Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus esittää useita muutoksia kaupungin hallintosääntöön – myös kolme kaavamuutosta etenee valtuustoon

Jaa

Kaupunginhallitus päätti esittää useita toimialoihin ja kaupunginkansliaan liittyviä muutoksia Helsingin kaupungin hallintosääntöön. Kaupunginhallitus päätti esittää myös kaavamuutoksia Pasilaan, Oulunkylään ja Katajanokalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa koskevassa hallintosäännön muutoksessa esitetään pidennettäväksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimivaltaa vuokrata sen hallinnassa olevia maa-alueita nykyisestä 10 vuodesta 20 vuoteen.

Kaupunkiympäristön toimialalla muutosesitys koskee kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston sekä rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoiden välistä lupatoimivaltaa: muutosesitys tarkoittaa sitä, että osa viranhaltijoiden nyt tekemistä lupapäätöksistä siirtyy ympäristö- ja lupajaoston päätettäväksi ja osa jaoston nykyisin päättämistä rakennusluvista siirtyy viranhaltijoiden päätettäväksi. Lisäksi kaupunkiympäristön toimialan osalta esitetään hallintosääntöön muutoksia, joka ovat luonteeltaan täsmennyksiä ja teknisluonteisia päivityksiä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla esitetään koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikoista päättämistä koskevan toimivallan siirtämistä varhaiskasvatusjohtajalta perusopetusjohtajalle.

Sosiaali- ja terveystoimialan muutosesitys koskee toimivaltaa päättää terveydenhuollon palvelusta perittävän maksun määräämisestä lautakunnan vahvistamien perusteiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti.

Kaupunginkanslian muutosesitys koskee elinkeino-osaston tehtäviä, joihin lisättäisiin matkailun edistäminen. Lisäksi henkilöstöjohtajan toimivaltaan esitetään lisättäväksi toimivalta antaa ohjeita henkilöstöhallintoa koskevissa asioissa.

Hallintosäännön muutos etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Pasilan, Oulunkylän ja Katajanokan kaavamuutokset valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi valtuuston käsittelyyn vietäväksi kolme kaavamuutosta.

Katajanokan kaavamuutos koskee Tulli- ja Pakkahuoneen edustalla olevaa ranta-aluetta, johon kaava mahdollistaa nelikerroksisen, pääosin puurakenteisen liike- ja toimistorakennuksen rakentamisen. Oulunkylän kaavamuutos koskee Pakilan ja Oulunkylän rajalla sijaitsevaa aluetta, joka rajautuu Mikkolantien varteen. Pasilan asemakaavan muutos koskee Ilmalan länsiosassa sijaitsevia Radiokatu 15:n ja 20:n toimitilatontteja. Kaavaratkaisu mahdollistaa tonttien muuttamisen asuinkerrostalojen tonteiksi sekä päiväkodin sijoittumisen alueelle.

Kaikki kolme kaavamuutosta etenevät kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Kaupunginhallitus antoi lisäksi Helsingin käräjäoikeudelle lausunnon lautamiesten lukumäärästä. Kaupunginhallitus piti perusteltuna vähentää lautamiesten määrää noin 50:llä: näin ollen tulevana valtuustokautena lautamiesten määrä olisi enintään 220-230.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi palvelujen avaamisesta asteittain 17.5.2021 alkaen11.5.2021 17:30:05 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina 11.5.2021, että epidemiatilanteen kehitys mahdollistaa joidenkin alueen palvelujen avaamisen asteittain ja rajoitetusti 17.5.2021 alkaen. Linjauksessaan koronakoordinaatioryhmä toteuttaa lapset ja nuoret ensin -periaatetta. Lisäksi ulkona tapahtuvaa toimintaa avataan sisätiloja ennen ja kiinnitetään huomiota toimintakyvyltään rajoittuneiden ja ikääntyneiden asemaan. Koordinaatioryhmä perustaa linjauksensa epidemiologiseen arvioon ja kokonaisharkintaan koronatilanteen kehittymisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme