Lonkkamurtumat vähentyneet Varsinais-Suomessa
12.6.2026 15:03:19 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Lonkkamurtumien vähentämiseksi on tehty Varsinais-Suomessa järjestelmällistä työtä. Murtumien määrä lähti hyvinvointialueella laskuun. Lonkkamurtumat ovat yhteiskunnalle kalliita hoitaa ja pahimmillaan ne heikentävät ikääntyneen toimintakykyä pysyvästi.

Varsinais-Suomessa lonkkamurtumien määrä oli vuodesta 2020 lähtien kasvava, mutta viime vuonna niiden määrä lähti laskuun. Kun lonkkamurtumia vuonna 2024 oli 788, viime vuonna niitä oli 53 vähemmän eli 735.
– Hyvinvointialueen asukaslukuun suhteutettuna luku saattaa kuulostaa pieneltä, mutta rahaksi muutettuna muutos on merkittävä, sanoo erityisasiantuntija Sari Sirkelä Varhan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksiköstä.
Yhden lonkkamurtuman kustannukset ovat ensimmäisen hoitovuoden aikana 30 000 euroa eli 53 murtumaa vähemmän tarkoittaa rahassa yli 1,5 miljoonan euron säästöä. Lonkkamurtuman kustannukset nousevat vielä paljon korkeammiksi, jos sen seurauksena ikääntynyt tarvitsee hoiva- tai asumispalvelua.
– Inhimillisen kärsimyksen väheneminen on vielä tärkeämpää kuin rahalliset säästöt. Lonkkamurtumat heikentävät potilaan toimintakykyä ja lisäävät avun tarvetta. Pahimmillaan ikääntynyt ei kuntoudu enää kotikuntoiseksi murtuman jälkeen, Sirkelä sanoo.
Tavoitteena vähentää kaatumisia mahdollisimman tehokkaasti
Varhassa otettiin viime syksynä käyttöön uusi kaatumisen ehkäisyn toimintamalli. Siinä kaatumisriskiä kartoitetaan järjestelmällisesti eri palveluissa, joissa yli 65-vuotiaita asiakkaita kohdataan.
Kaatumisen riski kasvaa iän myötä, mutta suuri osa kaatumisista olisi silti estettävissä. Tyypillisimmät syyt kaatumisiin ovat liikkumattomuudesta johtuva toimintakyvyn ja lihaskunnon lasku ja ympäristötekijät kuten se, että koti ei ole riittävän esteetön.
– Jos on huolta omasta tai läheisen liikkumisesta, kaatumisen riskitekijöistä tai kokee kaatumispelkoa, kannattaa asia ottaa puheeksi ammattilaisen kanssa esimerkiksi omalla terveysasemalla tai kotihoidon työntekijän kanssa, Sirkelä vinkkaa.
Varha oli mukana Ikäinstituutin koordinoimassa, juuri päättyneessä, Voimaa vanhuuteen -hankkeessa (linkki). Siinä iäkkäiden liikkumista ja toimintakykyä edistettiin kolmen vuoden ajan laajassa yhteistyössä Varhan, kuntien ja järjestöjen kanssa. Hankkeessa luodut palvelupolut kytketään osaksi Varhan kaatumisen ehkäisyn toimintamallia.
– Ikääntynyt voi tehdä itse paljon kaatumisen ennaltaehkäisemiseksi. Kesän helteet voivat vaikeuttaa liikkumista, mutta olisi hyvä pysyä silti aktiivisena. Riittävä nesteytys ja proteiinin saanti on tärkeä turvata, Sirkelä painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Sirkeläerityisasiantuntija, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminenEgentliga Finlands välfärdsområde
Puh:050 523 6071sari.sirkela@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Nya sätt att uträtta ärenden i Varha-applikationen12.6.2026 10:50:32 EEST | Pressmeddelande
Via hälsostationernas meddelandetjänst kan du skicka meddelanden till din egen hälsostation i icke-brådskande ärenden. Nu finns en ny digital tjänst där du kan chatta med patient- och socialombuden.
Varha-sovellukseen uusia tapoja hoitaa asioita12.6.2026 10:50:32 EEST | Tiedote
Terveysasemien viestipalvelun kautta asiakas voi lähettää kiireettömissä asioissa viestin omalle terveysasemalleen. Uutena chat-palveluna on avautunut potilas- ja sosiaaliasiavastaavien chat.
Servicenätet behöver utvecklas: utkastet på remiss11.6.2026 15:19:56 EEST | Pressmeddelande
Utkastet av Varhas tjänsteinnehavare till planen om servicenätet för 2027–2029 skickas på remiss idag den 11 juni. Samtidigt skickas ett utkast till en vision om servicenätet fram till 2037 på remiss till kommunerna, organisationerna inom social- och hälsovården och företagsorganisationerna. Varha vill inleda en öppen diskussion när verksamhetsomgivningen förändras och höra intressentgruppernas synpunkter. Det har inte fattats några beslut om att reformera servicenätet. Utkasten framskrider till beslutsfattande på hösten.
Palveluverkkoa on tarpeen kehittää: luonnos lausuntokierrokselle11.6.2026 15:19:56 EEST | Tiedote
Varhan viranhaltijoiden luonnos palveluverkon suunnitelmaksi vuosille 2027–29 lähtee lausunnoille tänään 11. kesäkuuta. Samaan aikaan kuntiin, sote-järjestöille ja yritysjärjestöille lausuttavaksi lähtee luonnos palveluverkon visiosta vuoteen 2037 saakka. Varha haluaa avata avoimen keskustelun toimintaympäristön muuttuessa ja kuulla sidosryhmien näkemyksiä. Päätöksiä palveluverkon uudistamisesta ei ole tehty. Luonnokset etenevät päätöksentekoon syksyllä.
Fullmäktige i Varha beslutade att ansöka om extra tid för täckande av underskotten10.6.2026 20:57:19 EEST | Pressmeddelande
Vid sitt sista sammanträde på våren 10.6.2026 godkände välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) den regionala placeringen av social- och hälsocentralerna och social- och hälsostationerna samt fattade ett principbeslut om att ansöka om extra tid för täckande av underskotten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme