Huhtikuussa työttömien osuus työvoimasta oli Pohjois-Savossa noin 10 %

Henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja oli 1 195, mikä on 40,3 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Työttömien määrä ilman lomautettuja oli huhtikuun lopussa 9 951, eli 304 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta Pohjois-Savossa oli huhtikuussa 9,9 %, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä viime vuotta korkeampi. Koko maan työttömien osuus työvoimasta oli huhtikuussa 9,3 %.
Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli huhtikuun lopussa 1 287. Määrä on 69 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli Pohjois-Savossa huhtikuun lopussa 3 788 henkilöä, mikä on 14,3 % viime vuotta vähemmän.
Seutukunnittain tarkasteltuna työttömien määrät kasvoivat kaikilla Pohjois-Savon seuduilla. Eniten työttömien määrät kasvoivat edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna Sisä-Savon (+15 %) ja Kuopion (+7 %) seuduilla.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoon huhtikuun aikana 3 493, mikä on 1 331 työpaikkaa vähemmän kuin vuosi sitten (27,6 %).
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Pohjois-Savon työttömyyskatsaus huhtikuu 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
johtaja Jan Blomberg
jan.blomberg@ely-keskus.fi, p. 0295 026 552
tutkija Anu Antikainen
anu.antikainen@ely-keskus.fi, p. 0295 043 656
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ilmastoteko 2025 -palkinnot jaettiin: Vuoden neutraalein -pääpalkinto luovutettiin Pakkasmarja Oy:lle23.10.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ilmastoteot 2025 noteerattiin juhlavin menoin Kuopiossa torstaina 23.10.2025 järjestetyssä Pohjois-Savon ilmastofoorumissa. Pohjois-Savon ELY-keskus ja sen koordinoima Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hanke luovuttivat viisi Pohjois-Savon ilmastoteko -palkintoa sekä huomioivat kaksi toimijaa erityiskiitoksilla.
Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanja Itä-Suomeen23.10.2025 09:40:19 EEST | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) lanseeraa Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanjan osana toimikauden (2025–2029) vaikuttavuus- ja toimintasuunnitelmaa. Neuvottelukunnassa on edustettuna 20 toimijaa Itä-Suomesta.
Pohjois-Savossa syyskuussa 12 921 työtöntä työnhakijaa21.10.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Savossa syyskuussa 11,4 %. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Pohjois-Savossa koko maata voimakkaammin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kunnostustoimenpiteitä Kehvontiellä10.10.2025 13:01:28 EEST | Tiedote
Tien kunnostustoimenpiteet alkavat Kehvontiellä (maantie 16279) Siilinjärvellä viikolla 42.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme