Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun kauppakamari: Hallituksen elvytystoimille Uudenmaan yrityksissä suuria odotuksia

21.4.2020 00:01:00 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Jaa
Kuudesosa Uudenmaan yritysvastaajista ilmoittaa, että liikevaihto on vähentynyt 75-100 prosenttia. Neljäsosa vastaajista ilmoittaa, että korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut yritystoimintaan merkittävästi. Yritykset toivovat hallitukselta ja viranomaisilta nykyistä yksiselitteisempää viestintää ja selkeää suunnitelmaa rajoitusten purkamiseksi, selviää kauppakamareiden yhteisestä koronakyselystä.

Verrattuna maaliskuun lopulla tehtyyn vastaavanlaiseen kyselyyn, yritysten tilanne ei ole Uudellamaalla merkittävästi muuttunut. Kaikkein kriittisin tilanne on edelleen yrityksillä, joiden liikevaihto on rajoitusten takia tippunut lähelle nollaa. Näitä yrityksiä on erityisesti palvelualoilla, joiden osuus Helsingin seudulla on muuta maata suurempi.

- Rajoitusten vuoksi liiketoimintaansa supistamaan joutuneet yritykset tarvitsevat nopeita suoria tukia, joiden avulla voidaan taata elinkelpoisen liiketoiminnan jatkuminen täydellä teholla viimeistään loppukesästä, sanoo johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Tärkeää on, että toukokuulle valmisteltavaan hallituksen lisätalousarvioon sisältyy vahvaa elvyttävää, ennustettavaa ja välitöntä tukea, joka suunnataan niille alueille, yrityksille ja toimialoille, joilla sille on eniten tarvetta.

Kyselyssä arvioitiin myös voimassa olevien rajoitustoimien vaikutusta liiketoimintaan. Keskiarvona eri rajoitustoimien vaikutukset koettiin melko samansuuruisina, vaikka toimialakohtaisesti on suuria eroja. Yksittäisistä toimista eniten liiketoimintaa haittaaviksi vastaajat nimesivät ulkorajojen henkilö- ja tavaraliikenteen rajoitukset. Testaamisen lisääminen sai yrityksiltä erittäin vahvan tuen.

-Uudenmaan ja koko Suomen kannalta on erittäin tärkeää, että työvoiman liikkuvuus voidaan taata erityisesti niillä aloilla, jotka ovat riippuvaisia ulkomaisesta työvoimasta. Samoin teollisuuden ja muiden alojen tuotantoon tarvittavan tavara- ja huoltologistiikan toimivuus on varmistettava, sillä se on tärkeä osa pitkäjänteistä exit-strategiaa, sanoo Lahtinen.

Kysely toteutettiin 20.4.2020. Helsingin seudun kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 880 yritystä.

Liite: Kauppakamareiden kysely koronaviruksen vaikutuksista yrityksille, Helsingin seudun kauppakamarin alueen tulosten yhteenveto 20.4.2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Lahtinen, johtaja
Helsingin seudun kauppakamari
p. 050 571 3564
markku.lahtinen@chamber.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Työperäinen maahanmuutto osaksi Suomen kasvupolitiikkaa – Helsingin seudun kauppakamarin teesit työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi6.10.2026 07:02:43 EEST | Tiedote

Työperäisen maahanmuuton tulee olla osa Suomen kasvupolitiikkaa. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa, että saatavuusharkinnasta luovutaan tai siitä vapautetaan vähintään tehtävät, joissa palkka ylittää ennalta sovitun palkkarajan. Luvituksesta on tehtävä sujuvaa ja ennakoitavaa: osaajan on voitava tunnistautua etänä sekä saada henkilötunnus ja digitaalinen lompakko jo ennen maahantuloa, ja edustustojen ajanvarausruuhkat on purettava. Business Finlandille on annettava valtuudet toimia kohdemaissa työvoimaviranomaisen tavoin, ja koko perheen oleskeluluvat on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Helsingin seudun kauppakamari esittää hallitusohjelmaan 2027–2031 kymmenen teesiä, joilla Suomeen saadaan yritysten tarvitsemia osaajia. Työpaikat Helsingin seudulla lisääntyvät, samaan aikaan Suomessa siirtyy eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin heitä syntyy.

Muistutuskutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?16.9.2026 13:08:10 EEST | Kutsu

Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).

Kutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?9.9.2026 13:15:00 EEST | Kutsu

Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye