Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Äänestysikärajan laskeminen kuntavaaleissa ei saa kannatusta

Jaa

Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 62 prosenttia ei laskisi kuntavaalien äänestysikärajaa 18 vuodesta 16 vuoteen. Äänestysikärajan laskemista kannattaa harvempi kuin joka viides.

Äänestämisikärajan laskemisen kannatus on kaikissa ikäluokissa suhteellisen vähäistä. Vahvimmin äänestysikärajan laskemista kannattavat 40–49-vuotiaat (25 %). 18–29-vuotiaista ikärajan laskemista kannattavia on 23 prosenttia, 55 prosenttia ei kannata. Yli 70-vuotiaiden ikäluokassa peräti 72 prosenttia suhtautuu kielteisesti äänestysikärajan laskemiseen.

Äänestysikärajan laskemista koskevat mielipiteet ovat muuttuneet vain piirun verran positiivisemmiksi tarkasteluajanjaksolla 2015-2020. Kannattavien osuus on kasvanut kahdella prosenttiyksiköllä ja on nyt 18 prosenttia. Vastaavasti äänestysikärajan laskemista vastustavien osuus on pudonnut kolmella prosenttiyksiköllä.

18-29 -vuotiaiden ikäluokasta äänestysikärajan laskemista kannattavien osuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä vuodesta 2017 ja vastaa nyt vajaata neljännestä nuorimman ikäluokan vastaajista.

- Nykyinen 18 vuoden äänestysikäraja on ollut käytössä jo vuodesta 1972. Sitä nuoremmat pääsevät äänestysuurnille ainoastaan seurakuntavaaleissa. Äänestysikärajan mahdollista laskemista on selvitetty useaan otteeseen, ja se on ollut yksien vaaleihin liittyvä kestoaihe jo pitkään. Asia ei ole kuitenkaan saanut riittävää poliittista kannatusta eikä muutoksia edelleenkään ole lähipiirissä, toteaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton touko-kesäkuussa tekemästä kyselystä, jolla selvitettiin kuntalaisten suhtautumista omaan kuntaan ja sen palveluihin. Kyselyyn vastasi 10 812 kuntalaista. Tutkimuksen kohdejoukkona oli kuntalaisia 43 kunnassa eri puolelta Suomea.

Lisätietoa kuntalaistutkimuksesta osoitteessa kuntaliitto.fi/kuntalaistutkimus2020

Lisätietoa kuntavaaleista osoitteessa kuntavaalit.fi.

Lisätietoja:

Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634, marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Sänkning av rösträttsåldern vid kommunalval understöds inte6.11.2020 14:28:11 EETTiedote

Av dem som besvarat Kommunförbundets enkät skulle 62 procent inte sänka rösträttsåldern vid kommunalval från 18 år till 16 år. Färre än var femte understöder en sänkning av rösträttsåldern. Understödet för att sänka rösträttsåldern är relativt litet i alla åldersklasser. Mest understöd får en sänkning av rösträttsåldern bland 40–49-åringar (25 %). Av 18–29-åringarna understöder 23 procent en sänkning av åldersgränsen, medan 55 procent motsätter sig det. I åldersklassen över 70 år förhåller sig hela 72 procent negativt till en sänkning av rösträttsåldern. Åsikterna om en sänkning av rösträttsåldern har förändrats endast en aning i positiv riktning under granskningsperioden 2015–2020. Andelen personer som stöder en sänkning har ökat med två procentenheter och är nu 18 procent. I motsvarande mån har andelen personer som motsätter sig en sänkning av åldersgränsen sjunkit med tre procentenheter. Andelen personer i åldersklassen 18–29 år som understöder en sänkning av rösträttsåldern har öka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme