Pro Rautatie ry

Huoltovarmuuden monet raidereitit

Jaa
Pro Rautatie ry järjesti Suomen huoltovarmuuteen liittyvän asiantuntijawebinaarin 3.11.2022. Webinaarissa käsiteltiin aihetta sekä kansainvälisten raidelinkkien että Suomen omien rautatiekuljetusten näkökulmasta.
Kuva: ©Väylävirasto.
Kuva: ©Väylävirasto.

Webinaarin avasi yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult, joka totesi huoltovarmuuden puhuttaneen tänä vuonna eri näkökulmista Suomessa ja Suomen ulkopuolella. Yhdistys halusi tarjota jälleen ajankohtaisen raideliikenteeseen liittyvän parituntisen jäsenilleen sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Kaikkiaan etätilaisuudella oli jopa 77 kuulijaa.

Petäkoski-Hult kertoi avauspuheenvuorossaan myös Pro Rautatien hallitusohjelmatavoitteista ensi vuoden eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Yhdistys järjesti tänä syksynä jäsenilleen kyselyn, jonka vastausten perusteella yhdistyksen hallitus on nyt koostanut hallitusohjelmatavoitteet. Kannanotolla Pro Rautatie haluaa nostaa esille jäsenilleen tärkeitä raideliikenteen aiheita, jotka on otettava huomioon tulevalla vaalikaudella 2023–2027.

Webinaarin esitykset aloitti Ģirts Āboliņš RB Rail AS:ltä, aiheenaan Rail Baltica -ratahanke. Hankkeen tavoitteena on täydentää rataverkon puuttuva linkki Baltian ja muun Euroopan maiden välillä. Rail Baltican tavoitteena on kytkeä rautatiellä yhteen TEN-T-verkon tärkeät satamat ja terminaalit ja luoda tulevaisuuden vuosikymmeniksi henkilö- ja tavaraliikenteen infrakäytävä, jolla hyödynnetään viimeisintä teknologiaa. Rail Baltica -hanke rakennetaan ja otetaan käyttöön vaiheittain alkaen vuonna 2026. Tavoitteena on saada ratahanke kokonaan valmiiksi vuoteen 2030 mennessä.

Suomessa säännöllistä yhteydenpitoa Rail Baltica -hankkeen kanssa ylläpitää mm. Pro Rautatie ry:n kumppani Limowa ry (Heikki Lahtinen, puh. 050 3424 056). Limowan sivujen kautta on nyt mahdollista vastata Rail Baltican ajankohtaiseen kyselyyn, johon toivotaan vastauksia myös Suomesta, jotta hanketta voidaan edistää myös täällä olevien toimijoiden tarvitsemaan suuntaan.

Toinen webinaarissa esillä ollut Suomen kansainvälistä raideyhdistävyyttä tavoitteleva hanke on Oy FENNORAIL Ltd:n junalauttaprojekti, jota esitteli projektin konsultti Hannu Hernesniemi. Suunnitellun junalautan tavoitteena on mahdollistaa Suomen Koverharin ja Viron Paldiskin väliset junakuljetukset vuodesta 2025–26 alkaen. Baltian sekä muiden Itä-Euroopan maiden alueesta on tulossa Suomen tärkein ulkomaankauppa-alue, Hernesniemi muistuttaa. Hankkeessa on mukana virolaisia ja ahvenanmaalaisia satama- ja merenkulkualan asiantuntijoita sekä Viron valtion rautatieyhtiö Operail. Suomen tavoin myös Virossa on Venäjän liikenne käytännössä loppunut, joten heidänkin tavoitteenansa on panostaa pohjoinen-etelä-liikenteeseen, Hernesniemi kertoi.

Webinaarin kolmas puhuja Marko Sipura antoi kuljetusalan tilannekatsauksen Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnasta. Puolustusvoimat hyödyntää kuljetuksiinsa myös raideliikennettä, joten siihen liittyvän infran kunnossapito ja yhdistettyjen kuljetusten kehittäminen on Puolustusvoimien näkökulmasta tärkeää. Sipura korosti puheenvuorossaan yhteistyön merkitystä rautatiealan toimijoiden kanssa. Kuljetusten toteutus edellyttää riittävää suunnitteluosaamista myös siivilipuolella, Sipura muistuttaa.

Webinaarin päätti Petäkoski-Hult, joka kertoi yhdistyksen valmistautuvan Rata 2023 -tapahtumaan Tampereella tammikuussa. Alan teemapäivillä yhdistys julkistaa perinteisesti Vuoden rautatiekunnan, johon Petäkoski-Hult kannusti lähettämään yhdistykselle ehdotuksia palkittavaksi kunnaksi tai junapilotiksi. Lisätietoa raidealan ja yhdistyksen asioista saa Ajankohtaista raiteilta -uutiskirjeestä, jonka voi tilata omaan sähköpostiinsa tästä.

Yhdistys järjestää jäsenyyksien avulla webinaareja jatkossakin, ja jäsenyydestä kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä toiminnanjohtajaan tai hallituksen puheenjohtajaan, yhteystiedot alla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: ©Väylävirasto.
Kuva: ©Väylävirasto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pro Rautatie ry
Pro Rautatie ry
c/o Linea Konsultit Oy, Ruoholahdenkatu 8
00180 Helsinki

https://www.prorautatie.fi

Pro Rautatie ry on liikennepoliittinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää raideliikennetoiminnan yleisiä edellytyksiä Suomessa alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvoisuuden ja kestävän kehityksen toteutumiseksi.​Yhdistys toimii sekä henkilö- että tavaraliikenteen yleisten edellytysten turvaamiseksi, palvelutason parantamiseksi ja suosion kasvattamiseksi. Jäseninämme on kuntia, maakuntaliittoja, yrityksiä ja yhdistyksiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pro Rautatie ry

Pro Rautatien hallitusohjelmatavoitteet julkaistu: Raideliikenteen osuus kasvuun4.11.2022 08:23:14 EET | Tiedote

Raideliikenteeseen panostaminen heijastuu koko yhteiskunnan muuhun toimintaan: investointi raiteisiin ja niiden junaliikenteeseen tuo elinkeinoelämälle lisää toimintakykyä ja luo parempia mahdollisuuksia ulkomaankaupalle, lisää ihmisten liikkumisvaihtoehtoja, vaikuttaa työssäkäynti- ja opiskelumahdollisuuksiin sekä vapaa-aikaan ja näiden kautta asumismahdollisuuksiin parantaen alueiden saavutettavuutta. Raideliikenteen yleisiä edellytyksiä edistävä Pro Rautatie ry julkisti hallitusohjelmatavoitteensa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye