Hallituksen päätökset 18.5: HUS esittää Helsingin kaupungille psykiatrian toimintojen yhdistämisen valmistelua
18.5.2020 16:02:06 EEST | HUS | Tiedote
Psykiatrian toimintojen yhdistämisessä nähdään monia etuja
Hallitus hyväksyi aloitteen, jossa esitettiin HUSin ja Helsingin kaupungin psykiatrian alan toimintojen yhdistämistä koskevan valmistelun käynnistämistä viipymättä. HUS ja Helsingin kaupunki ovat kumpikin osaltaan hyväksyneet Laakson yhteissairaalan hankesuunnitelman, jonka mukaan psykiatriset sairaalatoiminnot on tarkoitus yhdistää samaan organisaatioon. Toimintojen yhdistämisellä tavoitellaan tehokkuutta ja kykyä tarjota yhdenvertaisia psykiatrisia palveluja koko alueen väestölle.
Toimintojen yhdistämisestä ei kuitenkaan ole tehty päätöksiä. Siksi on perusteltua esittää Helsingin kaupungille sellaisen valmistelun käynnistämistä, jossa loppuvuoden 2020 aikana luodaan toteutussuunnitelma HUSin ja Helsingin psykiatrian alan toimintojen yhdistämiseksi.
Meilahti säilyy HUSin tärkeimpänä sairaalakampuksena
Hallitus merkitsi tiedoksi Meilahden sairaala-alueen pitkän aikavälin toiminta- ja tilasuunnitelman, joka ulottuu 2030-luvun alkuun saakka. Meilahden kampusta kehitetään jatkossakin kansainvälisesti merkittävänä yliopistosairaalakokonaisuutena. Päivystyksellisen ja elektiivisen toiminnan lisäksi Meilahti toimii myös lääketieteellisen tutkimuksen keskuksena. HUSin ja Helsingin yliopiston tiivis kumppanuus ja yhteistyö kampuksella mahdollistaa laajan tutkimustyön ja opetuksen kehittämisen ja toteuttamisen.
Meilahti ja kaksi muuta kampusta, Jorvin ja Peijaksen sairaalat, muodostavat yhdessä HUSin muiden sairaanhoitoalueiden sairaaloiden kanssa toimintavarman kokonaisuuden, jossa sairaaloiden työnjako perustuu eri potilasryhmien tarpeisiin ja keskittämisen tuomiin etuihin.
Meilahden sairaala-alueen toimintasuunnitelmassa ehdotetaan olemassa olevan investointisuunnitelman lisäksi useiden rakennusten peruskorjaamista sekä myös muutamia uudisrakennuksia. Näistä merkittävimpiä ovat Tornisairaalan toimenpidesiiven peruskorjaus ja kokonaan uuden keskuskeittiön ja henkilöstöravintolan rakentaminen. Siltasairaalan valmistumisen jälkeen on kokonaan uusien toimintojen lisääminen kampukselle jo varsin haasteellista muun muassa liikennejärjestelyjen vuoksi.
Lisätietoja:
Hankejohtaja Raija Malmström, raija.malmstrom(at)hus.fi
Tarkastuslautakunta keskittyi henkilöstöasioihin
HUSin tarkastuslautakunta kiinnitti vuoden 2019 arviointikertomuksessa huomiota erityisesti henkilöstöasioihin.
Hallitus painotti valtuustolle osoitetussa arviointikertomuksen lausunnossaan muun muassa työnantajamielikuvan kehittämistä entisestään. Myös tulospalkkiojärjestelmää ja kehityskeskusteluita tulee kehittää kannustavaan ja tavoitteelliseen suuntaan, joka tukee strategian toteuttamista. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota myös ylikuormituksen seurantaan ja sähköiseen työajan seurantaan. Hallitus vastasi lisäksi lausunnossaan arviointikertomuksessa esiin nostettuihin, Uuden lastensairaalan ensimmäiseen toimintavuoteen liittyviin henkilöstön määrää ja mitoitusta koskeviin asioihin.
Lisätietoja:
Hallintojohtaja Lauri Tanner, lauri.tanner(at)hus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
