STTK ry.

Talouspolitiikka ei tarvitse tuekseen tarkoitushakuisia raportteja

1.7.2026 11:56:25 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaa

Valtioneuvoston tarpeisiin vastaava Etlan tutkimus sopeutustoimien taloudellisista vaikutuksista nojaa yksipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, käyttää heikosti syy-seuraussuhteiden selvittämiseen soveltuvia menetelmiä ja vetää tutkimukseen nähden liian vahvat johtopäätökset. STTK:n mielestä Suomen talouspolitiikan tueksi tarvitaan monipuolisempaa analyysiä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt valtioneuvostolle sopeutustoimien vaikutuksia talouskasvuun. Raportin mukaan veronkorotukset ovat talouskasvulle huomattavasti menoleikkauksia haitallisempia.

– Koska raportti on tilattu valtioneuvoston tarpeisiin, sitä tullaan epäilemättä käyttämään talouspolitiikan tukena. Valitettavasti raportin analyysi ei mahdollista sen johtopäätösten allekirjoittamista vaan herättää lähinnä kysymyksiä, toteaa STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö.

Johtopäätökset nojaavat valikoituun ja vanhentuneeseen kirjallisuuteen

Raportti antaa kuvan siitä, että taloustieteessä vallitsisi laaja yksimielisyys menoleikkausten paremmuudesta veronkorotuksiin verrattuna. Raporttiin valittu tutkimuskirjallisuus on kuitenkin vanhentunutta.

Tuoreempi taloustieteellinen tutkimus haastaa ajatusta veronkorotusten haitallisuudesta, mutta tämä saa raportissa vain vähän huomiota. Raportti ohittaa suhteellisen kevyesti myös hystereesi-ilmiön, joka kuvaa erilaisten shokkien pysyviä vaikutuksia taloudessa. Aiheesta on julkaistu runsaasti vertaisarvioitua kirjallisuutta.

– Koko hystereesi-ilmiön johtopäätökset perustuvat raportissa käytännössä yhteen työpaperiin. Toisin kuin raportissa annetaan ymmärtää, hystereesi-ilmiötä käsitteleviä vakavasti otettavia tutkimuksia on roppakaupalla, Sirviö huomauttaa.

Tutkimusmenetelmällä arvioidaan politiikkatoimien sijaan talouskehitystä

Raportin empiirisen osion johtopäätökset perustuvat makrotaloustieteelliseen analyysiin, jonka avulla syy-seuraussuhteiden arviointi on hankalaa. Analyysimenetelmällä on vaikea erottaa, johtuuko talouskasvun hidastuminen politiikkatoimista vai niitä edeltäneistä haasteista. Myöskään raportin lyhyt aikajänne ei anna analyysille riittäviä eväitä.

Taloustieteen kehitys onkin viime vuosikymmeninä johtanut yhä enemmän kvasikokeellisten ja muiden paremmin syy-seuraussuhteiden analyysille perustuvien menetelmien nousuun. Tällaiset tutkimukset päätyvät usein varovaisempiin ja erisuuntaisiin johtopäätöksiin kuin Etlan raportti.

Talouspolitiikka vaatii todellisuuden huomioimista

Talouspolitiikan tietopohjan vahvistaminen on tärkeää, mutta sen tulisi tapahtua tasapainoisesti ja perustua tuoreeseen tutkimukseen. Tieteellisten menetelmien valinnassa pitäisi huolehtia siitä, että niillä voidaan aidosti tarkastella sitä, mitä taloudessa ja talouspolitiikassa on tapahtunut.

– Suomen talouskasvu on pysynyt jo pitkään heikkona, kokonaisveroaste on laskenut tällä vuosituhannella noin kymmenen miljardia euroa ja nykyisellä hallituskaudella on toteutettu leikkauspainotteista sopeuttamista, joka on johtanut lähinnä ennätystyöttömyyteen. On irvokasta, että tästä huolimatta tutkimuksesta halutaan vetää menoleikkauksia suosivia johtopäätöksiä, Sirviö toteaa.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK: Suomen Yrittäjiä ajaa ahneus ja röyhkeys23.6.2026 11:22:37 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjien juuri julkaistuissa eduskuntavaalitavoitteissa ei STTK:ta yllätä muu kuin loputon ahneus ja röyhkeä asenne säällisiä työelämän pelisääntöjä kohtaan. – Mitään rajoja ahneudella ei näytä yrittäjäjärjestössä olevan. Nykyinen hallitus on jo tehnyt mittavia heikennyksiä työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan, mutta mikään ei riitä. Valitetaan ylityökorvauksista, vaaditaan pidempää työaikaa ja halutaan napsia lomia lyhyemmiksi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi hämmästelee. Suomen Yrittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että vaikka Orpon hallitus on tehnyt hallitusohjelmansa mukaiset heikennykset, Suomen työttömyys on ennätyskorkealla eikä talous kasva. Hallituksen toimilla ei myöskään ole pystytty vahvistamaan yritysten kilpailukykyä, vaikka sillä on heikennyksiä perusteltu. – Sen sijaan suomalaisten luottamus harjoitettuun politiikkaan on romahtanut. Talouden vaikeissa oloissa kulutusta on vähennetty, mikä osoittaa kansan viisautta. Kun ajat ovat epävakaat, ylimääräinen laiteta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye