Aurinkopaneeleiden hankintaan voi saada ARAn energia-avustusta
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää energia-avustuksia asuinrakennuksen omistaville henkilöasiakkaille ja taloyhtiöille energiatehokkuutta parantaviin korjaustoimenpiteisiin. ARAn ylitarkastaja Sini Sirénin mukaan sähkön ja fossiilisten polttoaineiden viimeaikainen kallistuminen ovat tuoneet runsaasti yhteydenottoja ARAan.
”Kevään ja kesän aikana olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja liittyen siihen, voiko energia-avustusta saada aurinkopaneeleiden hankintaan. Erityisesti pientalojen omistajat ovat kiinnostuneita aurinkopaneeleiden hankinnasta”, Sirén kertoo.
ARAn energia-avustusta voi saada erilaisiin aurinkoenergiaa hyödyntäviin laitteistoihin, kuten aurinkopaneeleihin ja aurinkoenergialaseihin. Avustuksen ehtona on, että asuinrakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi. Esimerkiksi pientalon energiatehokkuuden tulee korjauksen jälkeen parantua vähintään 44 prosenttia verrattuna rakentamisajankohtaan. Arvioinnissa käytetään E-lukulaskelmia, jotka toimitetaan hakemuksen liitteenä.
”Jos rakennuksessa ei ole aikaisemmin tehty muita energiatehokkuutta parantavia korjaustoimenpiteitä, voi olla, ettei avustamisen ehto täyty. Tällöin aurinkopaneeleiden asennuksen ohessa tulisi tehdä myös muita toimenpiteitä”, Sirén muistuttaa.
Avustuksen määrä riippuu toimenpideluokasta
Energia-avustuksen piiriin lukeutuu yli 20 erilaista energiatehokkuutta parantavaa korjaustoimenpidettä, joita voidaan avustaa. Kuhunkin avustusluokkaan on määritelty prosenttimäärät, minkä verran toimenpiteiden kustannuksista otetaan huomioon avustuksen laskennassa. Itse avustuksen määrä on puolet huomioitavista kustannuksista.
Jos asuinrakennukseen esimerkiksi asennetaan aurinkoenergiajärjestelmä ilman kattoremonttia, se kuuluu avustusluokkaan ”lämpöpumppu- ja lämmöntalteenottojärjestelmien sekä aurinkoenergian hyödyntämiseen käytettävät laitteistot, tarvittavine kaapeli- ja putkivetoineen”. Tällöin avustuksen määrä on noin 25 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
Jos taas aurinkoenergiajärjestelmä asennetaan vesikattoremontin yhteydessä, avustusluokka on ”aurinkoenergiajärjestelmän lisäys vesikatolle vesikaton uusimisen yhteydessä” ja kustannuksiin lasketaan sekä vesikattoremontti että aurinkoenergiajärjestelmä. Tällöin avustuksen määrä on noin 10 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
Avustuksen maksimimäärä on 4000 tai 6000 euroa asuntoa kohden riippuen siitä, paljonko energiatehokkuus paranee. Avustus lasketaan koko toimenpiteen kustannuksista, johon katsotaan kuuluvaksi kaikki siihen liittyvät laitteisto- ja materiaalihankinnat sekä työt. Samaan toimenpiteeseen ei kuitenkaan voi saada sekä energia-avustusta että kotitalousvähennystä.
”Avustuksen hakemista suunnittelevan kannattaa laskea, minkä julkisen tuen hakeminen on kannattavinta. Joissakin tapauksissa kotitalousvähennys on parempi vaihtoehto, jos toimenpiteen kokonaiskustannukset jäävät alhaisiksi tai työn osuus kustannuksista on suuri. Lisäksi tulee huomioida, että energia-avustusta tulee aina hakea ennen korjaustoimenpiteiden aloittamista, kun taas kotitalousvähennyksen voi hakea töiden valmistuttua”, Sirén tiivistää.
Avustushakemus on aina jätettävä ARAan ennen korjaustoimenpiteiden aloittamista
Jos rakennuksen omistaja asentaa aurinkojärjestelmän itse omaan kiinteistöönsä, avustus laskettaisiin ostolaskuista. Tällöin hakijan on toimitettava erillinen selvitys siitä, että toimenpiteet on suoritettu asianmukaisesti. Siirry Usein kysytyt kysymykset > Toimenpiteet -sivulle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Korjausavustusten puhelin- ja sähköpostipalvelu: korjausavustus.ara (at) ara.fi
Puhelinpalveluaika keskiviikkoisin klo 9-11: 029 525 0918
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Vesijärvenkatu 11 A
15140 LAHTI
029 525 0800 (vaihde)https://www.ara.fi/fi-FI
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan.
ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.
ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on, että jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
ARA-asumisen raivaaja -tunnustus pitkäjänteisestä Espoon Suvelan asuinalueen kehittämisestä23.5.2023 15:28:57 EEST | Tiedote
Espoon Asunnot Oy ja Espoon kaupunki ovat saaneet ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksen Suvelan asuinalueen kokonaisvaltaisesta, pitkäjänteisestä ja innovatiivisesta kehittämisestä. Kohtuuhintaisen ARA-asumisen kehittämistyö Suvelassa on ollut esimerkillistä, monipuolista ja rohkeaa.
Asumisoikeusasuntoon tarvittavan järjestysnumeron hakeminen uudistuu – vanhoja numeroita voi käyttää vuoden loppuun9.5.2023 08:27:12 EEST | Tiedote
Asumisoikeusasunnon hakemiseen tarvittava järjestysnumero on pitänyt hakea siitä kunnasta, jossa haluttu asunto sijaitsee. Syyskuusta 2023 alkaen numero haetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta. Kunnista saaduilla järjestysnumeroilla voi hakea aso-asuntoja vuoden 2023 loppuun asti. Vuoden 2024 alusta alkaen käytössä ovat vain ARAsta saadut järjestysnumerot.
Asuinyhteisöt voivat nyt hakea sähköavustusta ARAsta19.4.2023 15:29:46 EEST | Tiedote
Sähkölämmitteiset taloyhtiöt voivat 17.4.2023 alkaen hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta tukea energiakustannuksiin. Kertaluontoisen avustuksen tarkoituksena on lieventää korkeiden sähkölaskujen vaikutuksia hillitsemällä sähkön hinnan nousun vaikutusta asumiskustannuksiin.
Taloyhtiöt aktiivisia energia-avustusten hyödyntäjiä30.3.2023 13:30:32 EEST | Tiedote
ARA myönsi korjaus-, energia- ja latausinfra-avustuksia vuonna 2022 yhteensä hieman yli 100 miljoonaa euroa. Euromääräisesti suurin olivat energia-avustukset, noin 70 miljoonaa. Etenkin taloyhtiöt ovat olleet aktiivisia energiatehokkuuden edistäjiä, korjauksia tehtiin 60 miljoonalla eurolla. Tiedot ilmenevät ARAn julkaisemassa selvityksessä.
Asunto- ja ARA-rakentaminen kääntyi laskuun vuonna 202228.2.2023 12:53:05 EET | Tiedote
Rakennuskustannusten kallistuminen ja korkotason nousu vähensivät selvästi valtion tukeman kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon aloituksia vuonna 2022. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) julkaiseman ARA-tuotanto 2022 -selvityksen mukaan korkotukilainaa myönnettiin 5 619 asunnon rakentamiseen, mikä on 37 % vähemmän kuin vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme