Insinööriliitto IL ry

Insinööriliitto esittää uutta työllistymisvapaata

Jaa

Insinööriliitto tavoittelisi työllisyysasteen nostamista limittämällä työttömyysjakson alun ja uuden työn etsimisen palkallisen irtisanomisajan päälle. Liiton puheenjohtaja Samu Salo uskoo muutoksen lyhentävän työttömyysjaksoja merkittävästi.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo

– Uudessa mallissamme työllistymisvapaaksi irtisanotulta loppuisi työvelvoite 14 vuorokauden jälkeen irtisanomispäivästä, hän ilmoittautuisi viranomaisille työttömäksi työnhakijaksi ja hän pääsisi aktiivisten työvoimapalvelujen piiriin. Toteutuessaan uudistus vähentää työttömyyttä ja sen aiheuttamia kustannuksia merkittävästi, Salo sanoo.

Salon mukaan ihmiset eivät tällä hetkellä välttämättä tiedä, että mikäli irtisanomisaikana ei ole työvelvoitetta, tällöin henkilö voi mennä toisen työnantajan palvelukseen.

– Tavoitteemme on tuoda myös tämä asia ihmisten tietoisuuteen, hän sanoo.

Uudistuksen perusajatus on hyödyntää irtisanomisaika nykyistä paremmin välivaiheena vanhasta työpaikasta uuteen. Uudistuksen taloudelliset vaikutukset ovat sitä suuremmat, mitä enemmän sillä voidaan vaikuttaa työttömyyden kestoon.

– Tärkein tavoite ja hyöty on kuitenkin inhimillinen, saada työttömäksi joutunut ihminen mahdollisimman pian uuden työn syrjään kiinni, Salo painottaa.

Uuden työllistymisvapaan kustannusten ja hyötyjen tarkka arviointi on hankalaa. Muuttujia on useita, kuten irtisanomisaikojen pituus ja palkkataso sekä työttömyysjaksojen lyhentymisen lopullinen pituus.

– Olemme arvioineet, että uudistuksen taloudelliset vaikutukset yhteiskunnalle ovat joka tapauksessa useita satoja miljoonia euroja, Salo sanoo.

Hänen mukaansa uudistus edellyttää ajattelutavan muutosta niin yrityksissä, työntekijöissä kuin päättäjienkin keskuudessa.

– Työnantaja joutuu nykyistä tarkemmin pohtimaan, milloin ei enää tarvitse työntekijänsä työpanosta. Työntekijä hyödyntää irtisanomisajan paremmin aloittamalla aktiivisen työnhaun jo kahden viikon jälkeen irtisanomisesta. Työvoiman kiertonopeus kasvaa, työttömyysjaksot lyhenevät ja valtion rahoituspohja vahvistuu, Salo luettelee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Kuvat

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme