Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi torstaina 22.3.2018

Jaa

Käsittelyyn tulevat mm. vanhusten kotihoitoon ja lastensuojeluun liittyvät valtuustoaloitteet sekä toimintakertomus ja selvitykset vuodelta 2017. Keskustelua käydään myös Espoon osallistumisesta Uudenmaan valinnanvapauspilottiin,

Järjestöavustusten myöntämisen periaatteet vuodelle 2019

Lautakunta voi myöntää vuosittain avustuksia järjestöille, joiden toiminta luo hyvän arjen perusedellytyksiä ja lisää espoolaisten osallistumismahdollisuuksia, toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi avustuksia myönnetään veteraanien avokuntoutukseen. Järjestöavustusten hakuaika on lokakuussa 2018. Tässä vaiheessa lautakunta päättää avustusten myöntämisperusteista.

Vanhusten hoiva-asumisen palvelusetelin arvon korottaminen

Ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palvelusetelin arvo määräytyy asukkaan nettotulojen mukaan. Nykyinen vaihteluväli on 100–3000 euroa/kk. Lautakunnalle esitetään, että palvelusetelin arvoa nostetaan 400 eurolla 1.5.2018 alkaen. Tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnanvapautta sekä parantaa palvelun laatua ja kustannustehokkuutta. Tiedot

Valtuustoaloite: lastensuojelun työntekijöiden tilanteen selvittäminen

Työntekijöiden näkemystä lastensuojelun työolosuhteista, johtamisesta ja resursseista selvitettiin tammikuussa 2018. Esimiestyötä pidettiin pääosin hyvänä, samoin työvälineitä. Kritiikkiä saivat työsuoritteiden seuranta, sisäilmaongelmat sekä työ- ja asiakasmäärä. Vastaus valtuustoaloitteeseen

Tiedote 16.3.2018: Onnistumiset motivoivat lastensuojelutyössä – Espoossa seurataan työmäärää ja kehitetään palvelua

Valtuustoaloite: kotihoidon toimivuuden parantaminen uudenlaisella työvuorosuunnittelulla

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että Espoossa selvitetään VOIMA-mallin käyttöönottoa kotihoidon asiakaskokemuksen, laadun ja työn hallinnan parantamiseksi. Mallia on kokeiltu Helsingissä ja siitä on saatu hyviä kokemuksia. Espoossa on sovittu, että Tapiolan kotihoito tutustuu malliin, ja sen jälkeen päätetään jatkosta. Vastaus valtuustoaloitteeseen

Espoon osallistuminen Uudenmaan valinnanvapauspilottiin

Esitys valmistuu ensi viikon alkupuolella.

Raportteja vuodelta 2017

  • Toimintakertomus: vuoden kohokohdat, tavoitteiden toteutuminen, tilinpäätös ja suoritteet
  • Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys: Sosiaali- ja potilasasiamies toteaa, että pitkät jonot ja odotusajat on saatu nujerrettua ja suurin osa asiakkaista on tyytyväisiä palveluun. Asiamiehen mukaan palvelu painottuu terveydenhuollossa päivystysvastaanottoon ja sosiaalityössä palveluneuvontaan ja puhelinpalveluun, ja tässä toimintamallissa on monia etuja. Asiamies ehdottaa kuitenkin pohdittavaksi, onko palvelun painopistettä mahdollista siirtää hiukan yksilöllisempään ja kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Asiamies sai aiempaa enemmän yhteydenottoja asiakkaiden ja potilaiden omaisilta.
  • Vammaisasiamiehen selvitys: Vammaisasiamies mainitsee myönteisenä kehityksenä mm. internet-sivujen saavutettavuuden, team-vampan perustamisen, neuropsykiatrisen tutkimuksen ja mielenterveyspalvelujen saatavuuden edistämisen sekä päätökset vammaispalvelujen neuvonnan lisäämisestä ja lisävakansseista. Asiamies sai aiempaa enemmän yhteydenottoja espoolaisilta; yhteydenottojen aiheita olivat mm. palvelun saatavuus ja yhteyden saaminen, päätösten määräajan ylittyminen sekä palvelun laatu, tiedonsaanti, kohtelu ja palveluprosessi. Asiamies ehdottaa poikkihallinnollista neuvonnan lisäämistä, asumispalvelujen toteuttamista asiakkaita ja läheisiä kuunnellen sekä moniammatillisen yhteistyön edistämistä palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
  • Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi 
  • Vanhusten asumispalvelujen valvontaraportti  

Lisätiedot
Tämän kokouksen esityslista 
Sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat 
perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström, p. 043 825 6658
terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, p. 050 544 6535
vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
talous- ja hallintojohtaja Markus Syrjänen, p. 043 825 9685
lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, puh. 040 719 7604
lautakunnan sihteeri, johtava lakimies Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme