Vihdin kunta

Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti – peruskiveen kätkettiin aikakapseli

Jaa

Uuden koulu- ja päiväkotikeskuksen rakennustyömaalla Nummelassa vietettiin tärkeää etappia keskiviikkona 24. päivänä marraskuuta, kun rakennuksen peruskivi muurattiin yhteisvoimin. Muuraukseen osallistuivat muun muassa Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leevi Pursiainen ja elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Petri Lehtiranta, YIT Suomesta Jarkko Pakkala ja Mira Alatalo sekä nuoria Nummelan koulusta ja Nummela skolanista. Nuoret täyttivät ja sinetöivät aikakapselin, joka upotettiin peruskiveen. Aikakapseliin sijoitettiin parhaillaan käytössä olevat kolikot, tuoreimmat paikallislehdet ja rakennuksen peruskirja.

Nummelan koulun ja Nummela skolanin nuorilla oli kunniatehtävä täyttää ja sinetöidä peruskiveen upotettava aikakapseli. Heitä avustivat sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen sekä tekninen johtaja Matti Kokkinen. Kuva: Vihdin kunta
Nummelan koulun ja Nummela skolanin nuorilla oli kunniatehtävä täyttää ja sinetöidä peruskiveen upotettava aikakapseli. Heitä avustivat sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen sekä tekninen johtaja Matti Kokkinen. Kuva: Vihdin kunta

- Etelä-Nummelan uusi koulu- ja päiväkotikeskus tulee tarjoamaan modernit ja turvalliset tilat opinahjona ja päiväkotina. Vihtiläiset lapset saavat erinomaisen suomen- ja ruotsinkielisen oppimisympäristön. Rakennushanke toimii lähivuosina myös Etelä-Nummelan alueen ja koko Vihdin elinvoimaa ja kasvua vauhdittavana veturina, sanoi kunnanjohtaja Erkki Eerola juhlapuheessaan keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa.

Harjannostajaisia vietetään noin vuoden kuluttua

Peruskiven muuraus oli merkki siitä, että hetken aikaa alueen tunnusmerkistöön kuulunut paalutusten jyskytys on ohi, maan vahvistaminen on loppusuoralla ja parhaillaan käynnissä on maalämpökaivojen poraus sekä perustustyöt. Harjannostajaisia päästään viettämään noin vuoden kuluttua.

Kun kaikki on valmista, käynnistyy rakennuksen elinkaarimallin mukainen käyttöjakso. Ensimmäiset 20 vuotta tilojen huollosta ja kunnossapidosta vastaa YIT, ja sen jälkeen Vihdin historian ensimmäinen elinkaarihanke siirtyy kunnan vastuulle. Kaikkiaan rakennus tulee palvelemaan vihtiläisiä yhteensä noin 100 vuoden ajan.

- YIT:n toimitilarakentamisessa elinkaarihankkeet ovat erittäin merkittävässä roolissa, ja meillä on tälläkin hetkellä käynnissä noin 150 miljoonan euron edestä elinkaarikoulu- ja päiväkotihankkeita pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla. Tämä Etelä-Nummelan koulu on meille tärkeä hanke alueelliselta merkittävyydeltään, vaativuudeltaan ja tietysti myös investointiarvoltaan, kertoi tilaisuudessa YIT Suomi Oy:n pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisen divisioonan johtaja Jarkko Pakkala.

- On hieno asia, että hankettamme on toteuttamassa kokenut elinkaarirakentaja. Elinkaarimallissamme hankkeen rakentaja vastaa myös rakennuksen ylläpidosta. Tällä varmistetaan se, että rakennus pysyy hyvässä kunnossa pitkään eikä yllättäviä korjausinvestointeja synny kunnalle, toteaa hankkeesta tekninen johtaja Matti Kokkinen.

Päiväkodit ja koulu aloittavat toimintansa alkuvuodesta 2024

Paikka, johon uusi koulu- ja päiväkotikeskus nousee, sijaitsee vain noin kilometrin päästä tulevasta Vihti-Nummelan juna-asemasta ja hyvistä raideyhteyksistä, joita Vihti on saamassa Turun tunnin junan myötä. Rakennuksen lähinaapureita ovat lisäksi urheilupuisto ja Aura Light Certos Areena sekä muut lähiseudun harrastuspaikat, Menestyjien puisto, Sepänpihan viihtyisä asuinalue sekä useat tulevina vuosina rakentuvat asuinkorttelit.

- Tänään peruskivensä saava rakennus on arvovalinta lasten ja nuorten kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin puolesta. Rakennus tarjoaa parin vuoden kuluttua laadukkaat ja oppimista tukevat, muunneltavat tilat noin tuhannelle päivittäiselle käyttäjälle, iloitsi puheessaan Erkki Eerola.

Koulu- ja päiväkotikeskuksen rakentaminen Etelä-Nummelaan on ollut vireillä jo 2010-luvun alusta lähtien. Varsinaiset valmistelutyöt rakentamisen aloittamiseksi käynnistyivät kolme vuotta sitten, ja parhaillaan työn alla oleva rakennusvaihe starttasi tänä vuonna kesäkuussa. Rakennus valmistuu vuoden 2023 lopulla, ja uudet tilat otetaan käyttöön alkuvuodesta 2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Nummelan koulun ja Nummela skolanin nuorilla oli kunniatehtävä täyttää ja sinetöidä peruskiveen upotettava aikakapseli. Heitä avustivat sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen sekä tekninen johtaja Matti Kokkinen. Kuva: Vihdin kunta
Nummelan koulun ja Nummela skolanin nuorilla oli kunniatehtävä täyttää ja sinetöidä peruskiveen upotettava aikakapseli. Heitä avustivat sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen sekä tekninen johtaja Matti Kokkinen. Kuva: Vihdin kunta
Lataa
Rakennuksen peruskivi muurattiin yhteisvoimin. Muurausvuorossa ovat Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola ja YIT Suomesta Mira Alatalo. Kuva: Vihdin kunta
Rakennuksen peruskivi muurattiin yhteisvoimin. Muurausvuorossa ovat Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola ja YIT Suomesta Mira Alatalo. Kuva: Vihdin kunta
Lataa
Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus valmistuu vuoden 2023 lopulla, ja uudet tilat otetaan käyttöön alkuvuodesta 2024. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus valmistuu vuoden 2023 lopulla, ja uudet tilat otetaan käyttöön alkuvuodesta 2024. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Lataa
Valmistuttuaan rakennus tarjoaa laadukkaat ja oppimista tukevat, muunneltavat tilat noin tuhannelle päivittäiselle käyttäjälle. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Valmistuttuaan rakennus tarjoaa laadukkaat ja oppimista tukevat, muunneltavat tilat noin tuhannelle päivittäiselle käyttäjälle. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 3 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.

Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Aleksi Kaunisvedelle, Jani Lakaselle ja Janne Korvelle puut Menestyjien puistoon Vihdissä – Vuoden liikuntateko -palkinnon saa NuPS8.10.2021 12:32:15 EEST | Tiedote

Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon istutetaan tänä syksynä kolme puuta. Puut saavat Aleksi Kaunisvesi eli ”Alex Mattson” menestyksestään musiikin saralla, suunnistuksessa useita Suomen mestaruuksia voittanut ja EM- ja MM-menestystä saavuttanut Jani Lakanen sekä lumilautailussa ja raviurheilussa Vihtiä tunnetuksi tehnyt Janne Korpi. Puiden saajia juhlistetaan Menestyjien puistossa Pajuniityn puistoalueella keskiviikkona 13. lokakuuta kello 17 alkaen. Samassa tilaisuudessa juhlistetaan Vuoden liikuntateon voittavaa Nummelan Palloseuraa. Menestyjien puistossa järjestettävä tilaisuus on yleisölle avoin.

Pääministeri Sanna Marin vieraili Vihdissä 22.5.22.5.2021 14:39:24 EEST | Tiedote

Suomen pääministeri Sanna Marin vieraili Vihdissä lauantaina 22. toukokuuta. Vihdin kunnantalolla hänet ottivat vastaan kunnanjohtaja Erkki Eerola ja elinvoimajohtaja Petra Ståhl. Tapaamiseen osallistuivat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eerikki Viljanen, valtuuston varapuheenjohtajat Tiina Noro ja Erkki Aronen sekä hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Anu Rajajärvi. - Oli suuri kunnia saada pääministeri vierailulle Vihtiin ja päästä keskustelemaan hyvässä hengessä vihtiläisille ja koko Suomelle tärkeistä asioista, iloitsee kunnanjohtaja Erkki Eerola. Tapaamisessa käsiteltiin muun muassa Turun tunnin junaa ja siihen kytkeytyvää Connecting Europe Facility (CEF) -rahoitusta, valtatie 25:n kehittämistä, Nummelan lentokenttää sekä ruuhkamaksuja. Vierailu järjestettiin terveysturvallisesti.

Vihti Race -seikkailun ilmoittautuminen avautuu maanantaina 10.5.2021 klo 12.007.5.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Vihti Race on seikkailu, jossa liikutaan polkupyörillä etsien rastipaikkoja Vihdissä ja sen lähialueilla. Tapahtuma on saanut vaikutteita muun muassa TV-sarjasta Amazing Race. Tänä vuonna Vihti Race järjestetään 7.-8. elokuuta. Kaikkiaan seikkailutapahtuma kestää 24 tuntia jakaantuen kolmeen kestoltaan kuuden tunnin etappiin. Osallistujat liikkuvat kolmen henkilön joukkueina pääsääntöisesti polkupyörillä. Joukkueiden tavoitteena on löytää rastipaikoille vihjeiden ja karttojen avulla sekä suorittaa rasteilla toiminnallisia ja tietoaiheisia tehtäviä. Matkan varrella on myös kylmärasteja, joiden suorittaminen on vapaaehtoista. Vuoden 2021 tapahtumaan otetaan mukaan ensimmäistä kertaa ebike-sarja kokeilumielessä. Mikäli joukkueessa on vähintään yhdellä joukkueen jäsenellä sähköpyörä tulee joukkueen ilmoittautua mukaan ebike-sarjaan. Ebike-sarjan joukkueet tekevät seikkailusarjaan kuuluvat rastit, mutta he eivät voi taistella seikkailusarjan voitosta. Tapahtuman osallistumismaksu on 120 eur

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme