Keski-Suomen hyvinvointialue aloittamassa talousarvion 2027 valmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut
13.8.2026 14:25:00 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue on käynnistämässä yhteistoimintaneuvottelut liittyen vuoden 2027 talousarvion valmisteluun. Aluehallitukselle esitetään, että se päättää neuvotteluiden käynnistämisestä kokouksessaan ensi tiistaina 18.8.
Ensi vuoden talousarviossa hyvinvointialueen toimintaa on edelleen sopeutettava aluevaltuuston kesäkuussa hyväksymän arviointimenettelyn toimenpideohjelman mukaisesti.
– Hyvinvointialueen kertyneet alijäämät, 308 miljoonaa euroa on katettava vuoteen 2030 mennessä. Ensi vuonna sopeutustarve on noin 60 miljoonaa euroa. Tämän vuoksi meidän on aloitettava myös yhteistoimintamenettely, koska hyvinvointialueen taloudellinen tilanne edellyttää uusia talouden sopeuttamistoimenpiteitä, kuten toimintatapojen uudistuksia palvelutuotannossa ja toiminnan uudelleenorganisointia, hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorela kertoo.
– Yhteistoiminnassa on myös tarkoitus käsitellä johtamisjärjestelmän uudistamista. Meidän on varmistettava, että myös johtamisjärjestelmä tukee parhaalla mahdollisella tavalla talouden ja toiminnan yhteensovittamista sekä asukkaiden asiointia ja sujuvia palvelupolkuja, Vuorela lisää.
Yhteistoimintamenettelyn kohteena on koko hyvinvointialueen organisaatio ja henkilöstö. Oman toiminnan muutokset, kuten esimerkiksi mahdolliset palveluiden tuottaminen tuottaminen ulkoisten palvelutuottajien toimesta, voivat aiheuttaa muutoksia myös henkilöstömäärään ja -rakenteeseen. Muutoksien arvioidaan olevan henkilötyövuosien vähennyksenä enintään 570 henkilötyövuotta.
– On hyvä huomata, että hyvinvointialueen henkilöstön vuosittainen vaihtuvuus on noin 600 henkilöä. Tehtäväkuvien muutosten ja mahdollisten lomautusten tarve tarkentuvat talousarvion valmistelun myötä. Aiemmissa muutoksissa irtisanomisten tarve on ollut pieni. Samoin jos joitakin toimintoja siirretään omaksi tuotannoksi niin se myös aavaa meillä uusia tehtäviä, HR-johtaja Eija Heikkilä kertoo.
Lisäksi jatkossa hyvinvointialueen henkilöstön työskentelyalueena olisi koko hyvinvointialue. Arvio muista henkilöstövaikutuksista, kuten esimerkiksi palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutosten kohdentumisesta ja määrästä, tarkentuu talousarviovalmistelun edetessä. Hyvinvointialuejohtajan esitys vuoden 2027 talousarvioksi on tarkoitus julkistaa lokakuun alkupuolella.
Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilöstön määrä on noin 12 500 henkilöä.
Aluehallituksen esityslista on osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus (suora linkki esityslistaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026357-7)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Vuorelahyvinvointialuejohtaja
Puh:050 442 0455piia.vuorela@hyvaks.fiEija HeikkiläHR-johtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Tero ManninenViestintäjohtajaViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Puolivuosikatsauksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueen talousura on edelleen hieman parantunut13.8.2026 14:16:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen tulosennusteen mukaan hyvinvointialueelle kertyy ylijäämää 7,1 miljoona euroa. Se on hienoisesti enemmän kuin kesäkuussa hyväksytyssä muutostalousarviossa, jonka mukaan ylijäämää olisi kertynyt tänä vuonna 4,1 miljoona euroa.
Kehitysvammaisten erityisen vaativan tuen asumispalvelu ja Hyvän arjen keskus käynnistyvät Kypärämäen uudessa toimipisteessä13.8.2026 09:23:11 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue avaa elokuun lopussa Jyväskylän Kypärämäkeen, entiseen Sotainvalidien Sairaskodin kiinteistöön (Keskussairaalantie 40), uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteen. Rakennukseen sijoittuu useita hyvinvointialueen palveluja, ja samalla käynnistyy kaksi uutta toimintaa: kehitysvammaisten erityisen vaativan tuen asumispalvelu sekä Hyvän arjen keskus, jossa kehitetään tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluja Living Lab -toimintamallilla.
Tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoivaan arkeen elämäntapaohjauksen palveluketjusta11.8.2026 14:46:25 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueelle on laadittu lasten, nuorten ja perheiden elämäntapaohjauksen palveluketju. Sen tavoitteena on tarjota helposti löydettävää tietoa, tukea ja palveluja perheen arjen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Palveluketju auttaa perheitä löytämään oikean avun ja tuen silloin, kun sitä tarvitaan.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote8.8.2026 23:36:43 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Jatkotiedote 08.08.2026 Ihmisen pelastaminen vedestä, Laukaa Pelastuslaitos sai hälytyksen Laukaan Lievestuoreenjärvelle klo. 21:59. Ilmoittaja oli kuullut järveltä avunhuutoja. Tehtävän johtovastuu sekä tiedotusvastuu siirtyy poliisille.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote8.8.2026 22:14:42 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 08.08.2026 Ihmisen pelastaminen vedestä, Laukaa Ilmoittaja kuullut avunhuutoja vedestä. Pelastuslaitos sai hälytyksen 21:59. Tehtävä on vielä kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme