Ajatuksia herättävä oikeussalitrilleri

Sebastian Croll oli vasta 11-vuotias, kun hän joutui syytteeseen leikkitoverinsa murhasta. Vaikka asianajaja Daniel Hunter onnistui vakuuttamaan valamiehet hänen syyttömyydestään, ei kuohuttava tapaus ole kadonnut ihmisten mielistä. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin menneisyys nostaa päätään, kun Hunter saa puhelun vanhalta asiakkaaltaan.
Sebastianin yliopistoprofessori on murhattu raa’asti, ja Sebastian on jälleen epäiltynä. Daniel ottaa Sebastianin puolustuksen tehtäväkseen, vaikka puheet tämän menneisyydestä leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ja Sebastian leimataan välittömästi syylliseksi.
Onnistuuko Daniel jälleen vapauttamaan Sebastianin syytteistä? Etenkään nyt, kun osoittautuu, että he molemmat ovat vaarassa.
”Koukuttaa kuin pahe.” – Daily Mail
”Koskettava, oivaltava romaani” – The Guardian
Lisa Ballantyne asuu Glasgowssa, Skotlannissa. Jo hänen vuonna 2012 ilmestynyt esikoisromaaninsa Syyllinen oli myyntimenestys, ja sen käännösoikeudet myytiin 30 maahan. Myös hänen kolme seuraavaa kirjaansa ovat olleet bestsellereitä.
Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys
Alkuperäisteos: The Innocent One
Suomennos: Päivi Paju
Ilmestyy 28.3.2023
Myös e- ja äänikirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Vastustuskykyä kasveista17.5.2023 11:31:10 EEST | Tiedote
Parhaimmillaan kasvilääkintä tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä. Käytännönläheinen opas kertoo, mitä kaikkia kasveja voi käyttää elimistön ja vastustuskyvyn vahvistamiseksi, miten ne vaikuttavat ja miten niitä käytetään.
Suomalaisten mobiilipelien pikkujättiläinen ilmestyy 16.5.9.5.2023 09:25:58 EEST | Tiedote
Tervetuloa tilaisuuteen, jossa julkistetaan Juho Kuorikosken kirja Matopelin perilliset – Suomalaisten mobiilipelien uskomaton tarina
Darwin-sarjan kolmas odotettu dekkari26.4.2023 11:56:05 EEST | Tiedote
Paikka, joka on pyhitetty vain naisille. Kaivosyhtiö, jolle mikään ei ole pyhää. Murha, jonka tekijä on löydettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Melanie C kirjoitti omaelämäkerran täynnä Girl Poweria26.4.2023 11:17:58 EEST | Tiedote
Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.
Hilpeä Koppis-lastenkirjasarja jatkuu26.4.2023 10:50:18 EEST | Tiedote
Kovakuoriaisten kiehtovaan maailmaan sijoittuvan luontokirjasarjan kolmas osa Kummallinen koppis on hauska luontotarina, jossa kokonainen joukko erilaisia koppiksia selvittää aarrekartan arvoitusta.Kirjan Koppisknoppis-osio esittelee hauskalla tavalla kertomuksen kovakuoriaiset ja kannustaa pientä aarteenetsijää tutustumaan lähiluontoon ja metsän pieneliöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme