Minerva Kustannus

Deutscher Buchpreis -voittaja on Helsinkiin sijoittuva häikäisevä romaani muistoista, rakkaudesta ja Euroopasta

Jaa
Saksassa vuoden parhaana romaanina 2021 palkittu Antje Rávik Strubelin mestariteos Blaue Frau ilmestyy nyt suomeksi nimellä Sininen nainen. Vuonna 2019 Antje Rávik Strubel työskenteli Helsingissä Goethe-instituutin kutsumana residenssikirjailijana. Helsinkiin, idän ja lännen kohtaamispisteeseen, hän myös sijoitti kirjansa tapahtumat. Syntyi sykähdyttävä tarina rakkauden epätasa-arvoisista lähtökohdista ja Eurooppaa repivistä jännitteistä.

Romaanin keskushenkilö on nuori tšekkiläinen Adina, joka on kokenut jotain hyvin traumaattista menneisyydessään. Traumaansa paetessaan hän on päätynyt Helsinkiin, jossa hän on tavannut virolaisen eurokansanedustajan Leonidesin, ja he ovat rakastuneet toisiinsa. Romaanin polttopisteeseen nousevat valtasuhteet paitsi sukupuolten myös idän ja lännen välillä.
Romaanin kieli on vahvaa ja korutonta ja henkilöt kiinnostavia. Taitava kerronta luo jännitteitä, jotka kasvavat sivu sivulta ja kuljettavat lukijan yhä syvemmälle Adinan kokemuksiin. Strubel onnistuu välittämään tunteita, joiden sanoiksi pukeminen tuntuu ensin lähes mahdottomalta.

Antje Rávik Strubel vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2023.

 

”Pieni kaunokirjallinen ihme... mestarillinen.” – Die Welt

Sielunmaiseman kuvaajana Strubel on mestari. – – Tarina vetää vastustamattomasti mukaansa heti ensi sivuilta.” – Süddeutsche Zeitung

Antje Rávik Strubel (s. 1974) on Saksan Potsdamissa asuva kirjailija. Hän on kirjoittanut kahdeksan proosateosta sekä esseistisiä matkakertomuksia ja saanut työstään useita palkintoja. Strubel on toiminut opettajana Leipzigin kirjallisuusinstituutissa ja oli ensimmäinen residenssikirjailija, joka sai kutsun Helsingin yliopiston tutkijakollegiumiin. Oman kirjailijantyönsä ohella Strubel kääntää saksaksi englannin- ja ruotsinkielistä kaunokirjallisuutta, mm. Joan Didionin ja Lucia Berlinin teoksia. Sininen nainen palkittiin Saksassa vuoden parhaana romaanina 2021 (Deutscher Buchpreis).

Antje Rávik Strubel
SININEN NAINEN
Alkuperäisteos: Blaue Frau
Suomennos: Veera Kaski
Ilmestyy 27.4.2023
myös e- ja äänikirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Antje Rávik Strubel_©Sebastian Gollnow/dpa picture alliance/Alamy Stock Photo
Antje Rávik Strubel_©Sebastian Gollnow/dpa picture alliance/Alamy Stock Photo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Minerva Kustannus
Minerva Kustannus
Eerikinkatu 27, 2. krs
00180 HELSINKI

https://www.minervakustannus.fi

Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.

Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.

Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.

Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme