Itä-Suomen elinvoimakeskus

Itä-Suomen elinvoimakeskus myönsi rahoitusta heinä–syyskuussa lähes kuusi miljoonaa euroa

5.11.2026 12:09:20 EET | Itä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Itä-Suomen elinvoimakeskus myönsi heinä–syyskuussa 2026 yritysten, maaseudun, maatalouden, kalatalouden ja alueellisen kehittämisen hankkeisiin yhteensä lähes 6 miljoonaa euroa. Rahoituksella tuetaan yritysten kasvua ja uudistumista, työllisyyttä ja osaamista, maaseudun palveluja sekä alueiden kestävää kehitystä Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Itä-Suomen elinvoimakeskus myönsi kehittämisrahoitusta 1.7.–30.9.2026 Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon yhteensä 5 850 311 euroa.

”Rahoituksen vilkas kysyntä osoittaa talouden pientä piristymistä. Rahoitetuilla yritysten kehittämishankkeilla tavoitellaan kansainvälistymistä ja viennin kasvua”, sanoo ylijohtaja Ari Niiranen.  

”EU:n uuden ohjelmakauden 2028–2034 suunnittelu on käynnissä, mutta kuluvan kauden rahoitus jatkuu”, jatkaa Niiranen. 

EU:n rakennerahastojen yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin 12 hankkeelle 1 676 776 €. Muihin kehittämishankkeisiin ei vuoden kolmannella neljänneksellä tehty rahoituspäätöksiä, sillä useat rahoitushaut päättyivät vasta syys–lokakuussa.

"Hankerahoitushakemukset käsitellään hakuajan päätyttyä, minkä jälkeen päätösprosessi kestää maakuntien käsittelyvaiheiden vuoksi tyypillisesti 3–6 kuukautta", kertoo rahoitusyksikön päällikkö Jonna Moilanen.

EU:n maaseuturahoituksen yritystukea myönnettiin 39 hankkeelle 936 503 €, hanketukea 61 hankkeelle 2 510 933 € ja nuoren viljelijän aloitustukea 6 viljelijälle yhteensä 240 000 €.  

Maatalouden investointitukipäätöksiä ei vuoden kolmannella neljänneksellä tehty, sillä investointien kysyntä ylittää tällä hetkellä käytettävissä olevat varat. Päätökset tehdään 31.12.2026 mennessä, kunhan lopullinen käytettävissä oleva myöntövaltuus on tiedossa. Toiveena on saada tällöin lisävaroja ja siten päästä tekemään mahdollisimman paljon myönteisiä päätöksiä.  

”Maaseuturahoituksen vilkas kysyntä kertoo yrittäjien ja maaseudun toimijoiden pitkäjänteisestä kehittämisestä ja vahvasta uskosta tulevaisuuteen”, kommentoi yksikönpäällikkö Sirpa Lavikainen maaseutuyksiköstä.  

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta myönnettiin elinkeinokalatalouden tukea 18 hankkeelle yhteensä 486 099 €.  

Elinvoimakeskuksen avustukset ja tuet ovat merkittävimpiä julkisia rahoitusvälineitä Itä-Suomen pk-yritysten ja alueen kehittämisessä.   

Tarkempia tietoja löytyy oheisesta rahoituskatsauksesta (.pdf) ja tehdyt rahoituspäätökset katsauksen liitteestä (.xlsx).

Etelä-Savoon rahoitusta lähes miljoona euroa  

Etelä-Savoon kohdistui heinä–syyskuussa yhteensä noin 972 000 euroa yritysten kehittämiseen, maaseudun yritys- ja kehittämishankkeisiin sekä elinkeinokalatalouteen. Rahoituspäätöksiä tehtiin yhteensä 49. 

Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin kahdelle eteläsavolaiselle yritykselle yhteensä noin 215 000 euroa. Tästä 193 624 euroa kohdistui pieksämäkeläisen Pieksäwood Oy:n kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen. Savonlinnalaiselle Betterfly Oy myönnettiin 21 390 euroa ergonomisten maalivahdin patjojen kehittämiseen.  

Maaseudun yritystukia myönnettiin Etelä-Savoon noin 470 000 euroa. Suurin päätös oli sulkavalaisen Tiittala Events Oy:n 202 000 euron investointituki. Rahoitusta myönnettiin myös muun muassa matkailun, puunjalostuksen, digitaalisen liiketoiminnan ja elintarvikealan kehittämiseen.  

Maaseudun hanketukia maakuntaan kohdistui noin 241 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin esimerkiksi matkailua, nuorten yrittäjyyttä, vesiensuojelua, kylien varautumista ja paikallisia harrastusmahdollisuuksia edistäville hankkeille.  

Elinkeinokalatalouden hankkeisiin myönnettiin lisäksi noin 46 000 euroa.  

Pohjois-Karjalaan rahoitusta noin 2,2 miljoonaa euroa  

Pohjois-Karjalaan kohdistui heinä–syyskuussa yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa yritysten kehittämiseen, maaseudun yritys- ja kehittämishankkeisiin sekä elinkeinokalatalouteen. Rahoituspäätöksiä tehtiin yhteensä 42.  

Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin kuudelle pohjoiskarjalaiselle yritykselle yhteensä noin miljoona euroa. Maakunnan suurin päätös oli samalla katsauskauden suurin yrityksen kehittämisavustus: tohmajärveläiselle hiihtotarvikkeita ja suksivoiteita valmistava Oy Patrol Trading Ab:lle myönnettiin 534 263 euroa vuosina 2026–2028 toteutettavaan kehittämishankkeeseen. Rahoitusta myönnettiin myös Outokummussa, Joensuussa ja Polvijärvellä toimiville yrityksille muun muassa viennin, digitaalisten ratkaisujen, tuotannon ja tuotekehityksen edistämiseen.  

Maaseudun yritystukia myönnettiin Pohjois-Karjalaan noin 321 000 euroa. Suurimmat tuet kohdistuivat kiteeläisen BioKymppi Oy:n kierrätyslannoitteita koskevaan hankkeeseen ja heinäveteläisen Karvion Leirintä Oy:n liiketoiminnan monipuolistamiseen.  

Maaseudun hanketukia maakuntaan kohdistui noin 582 000 euroa. Suurin päätös oli Suomen metsäkeskuksen noin 291 000 euron hanke, jossa kehitetään ilmasto- ja vesistöviisaita ratkaisuja Pohjois-Karjalan suometsien hoitoon. 

Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin kahdelle viljelijälle yhteensä 80 000 euroa. 

Elinkeinokalatalouden hankkeisiin myönnettiin rahoitusta noin 219 000 euroa. Suurin kalatalousalan rahoituspäätös (145 689 €) oli Itä-Suomen yliopiston hankkeelle, jossa kehitetään geneettisiä menetelmiä kalakantojen arviointiin.  

Pohjois-Savoon rahoitusta yli 2,6 miljoonaa euroa  

Pohjois-Savoon kohdistui heinä–syyskuussa yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa yritysten kehittämiseen, maaseudun yritys- ja kehittämishankkeisiin sekä elinkeinokalatalouteen. Rahoituspäätöksiä tehtiin yhteensä 43.  

Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin neljälle pohjoissavolaiselle yritykselle yhteensä noin 415 000 euroa. Rahoitusta saivat kuopiolaiset Puustjärven Kello ja Kulta Oy, Tracemation Oy ja Biosafe – Biological Safety Solutions Ltd/Oy sekä varkautelainen Asennus Kaiffarit Oy. Hankkeilla kehitetään muun muassa uutta teknologiaa, digitaalisia ratkaisuja, kansainvälistä liiketoimintaa ja yritysten kasvuvalmiuksia.  

Maaseudun yritystukia myönnettiin Pohjois-Savoon noin 142 000 euroa. Tukea kohdistui muun muassa yritysten investointeihin, matkailuun, elintarviketuotantoon, digitaaliseen markkinointiin ja palveluliiketoiminnan kehittämiseen.  

Maaseudun hanketukia myönnettiin maakuntaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Tästä noin miljoonaa euroa myönnettiin Karelnet Oy:lle Tervon kylien valokuituverkon rakentamiseen. Lisäksi rahoitusta myönnettiin esimerkiksi metsätalouden, maidontuotannon, matkailun, kulttuurin ja kyläturvallisuuden kehittämiseen. 

Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin neljälle viljelijälle yhteensä 160 000 euroa. 

Elinkeinokalatalouden hankkeisiin Pohjois-Savossa myönnettiin noin 221 000 euroa. Suurin päätös oli Turun yliopiston Kuopiossa toteuttaman tutkimushankkeen 140 804 euron rahoitus. Hankkeessa tutkitaan kirjolohen bakteeritartunnan rokotuskäytäntöjä kalojen hyvinvoinnin ja tuotannon tuottavuuden edistämiseksi.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ari Niiranen, ylijohtaja​
Itä-Suomen elinvoimakeskus​
p. 0295 026 060

Jonna Moilanen, yksikönpäällikkö​
Rahoitusyksikkö​
p. 0295 024 167

Sirpa Lavikainen, yksikönpäällikkö
Maaseutuyksikkö
p. 0295 037 684

Timo Takkunen, yksikönpäällikkö
Kalatalousyksikkö
p. 0295 026 626

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen heinä–syyskuussa 2026 myöntämä rahoitus rahoituslajeittain ja maakunnittain. Grafiikka: Ilkka Elo / Itä-Suomen elinvoimakeskus.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen heinä–syyskuussa 2026 myöntämä rahoitus rahoituslajeittain ja maakunnittain. Grafiikka: Ilkka Elo / Itä-Suomen elinvoimakeskus.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Itä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Itä-Suomen elinvoimakeskuksella on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Virasto hoitaa maaseutuun, kalatalouteen, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Itä-Suomen elinvoimakeskus

Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä palkittiin Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy liikennejärjestelmän kehittämisestä4.11.2026 15:22:23 EET | Tiedote

Perinteiset Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät järjestettiin Mikkelissä 3.-4.11.2026. Tapahtuma kokosi lähes sata liikennealan, aluekehittämisen ja elinkeinoelämän asiantuntijaa keskustelemaan liikennejärjestelmän ajankohtaisista teemoista sekä tulevaisuuden näkymistä. Päivien yhteydessä myönnettiin Itä-Suomen liikennejärjestelmän kehittämispalkinto Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:lle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye