SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Haluaako hallitus seuraavaksi hiljentää järjestöjen kriittiset äänet yhteiskunnassa?
15.6.2026 14:18:20 EEST | SDP | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii hallitukselta välitöntä selvennystä STEA:n uusiin avustuskriteereihin liittyen.

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen arvosteli julkisesti viestipalvelu X:ssä sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin STEA-hakukriteerejä koskevaa päätöstä ja totesi, ettei linjausta ole käsitelty yhdessä hallituksessa eikä sitä voida hyväksyä sellaisenaan. STEA:n julkaisemien uusien kriteerien mukaan jatkoavustuksia ei vuonna 2027 myönnettäisi järjestöille, joiden toiminta on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön.
– Mikäli linjaukset uusista kriteereistä pitävät paikkaansa, herää vakava huoli siitä, onko hallitus vaientamassa järjestöjen ääntä poliittisin perustein samaan aikaan, kun niiden rahoitusta on jo leikattu voimakkaasti, Perholehto sanoo.
– Tämän lisäksi järjestöjen, niiden työntekijöiden ja asiakkaiden näkökulmasta on täysin kohtuutonta, että hallituksen sisältä tuleva viestintä on näin ristiriitaista. Hallituksen on syytä päättää, tehdäänkö politiikkaa valtioneuvostossa vai X:ssä. Järjestöjen tulevaisuus ei voi riippua ministereiden someväittelystä, Perholehto sanoo.
– Hallituksen linja on levällään kuin Jokisen eväät. Hallituksen on nyt kerrottava selkeällä suomenkielellä kansalaisille, onko sen tavoitteena vaientaa järjestökentän kriittiset äänet ja ovatko julkaistut kriteerit hallituksen yhteinen linja vai eivät, Perholehto vaatii.
– Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden eteen. Niillä on myös oikeus nostaa esiin epäkohtia ja vaatia muutoksia. Hallituksen on lopetettava ristiriitaiset viestit ja X-viestipalvelun kautta kansalaisille kommunikointi ja kerrottava selvästi, mikä sen kanta on, Perholehto summaa.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400596521pinja.perholehto@eduskunta.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Ihmisiä ei saa jättää pulaan – SDP esittää neljää täsmätoimea arjen helpottamiseksi22.9.2026 12:36:50 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitukselta välitöntä helpotusta suomalaisten arkeen. Ryhmäpuheenvuorossaan budjetin lähetekeskustelussa puheenjohtaja Lindtman esitteli SDP:n neljä täsmätoimea, jotka kohdistuvat sinne, missä hintojen nousu tuntuu eniten.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme