Vihdin kunta

Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksesta Vihdin kasvun veturi – uusi koulu ja päiväkodit aloittavat toimintansa vuoden 2024 alussa

Jaa
Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi 29. maaliskuuta järjestetyssä kokouksessaan Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen toteuttamisen. Hankkeen rakennussuunnitelmien laatiminen ja tontin esirakentaminen käynnistyvät välittömästi sopimusten allekirjoittamisen jälkeen.
Ravintola ja porraskatsomo. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Ravintola ja porraskatsomo. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy

- Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus on kunnalle merkittävä investointi, joka tulee tarjoamaan vihtiläisille lapsille erinomaisen suomen- ja ruotsinkielisen oppimisympäristön. Koulu- ja päiväkotikeskus on myös investointi tulevien vuosien kehitykseen ja koko Vihdin kasvuun, sanoo kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Ensimmäisessä rakennusvaiheessa toteutetaan tilat kymmenelle päiväkotiryhmälle ja kolmesarjaiselle alakoululle. Kokonaisuuteen kuuluvat myös ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen sekä ruotsinkielisen koulun tilat. Varhaiskasvatuksen lapsimäärä tulee olemaan 180–240 lasta. Alakoulun oppilasmäärä on 595 oppilasta. Nuorisotilat integroituvat keskukseen siten, että nuoret voivat käyttää nuorisotilan lisäksi myös muun muassa koulun maker-tilaa eli kädentaitojen opiskelun tiloja ja muitakin yhteisiä tiloja. Nuorisotila on mitoitettu 120 samanaikaiselle kävijälle. Toisena rakennusvaiheena on koulun laajentaminen tarvittaessa kolmesarjaisella yläkoululla, joka mitoitetaan 275 oppilaalle. Yläkoulun toteuttamisesta päätetään erikseen.

Suunnittelu ja kilpailutus toteutettiin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä, joka käynnistyi keväällä 2020. Neuvottelukierroksia oli kaikkiaan kuusi. Tarjoukset saatiin 1. maaliskuuta mennessä kahdelta rakennusliikkeeltä. Valintaperusteena olivat laatu ja hinta kummankin painarvon ollessa 50 %. Laatuarvioinnissa painotettiin tarjouksessa esitetyn suunnitelman toiminnallisuutta ja toteutettavuutta.

Tarjouskilvan voitti YIT Suomi Oy. Hankkeen nettonykyarvo on 36 416 067 euroa (alv 0 %), johon sisältyy rakentaminen ja 20 vuoden ylläpito. Perinteisen urakointitavan mukainen hankkeelle laskettu vertailuhinta on 38 752 157 euroa, joten elinkaarimallilla toteutettuna hanke on noin 6,1 % edullisempi.

Uusi koulu- ja päiväkotikeskus sijoittuu Etelä-Nummelan alueelle reilun kilometrin päähän tulevasta Vihti-Nummelan juna-asemasta. Sen lähinaapureita ovat uusi Aura Light Certos Areena, Sepänpihan kotinäyttelyalue sekä vielä rakentamattomia kerrostalokortteleita.

- Uskomme, että yksi Vihdin kaikkien aikojen suurimmista investoinneista tukee kunnan asuntotuotantoa ja tulevan asemanseudun lähialueen rakentumista. Kiinnostusta on olemassa ja neuvotteluja tonttikaupoista on jo käyty, Eerola jatkaa.

Moniin käyttötarkoituksiin muotoutuvat tilat tukevat oppimista ja yhteisöllisyyttä

Koulu- ja päiväkotikeskuksen kanssa yhteisen katon alle sijoittuu niin varhaiskasvatuksen, koulun kuin nuorisotoimenkin tiloja. Toiminnassa tavoitellaan yhteisöllisyyttä. Tilat on suunniteltu muunneltaviksi siten, että ne mahdollistavat hyvin niin paritiimitoiminnan varhaiskasvatuksessa, kuin erilaisten oppimisryhmien järjestelyn koulussa. 

Päiväkodin ulkoilualueet rakennetaan päiväkotisiiven yhteyteen keinuineen ja hiekkalaatikoineen. Sekä varhaiskasvatuksen että koulun piha-alueille tulee keinuja ja erilaisia ikäkauteen sopiva kiipeilypaikkoja. Tiede- ja taidepihalle opetustuokioita varten sijoitetaan penkit ja pöydät noin 25 oppijan ryhmille. Hikoilupihalle on tulossa muun muassa salibandykaukalo, kaksi pienpelikenttää ja koripallokenttä.

- Hyvässä yhteistyössä olevat toimijat tekevät keskuksesta viihtyisän ja toimivan kokonaisuuden tarjoten samalla kuntaisille arjen kohtaamispaikan. Harrastustoimintojen sekä nuorisotoimen toiminnan keskittäminen samaan keskukseen varhaiskasvatuksen ja opetuksen kanssa avaavat ovet kaikille kuntalaisille. Pedagogisena ajatuksena on luoda lapsille turvallinen ja eheä polku päiväkodista kouluun. On hienoa, että myös ruotsinkielinen päiväkoti ja koulu ovat osa tätä kokonaisuutta, iloitsee sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen.

Rakentaminen alkaa jo ensi kesänä

Tontilla aloitetaan pohjarakennustyöt kesän aikana. Kaksikerroksinen rakennus tullaan perustamaan paalujen varaan. Rakentamisaikataulu on laadittu niin, että tilat luovutetaan kunnalle kalustettavaksi 15.10.2023. Päiväkodit ja koulu aloittavat toimintansa vuoden 2024 alussa.

Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan hanke toteutetaan elinkaarimallilla. Nyt päätettyyn hankintaan sisältyvät rakentaminen ja tilojen huolto, kunnossapito, siivous sekä ulkoalueiden hoito kahdenkymmen vuoden ajaksi. Kunta tuottaa itse keskuksen ateriapalvelut.

- Kilpailullinen neuvottelumenettely soveltui hyvin elinkaarihankeen kilpailuttamiseen. Vaikka tarjouksia lopulta saatiin vain kaksi, ne molemmat olivat ratkaisuiltaan onnistuneita, vaikka erojakin niissä kyllä oli. Molemmat tarjouksen jättäneet yritykset ovat ammattitaitoisia toimijoita. Voittanut tarjous erottui laadullisesti paremmaksi erityisesti tilojen sijoittelun ja muuntojoustavuuden kautta. Kilpailun voittanut YIT Suomi Oy on kokenut koulujen ja päiväkotien rakentaja sekä elinkaaripalvelun tuottajana useassa käytössä olevassa elinkaarihankkeessa, toteaa tekninen johtaja Matti Kokkinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Haapanen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Vihdin kunta
puh. 050 537 3340, mari.haapanen@vihti.fi


Matti Kokkinen, tekninen johtaja, Vihdin kunta
puh. 044 042 1347, matti.kokkinen@vihti.fi

Kuvat

Ravintola ja porraskatsomo. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Ravintola ja porraskatsomo. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Lataa
Ravintola ja näyttämö portailta katsottuna. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Ravintola ja näyttämö portailta katsottuna. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Lataa
Näkymä pääovelle. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Näkymä pääovelle. Kuva: YIT Suomi Oy ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Vihdin kunta

Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 3 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.

Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote

Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.

Microsoft ja Vihdin kunta allekirjoittivat tonttikaupat tulevan datakeskuksen maa-alueesta27.6.2023 12:26:00 EEST | Tiedote

Microsoftin ja Vihdin kunnan edustajat allekirjoittivat torstaina 15. kesäkuuta kauppakirjan maa-alueesta, joka on varattu tulevalle datakeskukselle. Maa-alue koostuu kahdesta tontista, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 46 hehtaaria. Kaupan arvo on noin 12,3 miljoonaa euroa. Microsoftin datakeskus on sijoittumassa Etelä-Nummelan työpaikka-alueelle Rostin yrityspuistoon Turun moottoritien ja Vanhan Turuntien väliin. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Vihdin kunnanvaltuusto päätti tonttien myymisestä Microsoftille syyskuussa 2022. Alueet luovutetaan ostajalle esirakentamattomina. - Microsoftin datakeskus on Vihdin yli 500-vuotisen historian suurin investointi ja olemme äärimmäisen iloisia voidessamme toivottaa Microsoftin tervetulleeksi Vihtiin - yhteistyö Microsoftin kanssa on ollut koko projektin ajan äärimmäisen sujuvaa ja on ollut ilo nähdä kuinka hankkeen suunnittelussa on käytetty alan parhaimpia osaajia. Datakeskus on suuri työllistäjä rakennusvaiheessa ja valmistuessaan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye