Storytel Oy

AitoStory-kirjoituskilpailu

Jaa
Storytel ja Aito Media Oy etsivät nyt yhdessä uusia viihdyttäviä, koukuttavia, puhuttelevia ja maailmaa ravisuttavia tarinoita äänikirjoiksi, e-kirjoiksi, televisiosarjoiksi ja elokuviksi.

Storytel ja Aito Media Oy julistavat kirjoituskilpailun, jonka tavoitteena on etsiä uusia tarinoita äänikirjoiksi, e-kirjoiksi, televisiosarjoiksi ja elokuviksi. Tarina voi olla genreltään rikos-, jännitys-, komedia- tai lastentarina. Toivomme kuitenkin, että se on omaperäinen ja sisältää koukuttavan lähtökohdan tai mielenkiintoisen twistin.

Storytel julkaisee vähintäänkin voittajakäsikirjoituksen ääni- ja e-kirjana. Aito Media Oy lunastaa option vähintään yhteen kilpailuun osallistuneesta käsikirjoituksesta tv-draamasarja- ja/tai elokuvasovitusta varten.

Kilpailu on avoin kaikille täysi-ikäisille ammattilais- ja amatöörikirjoittajille. Kilpailuun osallistuvista käsikirjoituksista ei saa olla tehtynä kustannus-, optio- tai muuta julkaisusopimusta. Osallistumisaika on 1.10.2020–13.2.2021. Kilpailuun osallistutaan loglinella (tarinan kiteytys parilla lauseella), riittävän yksityiskohtaisella synopsiksella (1-2 liuskaa) sekä noin 40 liuskan (n. 2000 merkkiä/liuska) näytteellä käsikirjoituksen alusta. Kilpailun voittaja julkistetaan 28.5.2021.

Kilpailun finaalituomaristossa toimivat Kaisa Pylkkänen, JP Koskinen, Hannu Kontturi, Mirka Vesala ja Ella Piesala.

Kaisa Pylkkänen on pitkän linjan käsikirjoittaja, joka on tuonut suomalaisten olohuoneisiin lukuisia menestyssarjoja (mm. Uutishuone, Pientä laittoa, Käenpesä, Itse valtiaat) jo yli 20 vuoden ajan.
JP Koskinen on monipuolinen, palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut yli 40 teosta niin aikuisille kuin lapsillekin. Hän on myös kirjoittanut useita vain äänikirjoina julkaistuja teoksia.
Hannu Kontturi on käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on kehitellyt yli kymmenvuotisen uransa aikana monipuolisesti niin draama-, reality- kuin viihdesarjojakin.
Mirka Vesala työskentelee Storytelillä kustannuspäällikkönä.
Ella Piesala työskentelee Aito Mediassa draamatuotannoista vastaavana head of drama -tittelillä.

Palkintosumma on yhteensä 12 000 €, josta voittaja saa 6 000 €. Loput palkintosummasta tuomaristo voi jakaa osallistujien kesken parhaaksi katsomallaan tavalla. Voittajan palkintosumma pitää sisällään ennakkomaksun ääni- ja e-kirjaa varten. Kaikki palkintosummat pitävät sisällään myös option elokuva- tai tv-draamasovitusta varten.

Ilmoittaudu mukaan 13.2.2021 mennessä lähettämällä logline, synopsis ja käsikirjoitus samaan pdf-tiedostoon liitettynä sähköpostiosoitteeseen aitostory@storytel.com. Kirjoita sähköpostiviestiin nimesi, osoitteesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi sekä nimimerkkisi. Lisää pdf:n kaikkiin dokumenttisivuihin vain nimimerkkisi. Kilpailun finaalituomaristo arvioi finaalikäsikirjoitukset niin, että he saavat tietoonsa vain kilpailijan nimimerkin.


Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta.
Aito Media Oy on tv- ja elokuvatuotantoyhtiö, jonka tavoitteena on tehdä viihdyttäviä tarinoita, joissa on merkitystä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Head of Drama Ella Piesala, Aito Media, ella.piesala@aitomedia.fi
Kustannuspäällikkö Mirka Vesala, Storytel, mirka.vesala@storytel.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 300 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Aula & Co, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjoja, äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä yli 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye