Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Hinnat nousseet inflaation hidastumisesta huolimatta ja nousu voi jatkua edelleen

Jaa
Vuositasolla inflaatio on hidastunut, mutta hintataso on noussut rajusti edelleen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan inflaation taittumista ei kannata juhlia liikaa, sillä hidastumista selittää erityisesti bensiinin ja polttonesteiden halpeneminen suhteessa viime vuoteen, jolloin Venäjän hyökkäyssodan alkaminen Ukrainassa johti öljyn maailmanmarkkinahinnan nousuun. Inflaation laskusta huolimatta ollaan kaukana normaalitilanteesta ja kuukausitasolla hinnat voivat nousta edelleen.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Suomen inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli maaliskuussa 7,9 prosenttia. Helmikuussa inflaatio oli 8,8 prosenttia, eli vuositasolla hintojen nousu hidastui selvästi. Hidastumista selittää erityisesti bensiinin ja muiden polttonesteiden halpeneminen suhteessa viime vuoteen.

”Viime vuoden maaliskuussa Ukrainan sodan alkaminen johti öljyn maailmanmarkkinahinnan nousuun ja bensan kallistumiseen, mikä kiihdytti inflaatiota. Siihen verrattuna tilanne on rauhoittunut, mikä on odotetusti hidastanut vuosi-inflaatiota, vaikka edelleen hintataso on muilta osin jatkanut aika rajussakin nousussa”, arvioi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Appelqvist.

Vaikka vuositasolla inflaatio hidastui, nousi hintataso edelleen. Kuluttajahinnat nousivat helmikuusta 0,6 prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin keskimäärin maaliskuussa.

Appelqvistin mukaan hintatason nousu tuli useista eri hyödykeryhmistä, vaikka osin korkeat lukemat selittyvät Suomessa yleisesti käytetyillä vaihtuvakorkoisilla asuntolainoilla, jotka luetaan mukaan kotimaiseen inflaatiomittariin.

”Asuntolainojen korkojen nopea nousu kiihdyttää juuri nyt inflaatiota tuntuvasti. Lainakorot eivät ole kuitenkaan luonteeltaan samanlainen kuluttajahinta kuin tavanomaisempien tuotteiden tai palveluiden hinnat. Velallisille korkojen nousu merkitsee sitä, että rahaa jää vähemmän muuhun käyttöön. Toisaalta säästäjien kannalta tilanne on päinvastainen, kun säästöille saa parempaa tuottoa. Lainakorkojen muutokset koskettavat siis eri kotitalouksia hyvin eri tavoin riippuen siitä, onko velkaa vai säästöjä”, sanoo Appelqvist.

Vaikka inflaatio on laskenut viime vuoden lopun huipputasoilta, ollaan silti 2000-luvun tavanomaisiin lukemiin verrattuna kaukana normaalitilanteesta. Edelleen vallitsee myös runsaasti epävarmuutta siitä, kuinka nopeasti inflaatiotilanne saadaan hallintaan. Ruuan ja energian hinnoista putsattu niin sanottu pohjainflaatio jatkoi maaliskuussa nousussa ja ylitti ensimmäistä kertaa 7 prosentin rajan.

”Vielä ei kannata liikaa juhlia inflaation taittumista, sillä pohjainflaation nousu kertoo talouden hintapaineiden olevan yhä laaja-alaisia”, toteaa Appelqvist. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarien vientijohtajakysely: 51 prosenttia vientiyrityksistä arvioi vientinsä kasvavan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna - myös laskua odottavien yritysten määrä kasvanut6.6.2023 07:17:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientijohtajakyselystä selviää, että yritysten vientinäkymiä heikentävät tällä hetkellä eniten heikentynyt kysyntä, kohonneet kustannukset sekä taantuva maailmantalous. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 19 prosenttia arvioi viennin laskevan kuluvana vuonna. Sen sijaan 51 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan tänä vuonna. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka odottaa tulevalta hallitukselta vahvoja linjauksia viennin edistämiseksi ja uusien investointien kotiuttamiseksi.

Piia Karjalainen Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi2.6.2023 10:58:54 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Piia Karjalainen. Karjalainen siirtyy tehtävään Wärtsilästä, jossa hän on vastannut yhteiskuntasuhteista, kansainvälisen meriliikenteen lainsäädäntöön liittyvästä edunvalvonnasta sekä strategisista kumppanuuksista. Karjalaisella on aiempaa työkokemusta myös Brysselistä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Geopoliittinen turbulenssi vaikuttaa kannattavuuteen edelleen merkittävästi - Kiinan merkitys kauppakumppanina vähenemässä1.6.2023 06:43:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientijohtajille suuntaaman kyselyn mukaan turbulenssi geopolitiikassa vaikuttaa yritysten kannattavuuteen edelleen merkittävällä tavalla. Jopa 93 prosenttia vastanneista arvioi geopoliittisen epävarmuuden ja siitä aiheutuvien häiriöiden syövän yrityksen kannattavuutta jollain tapaa. Vaikeasti ennakoitavan Kiinan merkitys yritysten kauppakumppanina on kyselyn mukaan vähenemässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka painottaa, että geopolitiikan ymmärtäminen kuuluu nyt jokaisen yritysjohtajan työpöydälle.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Taantumajakson katkeaminen laiha lohtu – talouden perustekijät eivät puolla vauhdikasta kasvua31.5.2023 09:39:09 EEST | Tiedote

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan alkuvuoden bruttokansantuote on kehittynyt tuntuvasti luultua heikommin, mutta nyt taantumajakso näyttää hetkellisesti katkenneen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole lähtölaukaus isommalle kasvujaksolle, sillä taloudessa puhaltavat edelleen voimakkaat vastatuulitekijät. Vaikeuksia on luvassa, sillä kuluttajien säästöt alkavat huveta, euroalueen teollisuus takkuaa ja rakennusinvestointien näkymät ovat vaisuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme