Minerva Kustannus

Faith No Moren takkuinen taipale menestykseen tallennettiin kansien väliin

Jaa
Faith No More – Narrikuninkaat on sisäpiirikertomus raskaan vaihtoehtomusiikin uranuurtajasta, rumasta ankanpoikasesta, josta kasvoi omaehtoinen outolintu ja kansainvälinen kultti-ikoni. Myös Suomessa heillä on vankka fanikunta ja yhtye onkin esiintynyt täällä varsin ahkerasti. Seuraavan kerran Faith No More nähdään Kaisaniemessä 27.6.

Kirjassa kerrotaan, kuinka yhtye joutui matkan varrella toistuvasti taistelemaan musiikkiteollisuuden lainalaisuuksia vastaan. Töyssyisellä taipaleella suurimmat haasteet ovat kuitenkin liittyneet bändin sisäisiin jännitteisiin. Nyrkkitappeluilta tai luunmurtumiltakaan ei ole vältytty.

Narrikuninkaat kuvaa, kuinka Faith No More valloitti maailman haastamalla yleisöä. Bändin jäsenten tarinat vievät matkalle San Franciscon vallattuihin taloihin, keikalle Berliiniin muurin kaatumisen iltana ja Chileen, jossa kapinoivasta amerikkalaisyhtyeestä tuli demokratian paluusta kauan haaveilleen kansan suosikki.

Faith No More on keikkaillut ahkerasti myös Suomessa ja viisikon viimeisin pitkäsoitto Sol Invictus (2015) nousi ilmestyessään virallisen albumilistan piikkipaikalle.

Adrian Harte on sveitsiläinen journalisti ja kirjailija. Hän toimi pitkään Faith No More -yhtyeen fanisivuston ylläpitäjänä ja tutustui tuona aikana hyvin niin bändin jäseniin kuin faneihinkin

Adrian Harte
FAITH NO MORE
Narrikuninkaat

ISBN 9789523754751
Suomennos Joona Turunen
Sidottu, läpikuvitettu
501 s.
Ilmestyy 17.5.2022

Saatavana myös sähkö- ja äänikirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Minerva Kustannus
Minerva Kustannus
Eerikinkatu 27, 2. krs
00180 HELSINKI

https://www.minervakustannus.fi

Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.

Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.

Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.

Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye