KOVA ry

Datakeskusinvestointien unohdettu kysymys on asuminen

22.9.2026 06:00:00 EEST | KOVA ry | Tiedote

Jaa

Suomi kilpailee parhaillaan datakeskuksista, akkutehtaista ja muista miljardiluokan investoinneista. Yksi kilpailutekijä jää keskustelussa liian vähälle huomiolle: investoinnit tarvitsevat onnistuakseen myös riittävästi asumista, painottaa Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry.

Kun kunnat ja valtio tavoittelevat uusia investointeja, on samalla huolehdittava siitä, että työntekijöille on tarjolla kohtuuhintaisia asuntoja, muistuttaa KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.
Kun kunnat ja valtio tavoittelevat uusia investointeja, on samalla huolehdittava siitä, että työntekijöille on tarjolla kohtuuhintaisia asuntoja, muistuttaa KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.

Suomeen on suunnitteilla ennätysmäärä datakeskuksia ja muita suuria investointihankkeita. Keskustelua käydään erityisesti datakeskuksien sähkönkulutuksesta, energiapolitiikasta ja talousvaikutuksista. Yksi tärkeä kysymys jää kuitenkin usein taka-alalle. Missä investointien tarvitsemat työntekijät asuvat?

Viimeisin investointiuutinen saatiin syyskuussa, kun teknologiajätti Google ilmoitti merkittävistä lisäinvestoinneista Suomeen. Julkisessa keskustelussa korostuivat hankkeen vaikutukset kasvuun, työllisyyteen ja Suomen houkuttelevuuteen investointikohteena. Samalla vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, miten investointien edellyttämä työvoima saadaan sitoutumaan paikkakunnille ja niiden lähialueille.

KOVA muistuttaa, että investoinnit ja asuminen kulkevat käsi kädessä.

- Kun kunnat ja valtio tavoittelevat uusia investointeja, on samalla huolehdittava siitä, että työntekijöille on tarjolla kohtuuhintaisia asuntoja. Työpaikat eivät synny tyhjiössä, vaan ihmiset tarvitsevat kodin lähellä työtä tai toimivien yhteyksien varrella. Tämä korostuu etenkin niillä alueilla, joiden asuntomarkkinoille ei ole rakennettu uusia asuntoja, sanoo Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.  

- Monet näistä alueista ovat menettäneet väestöään jo pidemmän aikaa, minkä vuoksi alueen asuntomarkkinoihin ei ole investoitu uutta asuntokantaa. Valtion linjausten vuoksi tavanomaista kohtuuhintaista asuntotuotantoa ei ole voitu rakennuttaa alueille, eivätkä yksityisetkään ole rakennuttaneet uusia asuntoja, Parkkonen jatkaa.

KOVAn jäsenet omistavat lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa yli 150 kunnassa ympäri Suomen, joten järjestöllä on laaja näkymä asumisen merkitykseen kuntien elinvoimalle.

Datakeskukset ja muut investointihankkeet luovat työpaikkoja suoraan ja välillisesti. Vaikka hankkeiden työllisyysvaikutusten suuruudesta voidaan keskustella, on kuitenkin varmaa, että kasvava työvoiman tarve lisää myös asuntojen kysyntää.

- Asuntopolitiikkaa ei pitäisi nähdä sosiaalipolitiikkana tai erillisenä sektorina. Nyt näemme, että se on mitä suuremmassa määrin myös osa elinvoima-, kasvu- ja työvoimapolitiikkaa. Tämä pitäisi valtionkin muistaa, kun se tekee asuntopoliittisia linjauksiaan. Kohtuuhintaista asuntotuotantoa tarvitaan myös positiivisten rakennemuutosten alueille, Parkkonen muistuttaa.

Datakeskukset eivät yksin ratkaise Suomen talouskasvua, mutta ne kuvastavat laajempaa kehitystä, jossa kunnat kilpailevat investoinneista, osaajista ja uusista asukkaista.

- Kyse ei ole siitä, että jokainen datakeskus vaatisi ympärilleen kokonaisen uuden asuinalueen. Oleellista on ymmärtää, että työvoiman saatavuus, kuntien vetovoima ja toimivat asuntomarkkinat kulkevat käsi kädessä. Jos Suomi haluaa houkutella uusia investointeja, sen on huolehdittava myös siitä, että ihmisillä on mahdollisuus asua kohtuullisen matkan päässä työpaikoistaan. Tämä vaatii myös kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, Parkkonen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 141 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 550 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2026 yhteensä noin 2 900 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Pääekonomistin analyysi: Kalliimpi yksinasuminen ei ajanut opiskelijoita kimppakämppiin25.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote

Elokuussa 2025 voimaan tullut opiskelijoiden asumistukiuudistus oli yksi viime vuosien merkittävimmistä opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttaneista muutoksista. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analysoi tuoretta selvitystä, jonka mukaan opiskelijoiden yksinasuminen on vähentynyt uudistuksen jälkeen, mutta paljon ennakoitua vähemmän.

Pääekonomistin analyysi: Muuttavatko kotitaloudet koulujen perässä?11.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote

Viime aikoina etenkin Helsingissä on keskusteltu jälleen koulujen eriytymisestä ja niin sanotusta koulushoppailusta. Keskustelu on nostanut esiin kysymyksen, joka on ollut suomalaisessa koulupolitiikassa pitkään jossain määrin kiusallinen: jos kaikki koulut ovat hyviä, miksi vanhemmat puhuvat joistakin kouluista muita parempina? Ja jos tällaisia eroja todella koetaan olevan, näkyvätkö ne myös asuntomarkkinoilla, kysyy Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analyysissaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye