Euroopan parlamentti - Suomen-tiedotustoimisto

Euroopan parlamentin budjettivaliokunta äänesti EU:n työllistämistuesta Anttilan, Stockmannin ja Vallilan entisille työntekijöille

Jaa

Euroopan parlamentin budjettivaliokunta hyväksyi keskiviikkona noin 2,5 miljoonan euron EU-tuen Anttilan, Stockmannin ja Vallila Collectionin 1500 entiselle työntekijälle.

Suomi haki tukea Euroopan globalisaatiorahastosta sen jälkeen kun Anttila, Stockmann ja Vallila Collection irtisanoivat 1 660 työntekijää Suomesta. Anttila joutui lopettamaan toimintansa kokonaan vuoden 2017 alussa. Stockmannin liikevaihto puolestaan väheni 38 % vuosina 2012–2016.

Työntekijävähennykset liittyvät globalisaatiosta johtuviin maailmankaupan rakenteellisiin muutoksiin, minkä lisäksi tavaratalojen myynti on kärsinyt viime vuosina erityisesti verkkokaupan kasvusta. Suomessa vähittäistuotteiden verkkokauppa lisääntyi 34 % vuosina 2010–2015. Suomalaisten verkko-ostot EU:n ulkopuolisista maista ovat kasvaneet kaiken myynnin osalta 19 prosenttiin (2016) kun osuus oli vielä vuonna 2008 6 prosenttia.

Euroopan globalisaatiorahaston tuella täydennetään Suomen viranomaisten työllistämistoimia näiden 1500 irtisanotun työntekijän osalta. Suuri osa vähennetyistä työntekijöistä on yli 55-vuotiaita, joten ehdotetut toimenpiteet on räätälöity irtisanottujen työntekijöiden erityistarpeita vastaaviksi. Rahoituksen avulla tarjotaan esimerkiksi koulutusta, starttirahoja uusien yritysten perustamiseen, palkkatukea ja avustuksia matkakustannuksiin.

Budjettivaliokunta hyväksyi esityksen äänin 31 puolesta, 3 vastaan.

Seuraavaksi

Tuen myöntäminen vaatii vielä Euroopan parlamentin täysistunnon ja EU:n ministerineuvoston hyväksynnän. Parlamentin täysistunnossa esityksestä äänestetään 30.11. Myös neuvoston odotetaan päättävän asiasta samana päivänä.

Taustatietoa

Euroopan globalisaatiorahaston avulla osarahoitetaan irtisanottujen työntekijöiden työllistämistä tukevia kohdennettuja palveluita. Globalisaatiorahastosta voidaan jakaa tukea enintään 150 miljoonaa euroa vuodessa.

Rahaston varojen avulla tarjotaan irtisanotuille työntekijöille muun muassa tukea ja neuvontaa yrittäjyyteen, työnhakuun ja koulutukseen. Tuesta voidaan maksaa esimerkiksi starttirahoja, palkkauskannustimia sekä koulutusapurahoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti - Suomen-tiedotustoimisto
Euroopan parlamentti - Suomen-tiedotustoimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin tiedotustoimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-tiedotustoimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti - Suomen-tiedotustoimisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme