Aalto-yliopisto

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

8.6.2026 08:00:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Jaa

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.

Ilmakuva kampusalueesta, jolla on useita tiilisiä ja modernisti muotoiltuja rakennuksia vehreässä ympäristössä. Taustalla näkyy järvi ja metsikköä.
Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa osaamista. Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto saa yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset ABB:ltä, Fortumilta, St1:ltä ja Walter Ahlströmin säätiöltä. Lahjoitukset käytetään neljän uuden energia-alan professuurin perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta (House of Energy Transition), jonka Aalto perustaa.

”Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio. Mikään yksittäinen keksintö ei riitä, vaan koko energiajärjestelmä pitää miettiä uusiksi”, sanoo osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.

Koko arvoketju yhden katon alla 

Aallon eri korkeakouluissa työskentelee energian parissa reilut neljäkymmentä professoria tutkimusryhmineen, mikä on suurin energia-alan tutkijoiden määrä suomalaisissa yliopistoissa. Saman katon alta löytyy osaamista koko energian arvoketjuun, mikä tekee Aallon tutkimus- ja opetustyöstä yhteiskunnalle ja teollisuudelle relevanttia sekä nopeasti hyödynnettävää.

Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa kriittistä osaamista. Hallittu ja kestävä energiasiirtymä tukee Suomen kilpailukykyä, kestävää kasvua ja innovaatioiden syntymistä.

ABB:n 1,5 miljoonan euron lahjoitus tukee tehoelektroniikan professuurin perustamista. Tehoelektroniikan uudet läpimurrot ja osaajat ovat ratkaisevan tärkeitä suomalaiselle ja eurooppalaiselle teollisuudelle, kestävän energiamurroksen toteutumiselle sekä liikenne- ja energiasektorien toimintavarmuudelle.

”Haluamme olla mukana House of Energy Transition -osaamiskeskuksen rakentamisessa, sillä kestävän energiamurroksen läpimurrot vaativat vahvoja kumppanuuksia teollisuuden, akateemisen maailman ja tutkimuslaitosten välillä. Yhteistyö vahvistaa myös Suomen kilpailuasemaa sekä varmistaa ABB:n johtavan aseman sähköteknologian ja energiatehokkuuteen perustuvien ratkaisujen uudistajana myös tulevaisuudessa”, sanoo ABB Oy:n LV System Drives -liiketoimintayksikön johtaja Peter Lindgren.

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa, jotka kohdistetaan uuden energiastrategian professuurin perustamiseen. Professuurin tavoite on tunnistaa energiamurrokseen liittyviä pullonkauloja, yhdistää niiden ratkomiseen tarvittavat tutkijat ja sidosryhmät sekä tukea teollisuutta ja yhteiskuntaa tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisessä.

”Yhteiskunnan sähköistyminen etenee, mutta hidasteita tuovat geopoliittiset haasteet, ilmastokysymykset ja kilpailukykyyn liittyvät paineet. Samalla energiajärjestelmämme tasapaino ei ole enää itsestäänselvyys. Tämän epävarmuuden selventämiseksi ja uusien ratkaisujen löytämiseksi tarvitsemme uutta, House of Energy Transition -osaamiskeskuksen toimijoiden ja tukijoiden tuomaa tietoa ja näkemystä. Fortum omassa roolissaan toimii luotettavan pohjoismaisen energian tuottajana ja energia-alan pitkäjänteisenä osaajana”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo.

Energiasiirtymä vaatii laajaa yhteistyötä

St1 lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3 miljoonaa euroa. Lahjoituksella tuetaan energiastrategian professuurin sekä uusien energiateknologioiden professuurin perustamista. 

”St1:n energiasiirtymä nojaa olemassa olevien teknologioiden lisäksi uusien energiaratkaisujen kehittämiseen ja skaalaamiseen, mikä edellyttää uutta osaamista, jatkuvaa innovointia ja erityisesti kokonaisvaltaista energiastrategiaa. Siksi lahjoituksemme Aalto-yliopistolle kohdistuu energiasiirtymän ydinteemoihin keskittyviin professuureihin, jotka edistävät energiajärjestelmän kestävää ja oikeudenmukaista uudistamista yhteistyössä yritysten ja eri sidosryhmien kanssa”, sanoo St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie

Walter Ahlströmin säätiön 3 miljoonan euron lahjoituksella perustetaan kestävän teollisuuden professuuri, jonka ytimessä on vahva kestävyyden ymmärrys ja integrointi osaksi teollista tuotantoa ja kilpailukykyistä teollisuutta.  

”Olemme Walter Ahlströmin säätiössä jo sukupolvien ajan tukeneet visionääristä työtä Suomen teollisuuden ja tulevaisuuden hyväksi. Nyt Suomella ja maailmalla on vain parikymmentä vuotta aikaa teollisen transformaation tarvitseman teknologian kehittämiseen ja markkinoiden luomiseen, jotta luonnon saastuminen ja luonnonvarojen ylikulutus saadaan pysäytettyä ajoissa. Aallolla on ratkaisujen löytämisessä tärkeä rooli, ja siksi halusimme vauhdittaa työtä lahjoituksella”, sanoo Walter Ahlströmin säätiön puheenjohtaja Markku Wilenius. 

Aalto-yliopisto käynnistää uusien professorien rekrytoinnit ja Energiasiirtymän osaamiskeskuksen toiminnan tämän vuoden aikana.  

”Olemme erittäin kiitollisia merkittävistä lahjoituksista energiamurroksen vauhdittamiseen. Haluamme edistää kestävää tulevaisuutta laajassa yhteistyössä ja kutsumme mukaan myös uusia lahjoittajia”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä

***

ABB on sähköistämisen ja automaation globaali teknologiajohtaja, joka luo edellytykset kestävämmälle ja resurssitehokkaammalle tulevaisuudelle. Yhdistämällä suunnittelun ja digitalisoinnin asiantuntemuksensa ABB auttaa teollisuuden eri toimialoja toimimaan korkealla suorituskyvyllä lisäten samalla niiden toiminnan tehokkuutta, tuottavuutta ja kestävyyttä, jolloin ne menestyvät paremmin. ABB:llä tämä tiivistyy ajatukseen "Engineered to Outrun". Yhtiöllä on yli 140 vuoden historia ja noin 110 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. ABB:n osakkeet on listattu SIX Swiss Exchangen (ABBN) ja Nasdaq Tukholman (ABB) pörsseissä. ABB:n verkkosivut

***

Fortum on pohjoismainen energiayhtiö. Tuotamme ja toimitamme asiakkaillemme ja pohjoismaiselle energiajärjestelmälle energiaa luotettavasti sekä autamme teollisuutta vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja kasvamaan. Ydintoimintamme koostuu tehokkaasta ja ensiluokkaisesta vähähiilisestä sähköntuotannosta, asiakasliiketoiminnoista sekä kaukolämmöstä ja -kylmästä. Jo 99 prosenttia Fortumin sähköntuotannosta perustuu uusiutuviin energianlähteisiin ja ydinvoimaan, ja ominaispäästömme ovat Euroopan alhaisimpia. Kunnianhimoiset ja tieteeseen perustuvat, SBTi:n hyväksymät päästövähennystavoitteemme ohjaavat meitä, kun kuljemme kohti nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä. Tarjoamme noin 4 500 työntekijällemme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Fortum.fi

***

St1 on energiasiirtymäyhtiö, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa. St1:n energiaportfolioon sisältyvät öljytuotteet, biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel (HVO) sekä aurinkovoima. Lisäksi edistämme useita energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien siirtymäinvestoinnit Göteborgin öljyjalostamollamme. St1:llä on kaikkiaan 1150 vähittäismyyntiasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismainen verkostomme tarjoaa monipuolisia palveluita: polttoaineita, kasvavan määrän sekä sähköautojen latauspisteitä että raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteitä ja autopesupalveluita. Asemien yhteydessä toimii myös myymälöitä ja ravintoloita. St1:llä on yli 1 000 työntekijää. St1.fi

***

Walter Ahlström perusti nimeään kantavan säätiön vuonna 1926 tukemaan nuorten diplomi-insinöörien jatkokoulutusta. Säätiö jakaa apurahoja ansioituneille nuorille puunjalostusteollisuuden, sähkötekniikan, voimatalouden ja metalliteollisuuden aloilla. Viime vuosina säätiö on keskittynyt tukemaan väitöskirjatöitä kannustinapurahojen muodossa. Säätiön rahoituksella halutaan tukea korkeatasoista tutkimusta ja erityisesti tutkimuspolkuja, jotka johtavat myös innovaatioihin. Rahoituspäätöksissä painotetaan tutkimuskohteiden ja -tulosten laajaa hyödynnettävyyttä suomalaisessa teollisuudessa ja elinkeinoelämässä. Walter Ahlströmin säätiön sivut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aalto-yliopisto:

Ilkka Niemelä
Aalto-yliopiston rehtori
Haastattelupyynnöt: assistentti Hely Kilpeläinen, p. 050 452 4690

Annukka Santasalo-Aarnio
professori, Aalto-yliopisto
annukka.santasalo@aalto.fi
p. 050 304 4482

ABB:

Peter Lindgren
LV System Drives -liiketoimintayksikön johtaja, ABB Oy
p. 050 332 2736

Satu Perälampi
viestintäjohtaja, ABB Oy
p. 050 332 3850

Fortum:

Haastattelupyynnöt Fortum News Deskiin
newsdesk@fortum.com 
p. 040 198 2843

St1:

Liisa Joenpolvi
Senior Advisor, Corporate Affairs
St1 Nordic Oy
p. 010 557 2419

Walter Ahlströmin säätiö:

Markku Wilenius
Professori, Walter Ahlströmin säätiön hallituksen puheenjohtaja
p. 050 592 9121
markku.wilenius@utu.fi

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

LinkedIn: Aalto University

Facebook: Aalto University

Bluesky: aalto.fi

IG: Aalto University

Youtube: Aalto University

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Kolmen Tampereen asuinalueen vertailu paljastaa: tiivis rakentaminen synnyttää samankaltaisia asuinalueita, joissa viherympäristöä on vähän ja läpäisemättömiä pintoja paljon2.6.2026 12:20:00 EEST | Tiedote

Tiiviissä kaupunkirakenteessa viherrakenteelle jää vain vähän tilaa, koska läpäisemättömien pintojen, kuten rakennusten, asfaltin ja kiveysten osuus kasvaa. Asuinalueiden vertailusta selviää, että esimerkiksi latvuspeitto saattaa jäädä lähes kymmenesosaan suositellusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye