

THL kannattaa lainsäädäntöä, joka kieltää energiajuomien myynnin alle 18-vuotiaille. Lisäksi on tarve rajoittaa lapsiin ja nuoriin kohdentuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia. Nämä tukisivat yhdessä lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia monipuolisesti.

THL:n toteutti Nuorten ravitsemustutkimuksen kouluissa ja oppilaitoksissa lukuvuonna 2024–2025. Tutkimukseen osallistui 22 kuntaa eri puolilta Suomea. Nuoret rekrytoitiin tutkimukseen luokka- tai ryhmäkohtaisesti peruskoulun 7.–9.-luokalta ja toisen asteen 1.–2.-vuosikurssilta. 

Ruoankäyttöä ja ravintoaineiden saantia selvittävään tutkimukseen kuului taustakysely ja kaksi ruoankäyttöhaastattelua. Haastatteluihin osallistui yhteensä 1975 nuorta (33 % kutsutuista) ja taustakyselyyn 1839 nuorta (31 % kutsutuista). 

Julkaisemme ensimmäisiä Nuorten ravitsemustutkimuksen tuloksia kesän ja syksyn aikana.

Lähde:

Raulio S, Haario P, Takkinen H-M, Ahonen S, Hulshof I, Virtanen SM, Niinistö S. (2026) Nuorten energiajuomien käyttö ja kofeiinin saanti – tuloksia Nuorten ravitsemustutkimuksesta. Tutkimuksesta tiiviisti 18/2026. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. 

Lisätietoja:

Susanna Raulio 
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 8574
etunimi.sukunimi@thl.fi

Sari Niinistö 
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7249
etunimi.sukunimi@thl.fi

Peppi Haario 
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 7672
etunimi.sukunimi@thl.fi

THL:n hallitusohjelmaratkaisut: Väestön kyvykkyys tehdä terveyttä edistäviä kestäviä valintoja kasvaa yhteiskunnallisilla kannustimilla

Nuorten ravitsemustutkimus 

Avainsanat

Kuvat

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 39/202616.9.2026 15:24:53 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 16.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 24.9. Aikuisten suolan saanti ja verenpainetasot Suomessa - nykytilanne ja kehitys. Yhteistiedote Sydänliiton kanssa. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Uutiset pe 18.9. Järjestä nuorille keskustelu digin käytöstä – auta suositustyössä. Lisätiedot: Saara Rapeli, tiimipäällikkö, THL, puh. 029 524 7102 ja Paula Tyrväinen, erityisasiantuntija, OPH, puh. 0295338615 pe 18.9. THL avaa haun uusille turvakotipalveluntuottajille Keski-Uudellemaalle ja saamelaiste

THL viikolla 38/202610.9.2026 15:07:24 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 10.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 14.9. Ruoka-aputoiminnan valtionavustuksen haku vuosille 2027–2028 on auki Lisätiedot: soila.veltheim(at)thl.fi, puh. 029 524 7623 ti 15.9. Valtionavustushaku rahapelihaittoja koskevalle tieteelliselle tutkimukselle avataan. Tutkimusorganisaatiot ja yleishyödylliset yhteisöt voivat hakea avustusta raha- ja digipelihaittojen ehkäisyä ja vähentämistä tukevaan tieteelliseen tutkimukseen. Lisätiedot: kati.matikainen(at)thl.fi, puh. 029 524 8403 Blogit to 17.9. Imatran malli näyttää, mi

THL viikolla 37/20263.9.2026 15:01:03 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 3.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 9.9. THL:n uudeksi tietoylijohtajaksi on valittu Tomi Malmström. Hän aloittaa tehtävässä 1.10. Malmström siirtyy THL:ään Nordic Healthcare Groupista (NHG). Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Blogit ke 9.9. Tiedolla johtaminen on vaikuttavan hyvinvointityön perusta. Kirjoittajat: Pia Hakamäki, kehittämispäällikkö, hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujärjestelmän tuki ja Anne Sahrio, hyvinvointikoordinaattori, Yhteisöpalvelut, Kuopion kaupunki. to 10.9. Mini-in

Jätevesitutkimus: alfa-PVP:n käyttö vakiintunut, kokaiini edelleen nousussa3.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Alfa-PVP:n käyttö keskittyy edelleen voimakkaasti Etelä- ja Länsi-Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. Käytön lisääntyminen on taittunut, mutta käyttömäärät näyttävät vakiintuneen varsin suuriksi. Kokaiinia käytetään aiempaa enemmän lähes koko Suomessa, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus. Tulokset tarjoavat näkymän huumeiden käyttöön sekä valtakunnallisesti että paikallisesti 32 kaupungissa eri puolilla Suomea.

THL viikolla 36/202627.8.2026 15:56:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 3.9. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytön alueellisesta esiintyvyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 to 3.9. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterien laatutietoraportit julkaistaan. THL julkaisee perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisterien tietosisältöä kuvaavat laatu- ja kuvailutietoraportit. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 pe 4.9. Vanhuspalveluje

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye