Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremmin
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat, 2.6.2023
Suomen hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat toivovat suomalaisilta malttia ja rakentavaa keskustelua julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen kehittämisestä.
Hyvinvointialueiden toiminta on vasta alussa, mutta puheenjohtajat vakuuttavat, että julkiset sote- ja pela-palvelut toimivat tulevaisuudessakin luotettavasti. Sen takeina ovat yli 200000 ammattilaisen osaaminen ja demokraattinen päätöksenteko.
- Valtava hallinnollinen fuusio ei ole sujunut kaikkialla ongelmitta. Viiden ensimmäisen kuukauden jälkeen uskallamme kuitenkin sanoa, että tilanne on parempi kuin yleinen keskustelu antaa ymmärtää.
- Julkisuuskuvassa yksittäiset kielteiset ilmiöt painottuvat. Maksamme edelleen koronavuosien tuottamaa hoitovelkaa, joka on jonouttanut palvelut ja uuvuttanut henkilöstöä.
- Muutos kohti parempaa on silti alkanut, puheenjohtajat toteavat.
Muutos on välttämätöntä, eikä sille ole vaihtoehtoja. Uudistumisen täytyy kohdistua sekä rakenteisiin että toimintatapoihin.
- Sosiaali- terveydenhuollon kehittäminen juuttui välillä yli vuosikymmeneksi, kun kaikki tahot odottivat sote-uudistuksen valmistumista. Sinä aikana monet ongelmat kärjistyivät, ja viime vuodenvaihteessa ne siirtyivät ratkaisemattomina uusille hyvinvointialueille.
- Lähtökohta ei ole helppo, sillä edessämme on samaan aikaan sekä kiristyvä talous että pula ammattitaitoisesta henkilöstöstä.
- Olosuhteet ja alkuasetelmat ovat eri hyvinvointialueilla hyvin erilaisia. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tavoite, vaikuttavuuden lisääminen. Tulevaisuudessa meidän on saatava samalla rahalla enemmän ja parempia tuloksia. Vain siten voimme turvata palveluiden kehittymisen ja hyvät työolot eri puolilla maata.
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat kokoontuivat Turussa 31.5.–1.6.2023.
Puheenjohtajat kommentoivat mielellään hyvinvointialueiden tilannetta ja niiden kehittämiseen liittyviä asioita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Valtuustoseminaarin pääaiheena palveluverkko ja talous8.5.2025 18:23:19 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) valtuustoseminaarissa torstaina 8.5.25 käytiin perusteellista ja taustoittavaa keskustelua hyvinvointialueen rahoituksesta, taloudesta ja tulevista hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman säästötoimenpiteistä.
Turvallista ja tavallista arkea ikäihmisten perhehoidossa5.5.2025 13:45:04 EEST | Tiedote
Perhehoito tarjoaa mielekästä ja ihmisläheistä työtä ikäihmisten parissa. Sen ytimessä on tavallinen ja turvallinen perhe-elämä yksityiskodeissa. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjestää kolme infoiltaa kaikille ikäihmisten perhehoitajan tehtävästä kiinnostuneille.
Valtioneuvosto hyväksyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman29.4.2025 13:28:49 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on tehnyt 6.3.2025 päätöksen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) lainanottovaltuuden muuttamisesta vuodelle 2025. Päätöksen ehtona oli päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimittaminen valtiovarainministeriölle, jonka tarkoituksena on varmistaa alueen kyky hoitaa lainavelvoitteensa ja järjestää lakisääteiset palvelut.
Lähipalveluiden saatavuus turvataan – Keusote kehittää palveluverkkoaan asukkaita varten24.4.2025 18:35:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) valmistelee palveluverkoston uudistamista tulevina vuosina. Tärkein asia ei kuitenkaan muutu: sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät asukkaiden saatavilla. Kehittämistyön tavoitteena on varmistaa, että pystymme tarjoamaan lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja sujuvasti – myös tulevaisuudessa.
Keusoten uusin digipalvelu on näppärä ja turvallinen chat23.4.2025 08:24:19 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusoten) uuden OmaKeusote-mobiilisovelluksen chat-palvelu on helppo ja turvallinen tapa hoitaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Keusoten chatissa asiakas kohtaa aina Keusoten omat sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme