EMBARGO: Talousuutiset heijastavat kuluttajaluottamusta jo ennalta – Etla kehitti koneoppivan mallin talouden epävarmuuden arvioimiseen
8.12.2020 00:30:00 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa monin eri tavoin yksilöiden ja yritysten toimintaan, ja epävarmuus päätöksenteossa heikentää usein myös talouskasvua. Tuoreessa Etla-tutkimuksessa It’s in the News: Developing a Real Time Index for Economic Uncertainty Based on Finnish News Titles (Etla Working Paper 84) on kehitetty taloudellista epävarmuutta mittaava indeksi, joka perustuu negatiivisten talousuutisten tunnistamiseen Ylen verkkosivuilta kerätystä uutisvirrasta.
Negatiivisten talousuutisten osuuden katsottiin kuvaavan talouden epävarmuutta tietyllä hetkellä ja tutkijat kehittivät negatiivisten uutisotsikoiden tunnistamiseksi koneoppivan mallin. Näin saatua epävarmuusindeksiä verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemaan kuluttajaluottamusindeksiin. Tutkimuksessa havaittiin, että epävarmuusindeksi korreloi negatiivisesti kuluttajaluottamusindeksin kanssa ja jopa ennakoi sen muutoksia. Toisin sanoen taloudellisen epävarmuuden kasvaessa, laskee myös pienellä viiveellä kuluttajien luottamus talouteen.
- Negatiivisten talousuutisten määrä kertoo nimenomaan taloudellisesta epävarmuudesta sillä hetkellä. Ihmiset lukevat ensin huonoja uutisia, minkä jälkeen heidän epävarmuutensa kasvaa ja luottamus laskee. Nyt saadut tulokset ovat varsin oikeansuuntaisia eli malli antaa hyödyllistä tietoa talouden tilasta jo ennen varsinaisia tilastoja, toteaa Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.
Indeksin taustalla olevan koneoppivan mallin on kehittänyt Etlan tutkimusharjoittelija Aleksi Avela. Nyt kehitetty epävarmuusindeksi on niin sanottu pehmeä indeksi, joka mittaa ihmisten suhtautumista talouteen. Sen arvot ovat abstrakteja, jolloin kiinnostavaa on nimenomaan indeksin kehitys eikä niinkään yksittäisen indeksin arvo. Tästä syystä epävarmuusindeksiä on verrattu kuluttajaluottamukseen juuri korrelaation avulla.
Tutkimuksessa käytetty aineisto koostui Ylen uutisotsikoista vuoden 2018 alusta vuoden 2020 heinäkuuhun. Tälle aikavälille mahtui selkeitä taloudellisen epävarmuuden tason nousuja, kuten syksyn 2018 työtaistelut ja yt-neuvottelut sekä koronapandemia keväällä 2020. Epävarmuus lähti kevään piikin jälkeen kuitenkin nopeaan laskuun kesää kohti, mikä näkyy myös luottamuksen palautumisena viime kesänä.
- Epävarmuusindeksiä on mahdollista hyödyntää niin tulevissa tutkimuksissa kuin talouden ennustamisessakin, tosin malli vaatii vielä jatkokehitystä. Kehitämme muutoinkin jatkuvasti lyhyen aikavälin ennustemallejamme, myös yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa, jotta tilastojen julkaisuviive lyhenisi, Etlan Markku Lehmus kertoo.
Tutkimus julkaistaan tiistaina 8.12. Etlan verkkosivuilla:
Avela, Aleksi & Lehmus, Markku: It’s in the News: Developing a Real Time Index for Economic Uncertainty Based on Finnish News Titles (ETLA Working Paper 84)
Lue myös Aleksi Avelan kirjoittama artikkeli ”Taloudellisen epävarmuuden arvioiminen suomalaisesta uutisdatasta koneoppivalla mallilla” Etlan Suhdanne 2020:2-julkaisusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku LehmusEnnustepäällikkö, ETLA
Puh:044-5498455markku.lehmus@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Suomi vajosi viisi sijaa IMD:n kilpailukykyvertailussa – sijoitus heikoin sitten vuoden 20163.7.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomi sijoittui tänä vuonna vasta sijalle 19 IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Pudotusta viime vuodesta tapahtui peräti viisi sijaa. Sijoituksen aleneminen on huomattavan suuri, ja Suomen sijoitus on nyt vuosien 2013–2016 tasolla. Sijoitus heikkeni vertailun kaikilla osa-alueilla, mutta eniten sijoitusta painoi yritysten suorituskyky. Kärkipaikan vertailussa otti tänä vuonna Singapore, toisena oli Hongkong ja kolmantena Sveitsi. Etla on IMD:n yhteistyökumppani Suomessa.
Etla: Suomi poikkeuksellinen alisuoriutuja tavaraviennissä – osuus maailmanmarkkinoilla puolittunut30.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen osuus maailman tavaraviennin kokonaisarvosta on pudonnut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin vuosina 2002–2024, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Toisin kuin useimmat muut vanhat teollisuusmaat, Suomi ei ole onnistunut kompensoimaan heikentynyttä viennin suorituskykyään kysynnän kannalta suotuisalla tuotevalikoimalla. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta Suomen viennin markkinaosuus on alentunut toiseksi eniten tutkimuksessa vertailtujen 42 maan joukossa.
Aki Kangasharju ja Tero Kuusi: Näin yritysveron tuotto maksimoidaan22.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Yhteisöverojen tulossa olevaa kevennystä kritisoidaan, koska sen pelätään vähentävän verotuottoja. Pelko kohdistuu väärään kohtaan. Verotulojen kannalta olennaisempaa on, paljonko yritykset pystyvät tekemään voittoja, kuin se, peritäänkö veronalaisista voitoista veroa 18 vaiko 20 prosenttia. Veroprosentti pitäisi asettaa niin, että sillä maksimoidaan yritysten voitontekokyky eikä staattisesti arvioitu verotulojen määrä, kirjoittavat tuoreessa Etla-kolumnissa toimitusjohtaja Aki Kangasharju ja tutkimusjohtaja Tero Kuusi.
Tuore tutkimus: Nelipäiväinen työviikko leikkaisi vientituloja miljardeilla, kiky-sopimus toi maltillista kasvua15.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon ilman työaikaa kompensoivaa tuottavuuden kasvua leikkaisi Suomen metsä- ja terästeollisuuden vientituloja neljässä vuodessa jopa 2,4 miljardia euroa, selviää Etlan, VATTin ja Aalto-yliopiston tutkijoiden tuoreesta tutkimuksesta. Erityisesti pääomavaltaisessa vientiteollisuudessa lyhyemmän työajan mahdolliset tuottavuushyödyt ovat tutkijoiden mukaan epätodennäköisiä tuotantoteknologian jäykkyyden vuoksi. Sitä vastoin vuosina 2017–2019 Suomessa toteutettu kilpailukykysopimus onnistui tavoitteessaan parantaa kustannuskilpailukykyä. Kikyn arvioidaan kasvattaneen tuloja vientimarkkinoilla liki 240 miljoonaa euroa.
Konepajoille ja rakennusalalle kustannuspaineita – EU:n hiilirajamekanismin laajennus epäsuoriin päästöihin ei kuitenkaan romuta Suomen teollisuuden kilpailukykyä10.6.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismin (CBAM) mahdollinen laajentaminen myös epäsuoriin päästöihin ei aiheuta Suomen tuontiin merkittäviä muutoksia. CBAM-laajennus vähentäisi jonkin verran tuontia päästökaupan ulkopuolisista maista. Tuonti reagoi laajennukseen voimakkaimmin alumiinisektorilla, kun taas raudan ja teräksen kohdalla vaikutukset ovat maltillisempia. Kustannuspaineet kohdistuvat Suomessa erityisesti rauta- ja terässektoriin sekä näitä hyödyntäviin toimialoihin, kuten rakennus- ja konepajateollisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


