Luvassa erilainen koulupäivä: Leppävaaran koulun oppilaat pääsevät keräämään roskia ja tuunaamaan vaatteita
13.8.2026 07:45:00 EEST | Commu | Tiedote
Siemens Osakeyhtiö järjestää Action Day -vapaaehtoistyöpäivän Espoon Leppävaaran koululla torstaina 20. elokuuta. Päivän aikana Siemensin työntekijät jalkautuvat koululle tekemään hyvää yhdessä viides- ja kuudesluokkalaisten oppilaiden kanssa. Ohjelmassa on kestävään kehitykseen liittyviä aktiviteetteja, kuten roskien keräystä ja lajittelua, vanhojen vaatteiden korjaamista ja ympäristöaiheisten julisteiden tekemistä.

Action Dayn tavoitteena on antaa oppilaille konkreettisia esimerkkejä siitä, miten jokainen voi lisätä ympäristön hyvinvointia omilla arjen valinnoilla. Siemensin työntekijät vastaavat rasteista yhdessä koulun opettajien kanssa.
“Lapset ovat tulevaisuuden työntekijöitä, kuluttajia ja päättäjiä. Vaikuttamalla heidän asenteisiinsa ja kulutuskäyttäytymiseensä varhaisessa vaiheessa voimme saada aikaan kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia. Haluamme näyttää, että kestävä elämäntapa koostuu pienistä teoista ja yhdessä hyvän tekeminen on hauskaa”, kertoo vastuullisuustyössä aktiivisesti mukana oleva Päivi Lukka Siemensiltä.
Ahkerimmat kerääjät palkitaan
Action Day käynnistyy yhteisellä avauksella, jossa oppilaille kerrotaan, mikä on vapaaehtoistoiminnan ja pientenkin hyvien tekojen vaikutus. Avausta seuraa asiantuntijaluento, jossa ympäristönsuojeluun liittyviä teemoja havainnollistetaan koululaisille tutuilla, arkisilla esimerkeillä.
Tämän jälkeen osa oppilaista suuntaa roskakävelylle Leppävaaran lähialueille, joissa ryhmät kiertävät omat reittinsä. Lapset keräävät ja lajittelevat roskat mukana kulkevien aikuisten avustuksella. Eniten roskaa kerännyt joukkue palkitaan päivän päätteeksi.
Käsityöluokassa oppilaat pääsevät “tuunaamaan” eli muokkaamaan paremmiksi mukanaan tuomiaan vanhoja vaatteita ja tekstiilejä paikkaamalla ja koristelemalla niitä. Samalla lapset näkevät konkreettisesti, miten vaatteen käyttöikää voi pidentää ja tekstiilijätettä vähentää.
Askartelu- ja julistepajassa puolestaan syntyy ympäristöteemaisia julisteita ja visuaalisia viestejä muun muassa mikromuovin haitoista. Valmiit työt jäävät koulun seinille muistuttamaan tärkeistä teemoista myös jatkossa. Rastikierroksen jälkeen oppilaat kokoontuvat yhteiseen päätökseen ja palkitsemiseen.
“On hienoa saada koulupäivään toimintaa, jossa oppilaat pääsevät itse tekemään ja näkemään omien tekojensa vaikutukset. Ympäristövastuu ja kestävän elämäntavan taidot ovat tärkeä osa koulumme arkea, ja tällaiset käytännönläheiset kokemukset vahvistavat oppilaiden ymmärrystä siitä, että jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin. On myös arvokasta, että oppilaat pääsevät tekemään yhdessä työtä oman lähiympäristönsä hyväksi. Samalla he oppivat, että ympäristöstä huolehtiminen on yhteinen tehtävä, jossa koululla, perheillä, yrityksillä ja jokaisella yksilöllä on oma tärkeä roolinsa”, kertoo virka-apulaisrehtori Anna-Liisa Roiha Leppävaaran koululta.
Henkilöstön ideat avainasemassa
Tämänvuotinen Action Day jatkaa Siemensin vuonna 2021 aloittamaa perinnettä tehdä hyvää yhden työpäivän ajan elokuussa toimistojensa lähiympäristössä. Vuodesta 2024 asti hyvän tekemisen kumppani on ollut Commu ja vapaaehtoistyötempauksia on alettu järjestää pitkin vuotta erilaisten kohderyhmien parissa.
Tänä keväänä Siemens järjesti Commun ja Kodareiden kanssa Espoon Tyttöjen Talolla maahanmuuttajataustaisille naisille suunnatun koodaustyöpajan, jossa osallistujat pääsivät kokeilemaan pelien ohjelmointia Scratch-ohjelmointiympäristössä ja kuulemaan Siemensillä työskentelevien naisten uratarinoita.
Kesällä Siemens tarjosi puolestaan yhteistyössä Espoon kaupungin työllisyyspalveluiden kanssa maksutonta TIA Portal -ohjelmointikoulutusta työttömille insinööreille parantaakseen heidän mahdollisuuksiaan työllistyä automaatioalalle.
Elokuun lopussa järjestettävä Action Day vie Siemensin vapaaehtoistyöntekijät lähikoululle. Päivän aktiviteettien ideoinnista ja järjestelyistä vastaavat kesätyöntekijät, jotka saavat samalla arvokasta kokemusta projektijohtamisesta.
“Vapaaehtoistyön tekemisestä on lähtenyt Siemensillä käyntiin hieno lumipalloefekti, joka yhdistää eri yksiköissä ja tehtävissä työskenteleviä ihmisiä. Työntekijämme osallistuvat avustustempausten ideointiin mukavan aktiivisesti. Esimerkiksi joululahjakeräys vähävaraisille lapsille, Särkänniemen rannekkeiden arvonta ruoanjakotapahtumassa ja koulutuksen tarjoaminen työttömille insinööreille ovat saaneet alkunsa työntekijöidemme ehdotuksista. Muiden auttaminen on monelle sydämen asia”, Lukka toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiKuvat

Linkit
Yhteisöalusta Commu
Commu on vuonna 2022 perustettu yhteisöalusta kunnille, kuntien asukkaille, yritysvapaaehtoisuudelle ja kolmannen sektorin toimijoille. Kuka tahansa suomalainen voi ladata CommuApp-sovelluksen.
Commu-yhteisöalustan tavoitteena on:
- Tukea kuntia strategiatason tavoitteiden toteuttamisessa esimerkiksi hyvinvoinnin, osallisuuden sekä turvallisuuden ja varautumisen vahvistamiseksi
- Lisätä auttamisen ja osaamisen vaihtamista naapuriapuna ja etänä sekä tarjota helppoja kanavia vapaaehtoistyöhön
- Edistää vihreää siirtymää ja kiertotaloutta
- Auttaa kuntia osallistamaan asukkaita ja siten kehittämään paikallista demokratiaa ja yhteenkuuluvuudentunnetta
Commun kautta on tehty jo yli 50 000 hyvää tekoa.
Commu on saanut lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia esimerkiksiksi YK:lta ja kestävään kaupunki- ja kuntakehitykseen liittyen.
Lisätietoa: https://commuapp.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Mistä löytyy Suomen yhteisöllisin paikkakunta?4.8.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailuun on liittynyt kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen. Kilpailussa palkitaan se paikkakunta, jonka asukkaat ovat auttaneet toisiaan eniten yhteisösovellus Commussa. Voittajakunta saa 3000€ palkintopotin käytettäväksi asukkaiden yhteiseen hyvään. Taustalla on yksinkertainen ajatus: yhteisöllisyys on yhteinen vastuu, joka rakentuu arjen pienistä teoista.
Suomalainen yhteisöalusta kriisinkestävyyden, varautumisen ja demokratian tukena11.6.2026 13:25:35 EEST | Tiedote
Kuntien rooli yhteiskunnan kriisinkestävyydessä on kasvamassa. Samalla kun turvallisuusympäristö muuttuu ja resurssit ovat tiukilla, on löydettävä uusia keinoja vahvistaa asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja varautumista. Digitaalinen yhteisöalusta auttaa rakentamaan luottamusta ja toimintakykyä ennen kriisitilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. Se auttaa myös keventämään viranomaisten kuormaa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys syntyy ennen kaikkea luottamuksesta, osallisuudesta ja ihmisten kyvystä toimia yhdessä epävarmuuden keskellä.
“Koodaus ei pelota enää” - työpaja innosti nuoria naisia teknologia-alalle26.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Espoon Tyttöjen Talolla järjestetty, teknologiayhtiö Siemensin tarjoama koodaustyöpaja lisäsi maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten kiinnostusta teknologia-alaa kohtaan. 88 prosenttia osallistujista kertoo koodaamisen kiinnostavan heitä nyt enemmän kuin ennen tapahtumaa.
Milloin viimeksi autoit naapuriasi? Eurooppalainen Naapuripäivä on oikea hetki aloittaa25.5.2026 08:28:45 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.5.2026 vietetään Eurooppalaista Naapuripäivää yli 50 maassa. Tänä vuonna päivän teema on yhteneväisyys, yhteisöllisyys ja turvallisuus. Kotimaisessa auttamisen sovellus Commussa kaipuu yhteisöllisyyteen näkyy joka viikko. Yli 100,000 suomalaista on rekisteröitynyt sovellukseen, jossa voi pyytää ja antaa apua lähialueellaan. Alla neljä heistä kertoo omin sanoin, miten hyvät teot ja naapuriapu ovat muuttaneet heidän elämäänsä.
Uusi työkalu osallistumiseen arjen naapuriapuun Nokialla - Commu vahvistaa yhteisöllisyyttä11.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Nokian kaupunki aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa vahvistaakseen asukkaiden välistä yhteisöllisyyttä ja arjen osallisuutta ja naapuriapua. Yhteistyön tavoitteena on tukea kuntalaisten hyvinvointia ja lisätä osallisuuden kokemusta matalalla kynnyksellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme