Aivot sykkivät eri tavalla Alzheimerin taudissa
9.12.2020 12:20:10 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Tutkimus on ensimmäinen, jossa pystyttiin osoittamaan, että aivojen sykintäeroja voidaan mahdollisesti käyttää diagnostiikassa. Menetelmässä magneettikuvannetaan aivojen puhdistusjärjestelmän eli ns. glymfaattisen järjestelmän toimintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Glymfaattinen järjestelmä puhdistaa verisuonten sykinnän avulla aivoja kuona-aineista. Jos puhdistusjärjestelmässä esiintyy häiriöitä, aivoihin kertyy kuona-aineita, mikä johtaa aivojen ennenaikaiseen rappeutumiseen 10–20 vuoden aikana.
Tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että havaitut erot johtuvat nimenomaan sydämen sykkeen ja hengityksen taajuudella olevista eroista. Erot olivat myös yhteydessä taudin etenemiseen.
”On jo kauan tiedetty, että Alzheimerin tautiin liittyy kahdenlaista neuropatologiaa: amyloidiplakkeja ja hermosoluihin säiekimpuiksi kertynyttä tau-proteiinia. Sitä ei kuitenkaan tunneta, mistä syystä nämä niin sanonut aivoplakit alkavat kertyä. Glymfaattinen järjestelmä on uskottava teoria aivojen puhdistusjärjestelmän ongelmista. Tämä tutkimus tukee vahvasti ajatusta glymfaattisesta järjestelmästä ja osoittaa ensimmäisten joukossa, että Alzheimerin taudissa pulsaatiot ovat erilaisia”, kertoo aivotutkija Timo Tuovinen. Tutkimus on osa Tuovisen väitöskirjatyötä.
”Tutkimus lisää merkittävästi ymmärrystämme Alzheimerin tautimekanismeista ja luo pohjaa uusille diagnostisille työvälineille. Ymmärtämällä paremmin Alzheimerin tautia voidaan jatkossa kehittää siihen paremmin tehoavia hoitoja”, toteaa professori Vesa Kiviniemi.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Oulun yliopiston, Oulun yliopistollisen sairaalan ja usean kansainvälisen yhteistyökumppanin kanssa. Tänä syksynä Oulu Functional NeuroImaging -tutkimusryhmä (OFNI) sai tutkimusta varten 1 miljoonan euron jatkorahoituksen Suomen Akatemiasta ja 700 000 euroa Business Finlandista. Lisäksi tutkimusta ovat aiemmin rahoittaneet Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomen lääketieteen säätiö ja Orionin Tutkimussäätiö.
Tutkimus on julkaistu Scientific Reports -lehdessä: The variability of functional MRI brain signal increases in Alzheimer’s disease at cardiorespiratory frequencies
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Vesa Kiviniemi, Oulun yliopisto, p. 08 315 2616, vesa.kiviniemi@oulu.fi
Lääketieteen lisensiaatti Timo Tuovinen, Oulun yliopisto, p. 041 5027864, timo.tuovinen@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede sekä lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Pelillinen Näkörata-sovellus tuo huulioluvun harjoittelun kaikkien saataville9.4.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Uusi Näkörata-sovellus tarjoaa pelillistetyn tavan harjoitella huuliolukua eli kasvoilta nähtävien puheliikkeiden seuraamista. Tutkijoiden kehittämä puhelimiin ja tablettitietokoneisiin ladattava sovellus on maksuton ja vapaasti kaikkien käytettävissä.
Elonkirjon bussikiertue tutustuttaa alakoululaisia eläinkysymyksiin8.4.2026 06:55:00 EEST | Kutsu
Ilmasto- ja ympäristökriisi sekä kuudes sukupuuttoaalto näkyvät ja tuntuvat osana lasten ja nuorten arkea. Bussikiertue innostaa lapsia pohtimaan yhteiskunnalliselta ja kulttuuriselta kannalta, miten eri lajit kohtaavat. Näitä lajeja voivat olla vaikkapa rotat, sudet, punkit, ihmiset ja lupiinit. Ilmoittauduthan juttukeikalle hyvissä ajoin etukäteen, jotta voimme koordinoida lapsiin liittyvät kuvausluvat.
Raskausajan ympäristöaltisteet voivat vaikuttaa lasten ja nuorten syöpäriskiin – Oulun yliopisto mukana laajassa eurooppalaisessa syöpätutkimuksessa7.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa selvitetään, miten äidin raskausajan kemialliset ja biologiset ympäristöaltistukset vaikuttavat lasten ja nuorten terveyteen. Tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka lisäävät lasten syöpäriskiä ja joihin voitaisiin tulevaisuudessa puuttua ennaltaehkäisevästi. Tutkimus on osa laajaa eurooppalaista yhteistyötä.
Avaruuden kolonisaatiosta väitellään Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -debattisarjassa3.4.2026 07:52:00 EEST | Tiedote
”Avaruuden kolonisaatio on ratkaisu maapallon ongelmiin” on Oulun yliopiston debattisarjan väite, josta muun muassa avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja esittää oman näkemyksensä. Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään keskiviikkona 8. huhtikuuta Oulun yliopistossa Linnanmaalla.
Suomalaisen vastarinnan salainen keskus sijaitsi New Yorkissa – suhtautuminen jakoi myös Mannerheimin perhettä2.4.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen sortokauden aikana New Yorkissa toimi merkittävä suomalaisen vastarintaliikkeen strateginen keskus, jossa muun muassa Carl Erik Johan Mannerheim etsi Japanin ja Yhdysvaltojen tukea Suomen itsenäistymiselle samalla, kun hänen veljensä Carl Gustaf Emil Mannerheim palveli Venäjän armeijassa. Asiaan on saatu lisävalaistusta uudesta tutkimuksesta, joka muuttaa käsityksemme suomalaisesta vastarinnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
