EK esittää valtionomistuksen hallittua vähentämistä – varat uuden kasvun luontiin
12.11.2022 19:00:11 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Suomessa valtio on poikkeuksellisen suuri yritysomistaja. Vuoden 2021 lopussa omaisuuden markkina-arvoksi laskettiin 47 miljardia euroa ja yrityksissä työskenteli yli 300 000 henkeä.
-On löydettävä uusi vaihde valtionomistuksen dynamiikkaan 90-luvun tapaan. Yksittäisistä yrityksistä esimerkiksi Posti olisi oiva kohde harkita listautumista. Samoin valtuus laskea valtion omistusosuutta Finnairissa mahdollistaisi tarvittaessa ripeän toimeenpanon rakennejärjestelyissä vaikealla lentotoimialalla, Häkämies toteaa.
Listautumisissa erityisesti suomalaisille kotitalouksille olisi taattava mahdollisuus osallistua valtionyhtiön omistuspohjan laajentamiseen. Strategisilla toimialoilla valtion intressi voidaan turvata muutenkin kuin omistamisella tai valtion kasvavalla velkaantumisella.
-Julkinen omistus veronmaksajien tuella ei saa kilpailla yksityisen yrittäjän kanssa. Kuntasektori tarjoaa huonoja esimerkkejä epäreilusta kilpailusta yksityisen kanssa. Myös valtion täysin omistamien yhtiöiden on kyettävä ymmärtämään oman toimintansa rajat. Erityistehtäväyhtiöiden ja valtion täyden omistuksen tarvetta olisikin kyettävä arviomaan ainakin kerran vaalikaudessa, Häkämies painottaa.
Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työpaikkoja, jotta julkisia palveluita kyetään rahoittamaan ilman jatkuvasti kasvavaa velkaantumista. Valtionomistuksilla ja sen omaisuuden myynneillä on pyrittävä katalysoimaan aitoja yksityisen sektorin investointeja, joilla taataan talouden kilpailukyky haastavina lähivuosina.
Toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Vesa Perälammen kautta p. 040 528 7090
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Sähköistyminen nousee YK:n ilmastokokouksen neuvottelupöytiin – EK kannattaa 35 prosentin tavoitetta sähkön osuudelle4.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto peräänkuuluttaa YK:n COP31-ilmastokokoukselta konkreettista suuntaa fossiilisten polttoaineiden alasajoon. EK kannattaa kokouspöytiin esitettyä tavoitetta, että sähkön osuutta energian maailmanlaajuisesta loppukulutuksesta kasvatettaisiin 35 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen on paikan päällä Turkissa 10.–12.11. ja johtava asiantuntija Janne Peljo 9.–15.11. YK:n ilmastokokous pidetään Turkin Antalyassa 9.–20.11.2026. EK pitää tärkeänä, että COP31 vahvistaa maailman maiden sitoutumista konkreettisiin ja uskottaviin päästövähennyksiin, erityisesti geopoliittisesti haastavana aikana. "Ilmastopolitiikan huomio pitää saada tavoitteiden toimeenpanoon ja se ratkaistaan investointien kautta. Yrityksillä on jo valtavasti päästövähennyksiä tuottavia teknologioita ja ratkaisuja, mutta niiden käyttöönotto edellyttää investointimyönteistä politiikkaa, toimivia markkinoita ja riittävää rahoitusta. Ilmastopolitiikka on siis nähtäv
Aaro Cantellille esitetään jatkoa EK:n hallituksen puheenjohtajana3.11.2026 11:38:25 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n vaalivaliokunta esittää, että Aaro Cantell jatkaa EK:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2027. Valinnasta päättää EK:n edustajisto 9. marraskuuta.
Järjestöt: Suomen kasvu vaatii kansainvälisiä osaajia – maahanmuuton sujuvuus ja pitovoima ratkaisevat menestyksen3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työikäisen väestön supistuminen ja väestön ikääntyminen heikentävät Suomen kasvuedellytyksiä. Jatkossa työpaikoille on välttämätöntä löytää tekijöitä sekä nykyisiin että uusiin tehtäviin. Ulkomaisten osaajien saatavuutta on vahvistettava, jotta kasvu ja julkiset palvelut voidaan turvata, korostavat työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK ja STTK yhteisessä kannanotossaan.
Jerevanin luontokokous COP17 korosti investointien merkitystä – luonnonarvomarkkinat saivat huomiota2.11.2026 12:59:48 EET | Tiedote
Maailman maat ovat jäämässä vuoteen 2030 asetetuista luontotavoitteista. Niiden kiriminen edellyttää YK:n luontokokouksen mukaan lisää investointeja ja yksityisen sektorin osallistumista. EK piti kokouksessa esillä luonnonarvomarkkinoita ja pitää tärkeänä EU:n aloitetta luonnonarvohyvitysten käyttöönotosta. YK:n biodiversiteettisopimuksen luontokokous COP17 päättyi Armenian Jerevanissa 31. lokakuuta. Kokouksen loppuarvion mukaan tähänastiset toimet eivät riitä vuonna 2022 sovittujen Kunming–Montrealin luontotavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä. Luontotoimia pyritään nyt kirimään Jerevanissa hyväksytyn etenemissuunnitelman (Yerevan Pathway) mukaisesti. Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää myönteisenä, että kokouksessa nostettiin esiin aloitteita, joilla halutaan saada myös yritysten ja sijoittajien rahaa luonnon hyväksi. EK vei Jerevaniin viestiä luonnonarvomarkkinoiden mahdollisuuksista ja edistysaskeleitakin saatiin, toteaa EK:n asiantuntija Fanny Larsen: ”Luontotoimiin
KUTSU: Peruskoulu 2.0 – perusopetuksen tulevaisuus tehdään nyt (6.11.)30.10.2026 08:12:52 EET | Tiedote
Miten oppimistulokset käännetään nousuun? Tervetuloa kuulemaan EK:n ehdotukset ja keskustelemaan siitä, mitä koulussa tulee oppia tekoälyn aikakaudella, miten uudistukset viedään koulun arkeen ja millaisia päätöksiä peruskoulun tulevaisuus vaatii. Aika: perjantai 6.11.2026 klo 9.00–11.00 Huom. aamukahvia ja smoothieta tarjolla klo 8.15 alkaen Paikka: Tiedekulma, Yliopistonkatu 4, Helsinki tai verkko-osallistuminen Ilmoittautuminen tästä linkistä Ohjelma klo 09.00 Tervetuloa keskusteluun perusopetuksen tulevaisuudesta johtaja Ulla Heinonen, EK Peruskoulu 2.0 – tilannekuva ja ehdotukset peruskoulun uudistamiseksi johtava asiantuntija Mirja Hannula, EK Mitä koulussa tulee oppia tekoälyn aikakaudella – mitä ovat tulevaisuuden perustaidot? apulaisprosessori Linda Mannila, Helsingin yliopisto tutkijatohtori Leea Lakka, Itä-Suomen yliopisto ennakoinnin asiantuntija Otto Tähkäpää, Sitra johtaja Leena Pöntynen, Teknologiateollisuus keskustelun puheenjohtajana toimii Ulla Heinonen Kuka perusopet
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
