Effie Awards Finland starttaa tänään – päätuomarina tamperelaisen Villivision toimitusjohtaja Anna Lehtisalo

Viime vuoden kilpailussa kahdella Gold Effiellä ja yhdellä Silver Effiellä palkittu Ivalo Creative Agencyn case Finlayson, Bedpeace oli eniten palkintoja saanut kilpailutyö. Vuoden 2021 himoitun Grand Effien voittaja oli Bob the Robotin ja Milttonin yhteistyöcase Hartwall, Suomen kansallisjuoma. Kyseinen työ palkittiin myös Gold Effiellä strategisen markkinoinnin sarjassa.
Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki pitää luovuutta tärkeänä yritysten kilpailukyvyn säilymisen kannalta.
”Markkinoinnin kilpailut, kuten Effie antavat mahdollisuuden vertailla toimistojen, mutta myös mainostajien luovuuden tasoa. Effietä arvostetaan, koska se on tuloksellisen markkinoinnin kilpailu, jossa tuomareilla on kampanja-aineiston lisäksi käytössään kampanjoiden tulokset. Tämän vuoden kilpailu on erityisen kiinnostava, koska työt on tehty haastavassa markkinatilanteessa.”
Vuoden 2022 kilpailun päätuomarina Villivision Anna Lehtisalo
Kilpailun päätuomariksi valittiin tänä vuonna tamperelaisen Villivision toimitusjohtaja Anna Lehtisalo.
“On suuri kunnia toimia ensimmäisenä Effien päätuomarina, joka valitaan Helsingin ulkopuolelta. Tämä on osoitus koko toimialan diversiteetistä ja murroksesta. Osaamista ja näkemystä ei sido maantiede: koko Suomi on täynnä hienoja markkinoijia, jotka loistavat nokkeluudellaan ja tuloksellisuudellaan. Se on mielestäni koko Effien ydin”, Anna Lehtisalo kommentoi.
Anna Lehtisalo on strategiseen markkinointiin ja viestintään erikoistuneen Villivision toimitusjohtaja ja osakas. Anna on toiminut useassa alan kilpailussa tuomarina niin kotimaassa kuin maailmalla, muun muassa Global Effie Best of the Bestissä. Anna toimii lisäksi hallitusammattilaisena useassa yrityksessä ja haluaa varmistaa, että markkinoinnin strategista näkemystä sekä luovan asiantuntijatyön johtamisen osaamista saadaan useampaan suomalaisen yrityksen hallitukseen.
Kilpailun päätuomari toivoo näkevänsä töitä, joissa markkinoijat ovat satsanneet rohkeaan markkinointiin ja tekoihin. “Uskon, että tänä vuonna näemme monta rohkeaa työtä ja brändiä, jotka osoittavat miten epävarmassa maailmassa voidaan tuloksellisen markkinoinnin avulla luoda toivoa, valoisampaa tulevaisuutta sekä yhteistä hyvää ja menestystä”, Lehtisalo täydentää.
Sanoma Media Finland jatkaa jo kahdeksatta vuotta Effie Awards Finlandin pääyhteistyökumppanina.
”Jatkamme ylpeänä yhteistyötä markkinointialan merkittävimmän kilpailun kanssa. Suomen suurimpana mediatalona haluamme olla mukana kehittämässä markkinointia entistä tuloksellisempaan ja rohkeampaan suuntaan. Markkinaosuuksia jaetaan nyt nopeammin kuin koskaan, joten on ensiarvoisen tärkeää pitää yllä keskustelua markkinoinnin roolista liiketoiminnan strategian toteuttajana sekä oppia samalla muilta, miten haasteita voidaan ratkoa. Toivon, että Effie Awardsiin osallistutaan runsaasti ja monipuolipuolisesti ympäri Suomen, kaiken kokoisista yrityksistä”, toteaa Head of Marketing Leena Koskinen Sanomalta.
Kilpailun päivämäärät
19.9.2022 Ilmoittautuminen alkaa
13.10.2022 Early Bird päättyy
27.10.2022 Late fee
3.11.2022 Extended deadline
16.12.2022 Shortlistan julkaisu
2/2023 Effie Awards Finland -gaala ja palkintojenjako
Kilpailun tuomarointi on kansainvälisesti yhtenäinen
Kaikki yli 50 Effie-kilpailua järjestävää maata noudattavat samaa tuomarointitapaa ja ohjeita. Kilpailun tuomarointia ohjaa ohjausryhmä, joka toimii kaksi vuotta kerrallaan. Ohjausryhmän tehtävänä on kehittää Effie-kilpailua suuntaan, joka edistää markkinoinnin osaamista ja vaikuttavuutta Suomessa. Kilpailun työt arvioi kaksi tuomaristoa. Tuomaristoon kutsutaan sekä kokeneita että nuoria markkinoinnin ammattilaisia toimistoista, asiakasorganisaatioista, oppilaitoksista, mediasta ja tutkimuslaitoksista. Kilpailutyöt arvostellaan nimettöminä.
Effie Awards -kilpailusta
Effie Awards on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailun säännöt ja ohjeet laaditaan Effie Wordwide -organisaatiossa. Se valvoo, että kilpailu viedään läpi kaikissa maissa samoja sääntöjä noudattaen. Kilpailua järjestetään yli 50 maassa. Suomessa 21. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Marketing Finland ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka-Maria LemminkiToimitusjohtajaMarketing Finland
Puh:0405781974riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fiAnna LehtisaloToimitusjohtajaVillivisio
Effie Awards Finland 2022 päätuomari
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Marketing Finland on yhteisö kaikille, jotka haluavat menestyä ja kasvaa markkinoinnin ja viestinnän keinoin. Edistämme markkinointi- ja viestintäpositiivista organisaatiokulttuuria Suomessa. Vaikutamme aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa kuten World Federation of Advertisers (WFA), European Association of Communications Agencies (EACA) ja International Communications Consultancy Organisations (ICCO). Tuomme kansainvälistä alan osaamista Suomeen muun muassa kouluttamalla, järjestämällä tapahtumia ja alan kilpailuja sekä MRKTNG-median kautta.
Meillä on lähes 500 yritys- ja yhteisöjäsentä, jotka ostavat ja tuottavat yli 90 % Suomessa tehdyistä markkinoinnin ja viestinnän ostoista. Jäseneksi voivat liittyä kaikki mainontaa ja viestintää tekevät organisaatiot, joiden päätoimiala ei ole media-ala. Myös johtavat alan toimistot, tuotantoyhtiöt ja vaikuttajayhteisöt ovat jäseniämme. Yhteisöömme kuuluu niin ikään liittoja, virastoja ja oppilaitoksia.
Tarjoamme jäsenillemme alan johtavaa koulutusta, verkostoitumispaikkoja, kilpailuja sekä rahanarvoisia jäsenetuuksia. Yhteiskunnallinen roolimme on tunnustettu, olemmehan olleet mukana perustamassa muun muassa MainosTV:tä, vaikuttaneet lainsäädäntöön ja lisänneet alan itsesääntelyä. Olemme myös luoneet alan toimiintaedellytyksiä tukevia eettisiä sääntöjä sekä rakentaneet aktiivisen yhteisön markkinoinnin ja viestinnän ympärille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marketing Finland ry
Finnish Comms Awards 2023 palkitsee vaikuttavan viestintäyhteistyön29.5.2023 13:57:53 EEST | Tiedote
Finnish Comms Awards 2023 käynnistyy jälleen juhlistaen ansioituneita viestintäalan ammattilaisia ja heidän vaikuttavia töitään. Tämä asiakkaan ja toimiston yhteistyön kilpailu nostaa esiin viestinnän vaikuttavuutta ja sen merkitystä asiakkaiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Young Lions Finland-suunnittelukilpailun voittajat valittu: Ketkä valittiin parhaiksi nuoriksi markkinoinnin ja viestinnän osaajiksi?22.4.2023 09:25:25 EEST | Tiedote
Suomen lupaavimmat nuoret markkinoinnin ja viestinnän osaajat on palkittu 30-vuotiaille ja sitä nuoremmille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille suunnatussa Young Lions Finland -suunnittelukilpailussa. Kilpailun seitsemään sarjaan osallistui yhteensä 44 tiimiä 50 kilpailutyöllä. Jokaisen sarjan paras tiimi pääsee edustamaan Suomea kansainväliseen Cannes Young Lions -kilpailuun sekä osallistumaan Ranskassa järjestettävään Cannes Festival of Creativity -tapahtumaan kesäkuussa 2023.
Porisuhde-kampanja putsasi palkintopöydän – Effie Awards Finland voittajat 2022 on julkistettu10.2.2023 08:34:30 EET | Tiedote
Maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu Effie Awards järjestettiin Suomessa nyt 21. kerran. Kilpailu huipentui 9.2.2023 järjestetyssä gaalassa, jossa palkittiin suomalaisia markkinoinnin töitä yhdellä Grand Effiellä, kahdella kultaisella, kahdella hopeisella ja kuudella pronssisella Effiellä. Effie Awards Finlandia järjestää Marketing Finland yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa.
Finnish Comms Awards 2022 sai uudet kategoriat – aika tunnustaa vuorovaikutuksessa syntyvä arvo10.6.2022 07:00:00 EEST | Tiedote
Järjestyksessä 11. Finnish Comms Awards uudisti kilpailun kategoriat vastaamaan ammattimaisen viestintäkonsultoinnin palvelutarjontaa ja -kysyntää. Lähtökohtana on edelleen jakaa tunnustusta viestintätoimiston ja asiakkaan tulokselliselle yhteistyölle. Uusissa kategorioissa nostetaan vahvemmin esiin viestinnän strategista roolia ja neuvonannon merkitystä asiakkaille. Ansaitussa julkisuudessa näkyminen ei ratkaise viestintätöiden paremmuutta, vaan asiakkaan kokema hyöty ja vaikuttavuus.
Yhteinen symboli suomalaisten yritysten ja yhteisöjen avulle Ukrainaan24.5.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Marketing Finlandin koordinoima työryhmä julkisti tänään yrityksille ja yhteisöille tarkoitetun Ukraina-merkin, jonka ne saavat käyttöönsä Ukrainaa tai ukrainalaisia auttavasta teosta. Merkin ja siihen liittyvää materiaalia voi ladata www.apuaukrainaan.fi -verkkosivulta, joka kokoaa yhteen tarinoita ja tietoa annetusta avusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme