Onnettomuustietoinstituutti

Elokuun loppuun mennessä 155 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta – Alle 25-vuotiaiden onnettomuuksia ennätyksellisen vähän

Jaa
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ilmoittamien ennakkotietojen mukaan tämän vuoden tammi–elokuussa tapahtui 155 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa kuoli 167 henkilöä. Alle 25-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamien kuolonkolarien määrä tarkastellulla ajanjaksolla oli pienin tutkintahistorian aikana.
Lähde: Mostphotos
Lähde: Mostphotos

Alle 25-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat tammi–elokuussa 20 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Määrä on pienin liikenneonnettomuuksien tutkintahistorian aikana, tarkasteltaessa tammi–elokuun onnettomuuksia vuosittain.

”Nuorten kuljettajien osalta liikenneturvallisuuden kehitys näyttää tänä vuonna myönteiseltä, kun tarkastellaan kaikkein vakavimpien, kuolemaan johtaneiden, liikenneonnettomuuksien määrää. Tämän vuoden myönteisestä kehityksestä huolimatta nuorten onnettomuusriski on kuitenkin yhä muita ikäryhmiä suurempi”, liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius toteaa.

Erityisesti kaksipyöräisillä ajettuja onnettomuuksia tapahtui nuorille kuljettajille edellisvuotta vähemmän. Elokuun loppuun mennessä ei tapahtunut yhtäkään kuolemaan johtanutta mopokolaria ja nuorten kuljettajien moottoripyöräonnettomuuksia tapahtui viisi edellisvuotta vähemmän.

”Kesä on mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden kannalta ratkaisevaa aikaa, tänä vuonna mentiin myönteiseen suuntaan ja onnettomuuksia tapahtui viime vuotta vähemmän”, Salenius kommentoi.

Kuluneen vuoden yleisin onnettomuustyyppi moottoriliikenteessä on ollut tieltä suistuminen. Suistumisonnettomuuksia tapahtui elokuun loppuun mennessä kaikkiaan 54. Kohtaamisonnettomuudet eli nokkakolarit vähenivät edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Nokkakolareita tapahtui elokuun loppuun mennessä 34.

”Liikennejärjestelmän suunnittelussa tulisi huomioida, että tienkäyttäjät tekevät virheitä. Järjestelmän tulisi huolehtia, etteivät nämä virheet johda kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen”, OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari huomauttaa.

Tammi–elokuussa liikenneonnettomuuksissa menehtyi 18 polkupyöräilijää ja 15 jalankulkijaa, mikä on kaksi enemmän kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla.

Koronaan liittyvät poikkeusolot eivät näy onnettomuuksien lukumäärässä

Tutkijalautakuntien tammi–elokuussa tutkimien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien kokonaismäärä ei, satunnaisvaihtelu huomioiden, poikkea merkittävästi edellisten vuosien määristä.

Onnettomuuksien taustalla vaikuttaneet riskitekijät eivät ole vielä tiedossa. Näin ollen ei vielä voida arvioida, missä määrin koronavirukseen liittyvät poikkeusolot mahdollisesti vaikuttivat tapahtuneiden onnettomuuksien syntyyn.

Tammi–elokuun ennakkoluvut ovat tilastollisesti pieniä ja satunnaisvaihtelulla on suuri osuus. Ennakkoluvut ovat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien välittömästi onnettomuuspaikkatutkinnan jälkeen ilmoittamia ennakkotietoja. Tietoihin perustuvan OTI-ennakkoraportin on tuottanut Onnettomuustietoinstituutti.

Lisätietoja:

Liitteet: OTI-ennakkoraportti 2/2020 (pdf): tammi–elokuun onnettomuudet sekä liite alueellisista luvuista (pdf).

  • Liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari, p. 050 306 9884
  • Liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius, p. 040 922 0804
    etunimi.sukunimi@oti.fi
  • Viestintä, p. 040 450 4700

Erot OTIn ja Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoinnissa:

  • OTIn tilastoissa sairauskohtaukseen kuolleet sisältyvät lukuihin, mutta Tilastokeskuksella eivät.
  • OTIn tilastoissa näkyvät pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta.

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi 

Kuvat

Lähde: Mostphotos
Lähde: Mostphotos
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Onnettomuustietoinstituutti
Onnettomuustietoinstituutti
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Kymmenessä vuodessa liikenteessä menehtyi lähes 200 moottoripyöräilijää, mopoilijoita menehtyi 3617.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote

Kymmenen vuoden aikana liikenteessä menehtyi 197 moottoripyöräilijää ja 36 mopoilijaa. Yli puolet menehtyneistä moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, kolmannes oli päihtyneitä. Mopo-onnettomuuksien tutkinnassa havaittiin viritettyjä mopoja ja huonosti kiinnitettyjä kypäröitä. Kuolonkolarien lisäksi kymmenen vuoden aikana tapahtui vuosittain keskimäärin 2 600 liikennevahinkoa, joissa osallisena oli mopo, ja 1 600 vahinkoa, joissa osallisena oli moottoripyörä.

Suomalaiset uskovat teiden korjaamisen lisäävän liikenneturvallisuutta – kuolonkolareiden tutkinnasta nousee eri asioita14.3.2024 07:37:00 EET | Tiedote

Suomalaisten mielestä teiden kunnon parantaminen ja pakollinen alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kärähtäneille olisivat tärkeimmät liikenneturvallisuutta parantavat toimet. Myös kuolemaan johtaneita kolareita tarkasteltaessa päihtyneenä ajamisen ennaltaehkäisy näyttäytyy yhtenä tärkeimmistä liikenneturvallisuutta parantavista tekijöistä. Sen sijaan tien vaurioilla on harvemmin merkittävä vaikutus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye