Rinki-ekopisteiden häiriöitä korjataan Joensuun alueella
11.6.2026 12:12:06 EEST | Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy | Tiedote
Osa Joensuun alueen Rinki-ekopisteistä on päässyt täyttymään kuljettajien sairastapausten vuoksi. Tilannetta korjataan parhaillaan.

Monilla Joensuun ja ympäristökuntien Rinki-ekopisteillä on havaittu poikkeuksellista kartonki- ja muovipakkausten keräysastioiden täyttymistä ja siitä aiheutuvaa ympäristön roskaantumista. Harmillisen tilanteen syynä ovat kuljetushenkilökunnan samanaikaiset sairastapaukset.
Ringin operatiivinen johtaja Marko Turunen pahoittelee tilannetta. "Pisteiden pitäisi ilman muuta olla aina toimintakuntoisia ja mukavia käyttää. Alueen vilkkaimmat pisteet tyhjennetään normaalisti kaksi, kolmekin kertaa viikossa. Siksi muutaman päivän viivästys näkyy nopeasti näin suurina kertyminä."
Alueen ekopisteitä siivotaan parhaillaan ylimääräisen kaluston voimin. Turunen arvioi, että kaikki pisteet saadaan kuntoon viikon loppuun mennessä.
Rinki-ekopisteille saa tuoda maksutta lajiteltua kartonki-, lasi- ja muovipakkausjätettä sekä kodin pienmetallia. Sekajätettä ei pisteille saa tuoda.
Turunen muistuttaa myös, ettei pakkausjätteitä saa jättää maahan, vaikka ekopiste olisi täyttynyt: "Säiliön viereen jätetty jäte aiheuttaa nopeasti ympäristön roskaantumista ja houkuttelee haittaeläimiä. Siksi jätteitä pitäisi malttaa säilyttää kotona, kunnes piste on tyhjennetty, tai käyttää alueen muita pisteitä."
Ekopisteiden tyhjennys- ja siivousaikataulut voi tarkistaa osoitteesta https://rinkiin.fi/lajittelu-kotona/ekopisteet/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko TurunenOperatiivinen johtaja, kuluttajapakkauskeräys, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Puh:+358 503 850 727marko.turunen@rinkiin.fiKuvat

Linkit
Suomen Pakkauskierrätys Rinki on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Tuotamme tuottajayhteisöille tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja tuottajavastuun toteutukseen. Kuluttajille tarjoamme valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston, jonne voi tuoda maksutta käytöstä poistetut pakkaukset ja kalastusvälineet kierrätettäviksi. Rinki-ekopisteitä on yhteensä 1500 kappaletta ympäri Suomen, aina Hangosta Utsjoelle asti: rinkiin.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Rinki-ekopiste avataan Konalaan11.6.2026 13:05:39 EEST | Tiedote
Ekopiste palaa Konalan Ristipellonkujalle.
Rinki-ekopiste suljetaan Lempäälässä10.6.2026 09:27:52 EEST | Tiedote
Vanattarentien ekopiste suljetaan kesäkuusta marraskuuhun.
Rinki-ekopiste siirretään Ilomantsissa3.6.2026 09:06:26 EEST | Tiedote
Ilomantsin piste siirtyy Teollisuustielle.
Rinki-ekopiste suljetaan Munkkivuoressa1.6.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoressa sijaitseva ekopiste suljetaan kauppakeskuksen rakennustöiden vuoksi.
Vantaalle uusi Rinki-ekopiste1.6.2026 08:49:39 EEST | Tiedote
Vantaan Varistoon avataan ekopiste kesäkuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme