Akava ry

Fjäder Akavan liittokokouksessa: Suomi suunnannäyttäjäksi palkkatasa-arvossa

Jaa

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ehdotti liittokokouksessa lainsäädännön muuttamista, jotta palkkatasa-arvo toteutuu. Tilastokeskuksen mukaan naisten keskiansiot ovat keskimäärin 83,4 prosenttia miesten keskiansioista. Ero on kaventunut 10 vuoden aikana alle 3 prosenttia.

– Naisten ja miesten palkkaeroista on puhuttu vuosia. Tilanne muuttuu aivan liian hitaasti. Suomessa samoista työtehtävistä pitää maksaa samansuuruista palkkaa sukupuoleen katsomatta. Näyttää siltä, että emme saavuta palkkatasa-arvon tavoitetta, ellei lainsäädäntöä muuteta, totesi Fjäder.

Osa palkkaeroista on selitettävissä. Taustalla on muun muassa, että naiset ja miehet hakeutuvat eri aloille, naiset tekevät enemmän osa-aikatyötä ja miehet puolestaan enemmän ylitöitä. Naiset käyttävät suurimman osan perhevapaista. Osa palkkaeroista on kuitenkin niin sanottuja selittämättömiä palkkaeroja. Tällä käsitteellä viitataan palkkojen eroihin verrattaessa samanlaisissa tehtävissä työskenteleviä naisten ja miesten palkkoja.

– Suomi on aikaisemminkin tehnyt merkittäviä päätöksiä tasa-arvon toteuttamiseksi. Hyvä tavoite on mielestäni, että viiden vuoden kuluessa saavutamme kärkisijan kansainvälisessä palkkatasa-arvovertailussa, jatkaa Fjäder.

Esimerkiksi Islanti on säätänyt palkkatasa-arvon edistämiseksi lain, joka astuu voimaan vuoden 2018 alussa. Laki velvoittaa sekä yksityisen että julkisen sektorin työnantajat selvittämään, maksetaanko naisille ja miehille samasta työstä samaa palkkaa ja korjaamaan mahdolliset erot.

Fjäder otti liittokokouspuheessaan esille lisäksi Suomen seuraavan EU-puheenjohtajuuskauden teemoituksen. Puheenjohtajakausi alkaa kesällä 2019 heti eduskuntavaalien jälkeen. Puheenjohtajuuskautemme aikana komissio valmistelee uutta ohjelmaansa.

– Esitän, että Suomi nostaa osaamisen – laajasti ymmärrettynä –  puheenjohtajuuskauden pääteemaksi. Tähän sisältyvät osaaminen, oppiminen ja tutkimus. Puheenjohtajuus on Suomelle ainutlaatuinen mahdollisuus ja se tulee hyödyntää, totesi Fjäder.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry
Rautatieläisenkatu 6
00520 HELSINKI

http://www.akava.fi

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Selvitystyö kilpailukielto- ja salassapitosopimusten käytöstä alkaa16.11.2017 11:27Tiedote

Akava pitää hyvänä työministeri Jari Lindströmin päätöstä asettaa selvityshenkilö Jukka Ahtela selvittämään työntekijöiden kilpailukielto- ja salassapitosopimusten käytäntöjä. Akava on nostanut esiin, että voimakkaasti yleistyneet kilpailukieltosopimukset jäykistävät tarpeettomasti työmarkkinoita. Salassapitosopimusten ongelmana on erityisesti olematon lainsäädännöllinen perusta. Sopimuksia käytetään myös hyvin yleisesti rinnakkain.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme