HUS

HUS jatkaa tehostetusti hankintojen korjausohjelmaa

Jaa
HUSissa käynnissä ollut laaja hankintojen korjausohjelma jatkuu tehostetusti. Tavoitteena on edetä rivakammin hankintojen palauttamisessa sääntöjen mukaisiksi.

”Vuoden 2019 alussa aloitetussa laajassa hankintojen korjausohjelmassa on jo saatu aikaan paljon oikeita asioita”, kiittää HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen. ”Lukuisista korjausliikkeistä huolimatta olemme kuitenkin myöhässä tavoitteesta, jonka mukaan kaikkien HUSin hankintojen piti olla vaatimusten mukaisia vuoden 2021 loppuun mennessä.” 

Vuonna 2020 alkanut koronavirusepidemia työllisti hankintaa poikkeuksellisen paljon. Vuonna 2020 kilpailutuksia valmistui yli 400 kappaletta, mikä on yli 200 enemmän kuin vuonna 2019. Hankintatoimi suoriutui tehtävässään hyvin, mutta lisääntynyt hankintamäärä hidasti korjaustoimia. 

Nopeuttaakseen korjausohjelman etenemistä HUS Logistiikan alaisuudessa ollut hankintatoimi siirretään yhtymähallintoon, johon on nimitetty määräaikaisesti tehtävää hoitamaan terveystieteiden tohtori, MBA Leena Koponen. Koponen siirtyy virkavapaalle Porvoon sairaanhoitoalueen johtajan tehtävästä. 

”Uuden johtajan tehtävänä on parantaa hankintatoimen valvontaa ja huolehtia erityisesti siitä, että kertynyt hankintavelka puretaan mahdollisimman nopeasti”, korostaa Tuominen. Tehtävä kestää vuoden 2022 loppuun. Muutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia, eikä vaikutuksia asiakkaisiin. 

Sisäisen tarkastuksen huhtikuussa 2021 antaman raportin mukaan kaikkia säännösten vastaisia hankintoja ei ole vielä tunnistettu, vuodelle 2021 aikataulutetut hankinnat ovat myöhässä ja keskeneräisten hankintojen määrä ylittää arvioidun hankintapäätöskapasiteetin.  

Hankintatoimi kilpailuttaa koko HUSin sekä HUSin kunta-asiakkaiden hoito- ja yleistarvikkeiden, lääkintälaitteiden sekä kaluston ja palvelujen hankinnat. 

Tausta: Hankintatoimen korjausohjelmassa saatu jo paljon aikaan 

HUSin hallitus antoi vuoden 2019 alussa uudeksi toimitusjohtajaksi valitulle Juha Tuomiselle tehtäväksi hankintatoimien päällekkäisyyksien arvioinnin ja purkamisen. Selvityksissä tutkittiin myös, kuinka paljon kuntayhtymällä on ollut kilpailuttamattomia, hankintalain kynnysarvon ylittäviä hankintoja ja muita hankintamenettelyn ulkopuolisia ostoja. Tällaisia hankintoja tuli esille merkittävä määrä, johon myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto puuttui.  

Hankintatoimen tervehdyttämiseksi HUS siirtyi vuonna 2019 hajautetusta hankintamallista keskitettyyn malliin. Marraskuussa 2019 HUS Logistiikan hankintojen vanha rakenne purettiin ja tilalle perustettiin seitsemän hankintakategoriaa sekä kilpailutustiimi. Hankintojen prosessikuvaukset ja toimintaohjeet on päivitetty, samoin hankintavastuita on selkeytetty.  

Vuoden 2020 alusta lähtien on pyritty siihen, että mahdollisimman moni EU-hankintojen tarjouspyyntö- ja hankintapäätösluonnos on käynyt läpi sisäisen juridisen tarkastuksen. Kategoriapäälliköt tekevät vastaavan tarkastelun kansallisille hankinnoille 

Hankintoihin on myös rekrytoitu uusia asiantuntijoita, ja hankintapalveluita on myös ostettu julkisiin hankintoihin erikoistuneilta toimistoilta kilpailutuksen tehostamiseksi.   

Kaikki hankintapäätökset tehdään sähköisesti. Vuoden 2021 aikana on määrä tulla käyttöön hankintojen johtamista ja seurantaa tukeva uusi tietojärjestelmä. 

HUSin arvion mukaan hankintaongelmien perussyynä on ollut huono toimintakulttuuri ja johtaminen. HUSin hallitus sekä talous- ja konsernijaosto ovat tiiviisti seuranneet hankintatoimen korjaavia toimintoja ja näistä on raportoitu myös HUSin valtuustolle.  

Aiheesta myös 

https://www.hus.fi/ajankohtaista/husissa-kaynnissa-laaja-hankintoihin-liittyva-muutosohjelma

https://www.hus.fi/ajankohtaista/hus-parantaa-hankintojensa-nakyvyytta-julkisuudessa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Juha Tuominen, haastattelupyynnöt kaarina.heikinheimo(at)hus.fi


HUSin mediapalvelu arkisin viestinta@hus.fi, puh. 050 427 2875

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 6 maj för att besluta om kommande ändringar i servicenätet i anknytning till balanseringen av ekonomin2.5.2024 15:00:45 EEST | Tiedote

De föreslagna ändringarna i servicenätet 2025–2027 gäller speciellt Lojo och Borgå sjukhus, där operationerna nattetid och under veckoslut enligt förslaget upphör. Samtidigt flyttas också förlossningsverksamheten bort från Lojo sjukhus till HUS andra förlossningssjukhus. I och med förändringarna av sjukhusen profiler kan HUS öka den planerade operativa verksamheten betydligt vid dessa sjukhus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye