Akava ry

Akavalta EU-vaaliohjelma: Vahva EU merkitsee vahvaa Suomea

Jaa

Akava on julkaissut tänään ohjelmansa ensi vuoden Euroopan parlamentin ja komission vaihtumista varten – tiettävästi ensimmäisenä suomalaisjärjestönä. Akavan EU-vaaliohjelman kantava teema on ”Vahva EU merkitsee vahvaa Suomea”.

– Suomi on sekä taloudellisesti että poliittisesti suuresti riippuvainen Euroopan unionin menestyksestä ja tärkeä vaikutuskanavamme maailmantason asioihin kulkee EU:n kautta. Toimiva, tehokas ja kansalaisille lisäarvoa luova EU on kaikkien suomalaisten etu. Suomen ei tule jättäytyä unionin reunavaltioksi, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akavan EU-vaaliohjelmassa on sekä tavoitteita että toimenpidesuosituksia, mutta myös analyysiä unionin kehityksestä ja tulevista näkymistä. ”Osaavampi unioni, globaalisti vastuullinen ja kilpailukykyinen unioni sekä sosiaalisesti vahva ja reilu unioni” ovat sen käytännön toimenpidesuositusten pääotsikot.

– Akava ehdottaa muun muassa EU:n koulutus- ja tutkimusvarojen kaksinkertaistamista, unionin aktiivisen työelämätoiminnan jatkamista seuraavalla parlamentti- ja komissiokaudella, suuria panostuksia tekoälyn ja kiertotalouden kaltaisiin uusiin talouden muotoihin, lisää kauppasopimuksia sekä sisämarkkinoiden vahvistamista. Talous- ja rahaliittoa on uudistettava ja oikeusvaltioperiaatteen mureneminen on pysäytettävä, sanoo Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen.

Akavan EU-vaaliohjelma on ohessa liitetiedostona ja se on luettavissa osoitteessa www.akava.fi/eu-vaaliohjelma

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Palkansaaja- ja korkeakoulujärjestöt esittävät Henna Pursiaista Allianssin varapuheenjohtajaksi2.11.2018 13:17Tiedote

Akava, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto kannattavat valtiotieteiden opiskelija Henna Pursiaista Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssin varapuheenjohtajaksi seuraavalle toimikaudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme