Keski-Suomen luomuala väheni kymmenesosalla

Keski-Suomen luomuviljelty peltoala on tänä vuonna noin 10 500 hehtaaria, mikä on yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Luomuviljellyn alan osuus maakunnan koko peltoalasta on nyt noin 11 %. Tiedot perustuvat keskisuomalaisten viljelijöiden tänä kesänä jättämiin peltotukihakemuksiin.
Luomutilojen määrä Keski-Suomessa väheni suhteellisesti vielä enemmän kuin peltoala, noin viidenneksellä. Luomuvalvontajärjestelmästä erosi tänä vuonna noin 40 keskisuomalaista maatilaa, ja siihen liittyi viisi uutta tilaa. Keski-Suomen ELY-keskuksen tilastojen mukaan maakunnassa on nyt noin 150 luomutilaa.
Asiantuntija Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa, että luomusta luopui paljon pieniä maatiloja.
– Lisäksi osa luomutuotannosta luopuneista tiloista on vuokrannut peltonsa tuotantoa jatkaville luomutiloille. Siten luomuala ei vähentynyt samassa suhteessa kuin luomutilojen määrä, hän selventää.
Ruokaviraston ennakkotietojen mukaan koko Suomen luomuviljelty ala väheni tänä vuonna kahdeksan prosenttia edellisvuodesta ja on nyt noin 310 000 hehtaaria. Luomutiloja on Suomessa noin 4 300, mikä on yli 500 tilaa vähemmän kuin viime vuonna.
Myyntikasvivaatimus sai useat luopumaan
Keski-Suomen ja samoin koko maan luomupeltoala on lisääntynyt varsin tasaisesti 2010-luvun alusta lähtien tähän. Alatalo arvioi, että suurin syy nyt koettuun alamäkeen on luomuehtojen ns. myyntikasvivaatimuksen tiukentuminen. Se tarkoittaa, että luomutilan on tuotettava vuosittain vähintään 30 %:lla sitoumusalastaan ns. myyntikasveja.
Myyntikasvivaatimuksen tiukennus on EU:n lainsäädännön kansallinen tulkinta. Sen tavoitteena on, että markkinoille saataisiin aiempaa enemmän luomutuotteita.
– Vaatimus on ongelmallinen etenkin pienille karjatiloille, joilla pellot ovat luomussa, mutta eläimet kasvatetaan tavanomaisina. Näiden tilojen koko kasvintuotanto saattaa mennä oman karjan ruokintaan. Lisäksi karjatiloilla ei välttämättä edes ole kalustoa viljan tai palkokasvien viljelyyn, Alatalo taustoittaa.
Monet peltojaan luonnonmukaisesti viljelevät eläintilat eivät ole siirtäneet eläimiään luomuun siksi, että se ei ole tilalla taloudellisesti kannattavaa, jos eläinsuojiin pitäisi tehdä isoja investointeja.
Taustalla voi olla monia muitakin syitä
Luomutilojen vähenemiseen vaikuttaa todennäköisesti moni muukin seikka. Osa tiloista on saattanut luopua luomusta siksi, että maksullisen luomuvalvonnan veloitus muuttui viime vuonna tuntiperusteiseksi, kun se aiemmin oli hehtaariperusteinen. Alatalo toteaa, että muutoksen myötä luomuvalvontaan kuulumisesta saattoi tulla hyvin pienille luomutiloille taloudellisesti kannattamatonta.
– Luomutilalla on paljon enemmän kirjanpitovelvollisuuksia kuin tavanomaisella tilalla, ja pienellä tilalla se voi viedä taloudelliseen tulokseen suhteutettuna kohtuuttoman paljon aikaa, hän pohtii.
Tämä vuosi oli vedenjakaja myös siksi, että kaikilla luomutuottajilla oli mahdollisuus päättää, jatkavatko vai lopettavatko he luomusitoumuksensa. Normaalisti luomusitoumus tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan.
– Monet iäkkäät tai sivutoimiset luomuviljelijät lopettivat siksi juuri nyt, Alatalo sanoo.
Myös markkinoiden luomukysynnän hiipumisella saattaa olla tekemistä luomutuotannon vähenemiseen. Esimerkiksi monien luomuviljojen hinnat ovat laskeneet lähes tavanomaisen viljan tasolle, kun luomulaadusta vielä muutama vuosi sitten maksettiin huomattavasti korkeampaa markkinahintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari AlataloasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 148Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme