Helsingin seudun kauppakamari

Itä-Uudenmaan arvostettu yrityspalkinto 2019 haku käynnistyi - Kilpailun teemana ”Kiertotalous menestyvässä yrityksessä”

Jaa

Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö etsii jälleen alueen yrityspalkinnon saajaa. Perinteinen palkinto jaetaan jo 20. kerran. Kilpailuun voi osallistua tästä päivästä alkaen aina 31.3.2019 asti.

Kilpailun tämän vuoden teemana on: Kiertotalous menestyvässä yrityksessä. Kilpailuun haetaan mukaan kaikkia yrityksiä, yritystä kokoon katsomatta, joka on onnistuneesti käyttänyt kiertotaloutta oman yrityksensä menestystä rakentaessaan.

Kiertotaloudessa yritys pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

"Kiertotalous on osa Suomen kestävää kehitystä. Kiertotalouden taka-ajatuksena on, että ihmiskunta ei pysty käyttämään loputtomasti luonnonvarojaan, vaan tarvitaan viisaampaa resurssien käyttöä. Haemme nyt yrityksiä mukaan kilpailuun, jotka ovat tunnistaneet kiertotalouden merkityksen", sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja Mauri Molander.

Itä-Uudenmaan yrityspalkinnon myöntämisen tavoitteena on vahvistaa ja korostaa yritystoiminnan keskeistä asemaa ja sen merkitystä alueen kehittämisessä tänä päivänä ja tulevaisuudessa.

"Ilman kannattavaa ja menestyvää yritystoimintaa Itä-Uusimaa ei voi kasvaa ja menestyä", Mauri Molander muistuttaa.

Itä-Uudenmaan yrityspalkinto -kilpailuun osallistuvan yrityksen on toimittava Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa tai Sipoossa. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla.

Yritykset voivat osallistua kilpailuun 31. maaliskuuta asti.

Voittaja julkistetaan perinteisessä Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön Elinkeinoaamu-tilaisuudessa 17.5.2019.

Lisätietoja:

Palkintolautakunnan puheenjohtaja Mauri Molander, 0405520714, mauri.molander@op.fi

Varapuheenjohtaja Katarina Enholm, 05063544, katarina.enholm@brunberg.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rauha Kiljunen-Ruotsalainen
Viestintäpäällikkö I Head of Communications
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 HELSINKI
Puh. 040 511 7903
rauha.kiljunen-ruotsalainen@chamber.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme