Suomen Monikkoperheet ry

Kaksosten päivänä 2.2. juhlitaan kaksosten yksilöllisyyttä

Jaa
Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää vietetään perinteisesti 2.2. Tänä vuonna Kaksosten päivän teemana on Samasta puusta eri omenat. Tällä halutaan kertoa siitä, että kukin kaksosista, kolmosista tai nelosista on ainutlaatuinen.

Monikkolapsille itselleen yksilöllisyys ja sen huomioiminen on merkityksellistä oman kasvun ja identiteetin kehityksen vuoksi. Lapsille on tärkeää, että heitä puhutellaan heidän omilla nimillään ja tuetaan omien mielenkiinnon kohteiden ja harrastusten löytämisessä.

-Lasten ollessa pieniä yksilöllisyyttä voi tukea pienillä vanhemman ja lapsen kahdenkeskisillä hetkillä, esimerkiksi vaippaa vaihtaessa tai lasta kylvettäessä, ehdottaa toiminnanjohtaja Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry:stä.

Monikkolapset tarvitsevat kaksi syliä

Kaksosten päivänä Suomen Monikkoperheet ry haluaa muistuttaa perhevapaauudistusta tekeviä päättäjiä siitä, että kaksos-, kolmos- ja neloslapset tarvitsevat vähintään kaksi syliä.

Nykyinen vanhempainvapaan monikkopidennys, 60 arkipäivää kaksosista on riittämätön.
-Nyt kun hallitus on uudistamassa perhevapaita, ei monikkoperheitä saa unohtaa. Monikkolisää tulisi pidentää, jotta molemmilla vanhemmilla olisi tarvittaessa mahdollisuus olla kotona hoitamassa lapsia yhtäaikaisesti, Kumpula sanoo.

Lisäksi kotihoidon tukea uudistettaessa on varmistettava, että myös monikkoperheessä on taloudellisesti mahdollista pidentää lasten kotona hoitamista. Näissä perheissä lasten kotihoitoa voidaan tarvita keskimääräistä pidempään sen vuoksi, että puolet monikkolapsista syntyy ennenaikaisesti ja lapset ovat infektioherkempiä.

Mäenlaskua ja taikojen lumoa

Kaksosten päivää juhlistetaan ympäri Suomen. Seitsemäntoista alueellista monikkoperheyhdistä järjestävät tammi-helmikuun vaihteessa tapahtumia monikkoperheille. Ohjelmassa on muun muassa liikunnallisia tapahtumia, mäenlaskua ja sirkustelua. Tarkat tiedot alueellisista tapahtumista näet www-sivultamme: http://www.suomenmonikkoperheet.fi/kaksosten-paivan-tapahtumat-alueyhdistyksissa/

Kaksosten päivä näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Muista seurata hashtagia kaksostenpäivä sosiaalisessa mediassa. Päätiedotuskanavana toimii Facebook-sivu Valtakunnallinen Kaksosten päivä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ulla KumpulaToiminnanjohtaja

Hallinto, talouden ja toiminnan suunnittelu ja toteutus, Monikkoperheet-lehden päätoimittaja, varainhankinta, materiaalituotanto, tiedotus, sosiaalipoliittinen työ ja vaikuttamistoiminta.

Puh:050 3280 730toiminnanjohtaja@suomenmonikkoperheet.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Stea / Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 17 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 800 perheeseen ja kolmoset 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin.

Lisää tietoa monikkoperheistä löydät myös esimerkiksi sivustolta http://www.suomenmonikkoperheet.fi/content/usein-kysyttya/

Kaksosten päivä

Valtakunnallista Kaksosten päivää on vietetty vuodesta 2010 alkaen, jolloin Suomen Monikkoperheet ry lanseerasi 2.2. päivän Kaksosten päiväksi juhlavuotensa kunniaksi. Nimestään huolimatta Kaksosten päivänä juhlitaan myös muita monikkoperheitä (kolmos- ja nelosperheet).

Kolmosten päivä

3.3 päivä on Suomen Kolmosperheet ry:n lanseeraama kolmosten oma päivä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye