Eläintukien valvonnat aloitetaan Pohjois-Savossa toukokuussa
Pohjois-Savossa eläintukien valvonta aloitetaan ensi viikolla ja peltotukien valvonta kesäkuun puolivälissä. Valvontoja tehdään marraskuun puoliväliin asti. Pelto- ja eläintukien valvonta tehdään kolmelle prosentille tiloista ja täydentävien ehtojen valvonta 0,5 prosentille tiloista. Pohjois-Savossa on hieman vajaa 1300 kotieläintilaa, joten noin 40 tilalle tehdään valvonta. Kaikille valvonnassa oleville tiloille pyritään ilmoittamaan valvonnasta etukäteen.
Maatalouden digitalisoituminen on Pohjois-Savossa edennyt mallikkaasti ja esimerkiksi sähköisessä tukihaussa Pohjois-Savo on valtakunnan kärkiluokkaa. Samoin tukivalvonnan sähköiset menettelyt ovat olleet meillä jo laajalti käytössä. Nyt myös itse valvonta pystytään suorittamaan kokonaan sähköisesti uusien mobiililaitteiden ansiosta, Pohjois-Savon ELY-keskuksen valvontapäällikkö Pauli Lehtonen kertoo.
Valvonnan tarkoitus on taata elintarviketurvallisuus sekä eläinten hyvä kohtelu.
Eläintukien valvonta liittyy elintarviketurvallisuuteen. Valvonnalla varmistetaan eläinperäisten tuotteiden jäljitettävyys. Esimerkiksi nautatiloilla tarkastetaan kaikkien eläinten korvamerkinnät sekä eläinrekisterin ja pitopaikkakohtaisen kirjanpidon tiedot. Eläinvalvonnan sujuvoittamiseksi viljelijän kannattaa valmistautua siihen, että tilakäynneillä tarkastettavat asiakirjat ovat nopeasti saatavilla, tarkastaja Arja Nuutinen vinkkaa. Mikäli tila hakee eläinten hyvinvointikorvausta, valvonnassa tarkastetaan lisäksi valittujen toimenpiteiden ehtojen noudattaminen ja niihin liittyvät asiakirjat.
Maatalouden investoinnit ja maksuvalmius
Maatalouden investointitukihakemuksia jätettiin Pohjois-Savon ELY-keskukseen 15.3. päättyneellä, tämän vuoden toisella hakujaksolla yhteensä 61 kpl. Investoineissa painottuvat edelleen aurinkopaneelit sekä eläinten hyvinvointia ja työympäristön tilaa parantavat investoinnit. Maatilojen maksuvalmiuslainoja haettiin maaliskuun haussa 21 kpl. Valtion takaaman maksuvalmiuslainan määrä saa olla enintään 62 500 € ja laina-aika enintään viisi vuotta. Valtiontakauksen myöntämisen edellytyksenä on, että tuotannolla on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan ja että maatila on tilapäisissä maksuvalmiusongelmissa toimintaympäristön muutosten tai poikkeuksellisten sääolojen vuoksi.
Nuoren viljelijän aloitustuen hakijoiden määrä on ilahduttavassa nousussa, kertoo Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuasiantuntija Juha Ikäheimo. – ”30.4. päättyneellä jaksolla aloitustukea haki kahdeksan nuorta viljelijää, mikä nostaa tämän vuoden hakemusmäärän 14:sta. Viime vuonna nuoren viljelijän aloitustukea sai yhteensä 15 viljelijää”, Ikäheimo lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon ELY-keskus
Pauli Lehtonen
valvontapäällikkö
sähköposti: pauli.lehtonen(a)ely-keskus.fi
puhelin: 0295 026 593
Juha Ikäheimo
maaseutuasiantuntija
sähöposti: juha.ikaheimo(a)ely-keskus.fi
puh. 0295 026 010
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ilmastoteko 2025 -palkinnot jaettiin: Vuoden neutraalein -pääpalkinto luovutettiin Pakkasmarja Oy:lle23.10.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ilmastoteot 2025 noteerattiin juhlavin menoin Kuopiossa torstaina 23.10.2025 järjestetyssä Pohjois-Savon ilmastofoorumissa. Pohjois-Savon ELY-keskus ja sen koordinoima Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hanke luovuttivat viisi Pohjois-Savon ilmastoteko -palkintoa sekä huomioivat kaksi toimijaa erityiskiitoksilla.
Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanja Itä-Suomeen23.10.2025 09:40:19 EEST | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) lanseeraa Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanjan osana toimikauden (2025–2029) vaikuttavuus- ja toimintasuunnitelmaa. Neuvottelukunnassa on edustettuna 20 toimijaa Itä-Suomesta.
Pohjois-Savossa syyskuussa 12 921 työtöntä työnhakijaa21.10.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Savossa syyskuussa 11,4 %. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Pohjois-Savossa koko maata voimakkaammin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kunnostustoimenpiteitä Kehvontiellä10.10.2025 13:01:28 EEST | Tiedote
Tien kunnostustoimenpiteet alkavat Kehvontiellä (maantie 16279) Siilinjärvellä viikolla 42.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme