Pohjois-Savon ELY-keskusPohjois-Savon ELY-keskus

Kauppakamarilta tiekartta Pohjois-Savon vientiyritysten määrän tuplaamiseksi -Työhön tukea ELY-keskukselta (Pohjois-Savo)

Jaa

Koronakriisin vaikutuksesta vientiyritysten määrä putosi valtakunnallisesti ja kriisi on koskettanut voimakkaasti myös Pohjois-Savon tavara- ja palveluvientiäPohjois-Savossa kasvuhakuisuus on ollut muuta maata hieman alhaisempaa, ja tämä on näkynyt myös vientiä harjoittavien yritysten määrässä. Alue tarvitsee johdonmukaisen ja selkeän toimintatavan viennin kasvattamiseksi. 

Kuopion alueen kauppakamarin tavoitteena on vientiyritysten määrän tuplaaminen Pohjois-Savon alueella vuoteen 2030 mennessä.  

Kuopion alueen kauppakamarin kasvuvaliokunta lähtee valmistelemaan tiekarttaa vientiyritysten määrän lisäämiseksi Pohjois-Savossa. 

-Me kauppakamarissa haluamme edistää uutta kasvua, kansainvälistymistä ja hyvinvointia. Se syntyy vahvalla alueellisella yhteistyöllä. Olemmekin innoissamme, että saamme yhdessä sidosryhmien kanssa aloittaa tiekarttatyön, jossa kootaan ratkaisut vientiyritysten määrän tuplaamiselle ja kansainvälisen osaamisen alueelliselle lisäämiselle, Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen korostaa. 

-Keskitymme yhteisten tavoitteiden ja toimintamallien löytämiseen. Vahva näkökulma on tulevaisuuden ilmiöissä, sekä uudenlaisissa keinoissa vastata yritysten osaamisvajeeseen. Näitä voivat olla esimerkiksi erilaiset innovaatio- ja osaamisekosysteemit ja digitaaliset palvelumallit, tiekarttatyön projektipäällikkö Johanna Haapakorva Kuopion alueen kauppakamarilta kertoo. 

ELY-keskuksen ylijohtaja Pasi Patrikainen pitää erinomaisena, että Kauppakamari ottaa ison haasteen vastaan ja lähtee hakemaan verkostoa ja toimintamallia, jolla vientiyritysten määrää nostetaan uudelle tasolle maakunnassa. 
-
Työn tueksi Kauppakamari tarvitsee meitä kaikkia, toteaa Patrikainen.

ELY-keskus on eilen myöntänyt Kuopion kauppakamarin hankkeelle Pohjois-Savon tiekartta vientiyritysten määrän lisäämiseksi 85 000 euron rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) tiekartan valmistelemiseksi. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Palvelujohtaja Johanna Haapakorva, Kuopion alueen kauppakamari, puh. 050 379 4795, johanna.haapakorva(at)kuopiochamber.fi

Rahoitusasiantuntija Niina Suorsa, ELY-keskus, puh.0295 026 606
niina.suorsa(at)ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Hyydetulvia Ylä-Savon jokivesistöissä 15.1.202115.1.2021 14:23:24 EETTiedote

Ylä-Savon alueella on jokien virtaamat edelleen suuret ja alkuviikosta kiristynyt pakkanen on aiheuttanut hyydetulvia jokiin. Näiden seurauksena muodostunut hyyde on nostanut paikallisesti jokien vedenkorkeuksia nopeasti. Jokien vedenpinnan äkillinen nousu voi aiheuttaa osaltaan veden nousun rakennuksiin tai vesi voi nousta tielle tai levittäytyä laajasti metsäalueelle riippuen vallitsevista olosuhteista. ELY-keskus kehottaa jokivarsien asukkaita seuraamaan tilannetta ja varautumaan rakenteiden tulvasuojeluun tilanteen niin vaatiessa. Mahdollisten teiden katkeamisten takia ihmisiä voi jäädä saarroksiin kiinteistölle tai pääsy kiinteistölle estyy. Hyytökohteista on tullut ilmoituksia mm. Pielaveden Lampaanjoesta ja Koivujoesta, Iisalmen Pitkäkoskesta sekä Nurmijoen Mäkärä- ja Koivukoskesta. ELY-keskus on osassa kohteissa räjäyttänyt hyydepatoja ja osassa kohteita hyytöä on purettu kaivinkonetta apuna käyttäen. Pelastuslaitos on myös antanut virka-apua hyytöjen poistoon liittyen. Loppuvi

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 31.12.202031.12.2020 10:05:05 EETTiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,36. Pinta on laskenut 17 cm kuukaudessa. Nyt taso on 26 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Kallaveden lisäjuoksutus on ollut käynnissä marraskuun alusta Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että lisäjuoksutukset voitanee lopettaa tammikuussa. Iisalmen reitillä Onki- ja Poroveden pinnat pystyttiin pitämään luparajoissa, mutta juoksutukset olivat erittäin suuria ajankohtaan nähden. Nyt ollaan vaihteeksi menossa normaaliin päin ja juoksutusta on voitu vähentää. Kiuruveden vuoden 2020 tulvahuippu rekisteröitiin marraskuun lopussa, pääosin selityksenä kylläkin on kevään tulvakorkeuden poikkeuksellisen matala taso. Myös Nilsiän reitillä vuoden 2020 suurimmat vedenkorkeudet ja virtaamat havaittiin marraskuussa. Nyt Syvärin ja Vuotjärven pinnankorkeudet ovat edelleen ajankohdan keskimääräistä suurempia ja juoksutukset lähes täyden voimalaitoskapasiteetin tasolla. Juojärvellä pinta on aj

Kulttuuriympäristöä ilmasta – virtuaalikierros Kuopion Kallanrannan ympäristöön10.12.2020 09:29:16 EETTiedote

Kuopion Väinölänniemen kupeessa sijaitseva Kallanrannan kortteli ja sen ympäristö kätkevät sisälleen palan Pohjois-Savon kulttuurihistoriaa. Korttelin rakennukset ovat myös valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurihistoriallisia kohteita. Väinölänniemi ja Kuopionlahden alue ovat suosittu lenkkeily- ja ulkoilualue, mutta harva tuntee upeiden rakennusten ja ympäristön historiaa. Pohjois-Savon ELY-keskus on halunnut kertoa kaikille Kallanrannan tarinan virtuaalikierroksen avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme