Kiinteistömaailma

Käytettyjen asuntojen kauppa käy edelleen vilkkaampana kuin viime syksynä – omakotitalokaupoissa liki viidenneksen kasvu

Jaa

Kiinteistömaailman Pulssi 3.11.2020. Kiinteistömaailma teki lokakuussa yhteensä 1129 asunto- ja kiinteistökauppaa. Käytetyissä asunnoissa ja kiinteistöissä kauppamäärät ylittivät viime vuoden lokakuun, mutta uudiskohdekaupassa jäätiin edellisvuodesta, kun sekä myytävänä olevien kohteiden että sitä myöten kauppojen määrät laskivat. ”Olemme olleet monta kuukautta tilanteessa, jossa hyvistä asunnoista käydään paikoin kovaakin kisaa. Niitä ei ole riittävästi tarjolla kysyntään nähden”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.


Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät lokakuussa 2020 yhteensä 1129 käytettyjen ja uusien asuntojen ja kiinteistöjen kauppaa. Euromääräisesti ketjun liikevaihto ylsi viime lokakuun tasolle, mutta kokonaiskauppamäärä laski 42 kaupalla viime lokakuusta. Hienoisen laskun taustalla on uudiskohteiden supistunut tarjonta ja sitä myöten myös kauppamäärä. ”Uusien rakennushankkeiden määrän kääntyminen nousuun olisi tärkeää monestakin syystä, ei vähiten siksi, että asuntojen hintakehitystä saataisiin pidettyä jatkossa kohtuullisena myös kasvukeskuksissa”, Kyhälä sanoo.

Käytetyissä asunnoissa ja kiinteistöissä lokakuu sen sijaan sijoittuu Kiinteistömaailmassa tämän vuoden kolmen vilkkaimman kauppakuukauden joukkoon: parempiin lukuihin on ylletty vuoden aikana vain syyskuussa ja kesäkuussa.

”Kerrostalokaupassa pääsimme sielläkin lokakuussa plussalle viime vuoteen verrattuna, mutta isoin kasvun tekijä on edelleen todella vilkkaana käyvä omakotitalokauppa. Niiden kauppamäärät kasvoivat lokakuussa lähes viidenneksen vuodentakaisesta”, Kyhälä sanoo.

Digitaalisena asuntokauppana (eli DIAS-kauppana) tehdään tällä hetkellä 25-30 prosenttia vanhojen osakehuoneistojen kaupasta.

Risto Kyhälän valokuva ja muita kuvia Kiinteistömaailmasta on ladattavissa osoitteessa https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista noin 100 asuntomyymälässä. Kauppamäärillä mitattuna Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityksen markkinajohtaja Suomessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Vuoden 2020 asuntokauppamäärät ja keskineliöhinnat ovat nyt nähtävissä postinumeroittain ja asuntotyypeittäin Kiinteistömaailman verkkopalvelusta19.2.2021 09:10:00 EETTiedote

Kiinteistömaailman maksuton palvelu osoitteessa www.kiinteistomaailma.fi/asuntojen-hinnat kertoo nyt koko maan toteutuneet kauppamäärät, keskineliöhinnat ja myyntiajat postinumeroittain sekä asuntotyypeittäin vuodelta 2020. Palvelussa voi esimerkiksi katsoa, montako kauppaa viime vuonna tehtiin Helsingin Lauttasaaressa kaksioista tai Tampereen Kalevan yksiöistä, mihin keskineliöhintaan ja mihin keskimääräiseen myyntiaikaan.

Kiinteistömaailma istuttaa Pirkanmaalle Kiinteistömaailma-metsän kompensoimaan hiilinieluna välitystyöajon päästöt vuodelta 20218.2.2021 08:00:00 EETTiedote

Kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma istuttaa Tampereelle Kiinteistömaailma-metsän, jolla kompensoidaan Kiinteistömaailman asuntomyymälöiden välitystyössä tarvittavan autoilun päästöt. Yhteistyökumppanina Kiinteistömaailman yrittäjien yhteishankkeessa on Reforest Finland Oy, joka vuokraa joutomaita ja istuttaa niille uutta metsää ilmakehän hiilidioksidin sitomiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kiinteistömaailman, Avaran ja eCraftin tekoälymalli: Yli puolet muuttaa PK-seudulla samankaltaisen asuinaluesegmentin sisällä29.1.2021 10:00:00 EETTiedote

Kiinteistömaailman, Avaran ja eCraftin yhdessä toteuttama, laajaa data-aineistoa ja koneoppimista hyödyntävä tutkimusprojekti tunnistaa muuttopolkuja pääkaupungin sisällä. ”Pystyimme Kiinteistömaailman ja Avaran data-aineistojen avulla identifioimaan seitsemän asuinaluesegmenttiä, joiden sisällä tapahtuu yli puolet pääkaupunkiseudun sisäisistä muutoista. Jos perhe ei muuta omaan lähinaapuriinsa, hän todennäköisemmin muuttaa asuntokannaltaan ja demografialtaan samankaltaiseksi tunnistettuun kaupunginosaan”, kertoo eCraftin johtava data-analyytikko Tommi Vilkamo.

Käytettyjen asuntojen kaupassa kaikkien aikojen vilkkain joulukuu; PK-seudulla kasvua yli 50%5.1.2021 08:00:00 EETTiedote

Kiinteistömaailman Pulssi 5.1.2021: Kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki joulukuussa yhteensä 964 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistöjen kauppaa. Käytettyjen asuntojen kauppoja ketju teki 868 kappaletta, mikä on enemmän kuin minkään muun joulukuun aikana koko sen 31-vuotisessa historiassa. Edelliseen joulukuuhun verrattuna käytettyjen asuntojen kauppamäärä kasvoi koko maan tasolla 27 prosenttia, pääkaupunkiseudulla peräti 52 prosenttia. ”Koronavuosi 2020 päättyi asuntokaupan poikkeukselliseen ralliin. Epävarmuuksien keskellä ihmiset haluavat todella panostaa parhaaseen mahdolliseen kotiin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme