Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon

8.6.2026 18:35:07 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.

Helsingin kaupungintalo.
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 8. kesäkuuta. Sakari Röyskö

Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos mahdollistaa teatterin laajennuksen ja osittaisen käyttötarkoituksen muutoksen hotelliksi. Uusi hotellisiipi sijoittuisi teatterin 1950-luvulla valmistuneen osan paikalle siten, että sitä korotetaan kolmella kerroksella ja osa laajennusosan julkisivuista säilytetään. Aleksanterin teatterin vanhin, vuonna 1879 valmistunut osa säilyy pääosin teatterikäytössä. Asia on kaupunginvaltuustossa 17. kesäkuuta.

Kaupunginvaltuustoon etenee myös Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelma. Hankkeen enimmäishinta-arvio arvonlisäverottomana on 32,7 miljoonaa euroa syyskuun 2025 kustannustasossa. Hankkeessa toteutetaan laaja tekninen ja toiminnallinen perusparannus. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 17. kesäkuuta.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.

Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat linjanneet yhteiset periaatteet droonihälytystilanteisiin28.5.2026 12:59:14 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat linjanneet palvelujensa järjestämisestä mahdollisten droonihälytysten aikana. Yhtenäisten toimintamallien avulla pääkaupunkiseudun palvelut ja väestö pystytään turvaamaan yli alueen kuntarajojen. Ohjeistuksen avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kaupungit antavat lisäohjeita palveluiden toiminnasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye