Visit NaantaliVisit Naantali

KIRJAHYRRÄN MARRASKUU HOUKUTTI JA HURMASI

Jaa

Kolmannen kerran Naantalissa 9.-11.11. järjestetty lastenkirjallisuuden festivaali Kirjahyrrä kokosi jälleen päiväkotien ja koulujen oppilaat sekä lapsiperheet yhteen nauttimaan kirjallisuuden ja lukemisen riemusta. Kolmeen päivään sisältyi yli 30 tuntia ohjelmaa 30 esiintyjän voimin. Eri puolilla kaupunkia järjestetyt tapahtumat keräsivät kaikkiaan yli 1 000 kävijää. Ennakkovarausten perusteella useat tilaisuudet olivat täynnä.

Poikkeuksena aiempiin vuosiin Kirjahyrrä järjestettiin nyt kevään sijasta syksyllä, ja myös hieman uusitulla ilmeellä. Esiintymispaikkoina toimivat Naantalin kirjasto, museo, Naantalin kylpylä, seurakuntakeskus sekä Kuparivuoren urheilutalo.

Festivaalin kahden ensimmäisen päivän aikana sanataidepajoihin ja kirjailijoiden lukutilaisuuksiin osallistui ala- ja yläasteikäisiä oppilaita yhdeksästä eri koulusta Naantalin ja Raision alueilta. Myös lukuisat päiväkotiryhmät ottivat osaa festivaalille.

Määrällisesti eniten yleisöä keräsivät lasten tietokirjoja laatineet Laura Ertimo ja Tytti Issakainen sekä kummitus-, fantasia- ja seikkailutarinoiden aihepiirejä valottaneet Mervi Heikkilä, J. S. Meresmaa, Ilkka Auer ja Magdalena Hai. Kuvakirjojen ja satujen maailmaan lukijoita johdattaneet Hannele Lampela ja Anneli Kanto saivat niin ikään paljon kuulijoita. Naantalin seurakunnan järjestämään teemapäivään osallistui lähemmäs 200 alle kouluikäistä lasta.

Lauantain askartelua, satujen luentaa, sanataidepajoja, nukketeatteria ja musiikkia tarjonnut perhepäivä urheilutalolla keräsi yli 100 lasta ja aikuista. Päivä ja koko festivaali huipentui Pikku Papun Orkesterin konserttiin.

Kirjahyrrä toteutettiin tänä vuonna hieman aiempia vuosia suppeammalla, mutta myös keskitetymmällä ohjelmatarjonnalla. Lukutaidon merkitystä ja elämyksellisyyttä korostavasta festivaalista on kehittymässä alueellisesti vahva lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöiden ja lukijoiden kohtaamispaikka sekä käytännön taidekasvatusta juurruttava tapahtuma.

Kirjahyrrä-tapahtuman järjestää Naantalin Kirjahyrrä ry. Tämän vuoden festivaalia tukivat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus sekä Naantalin kaupunki lukuisten muiden yhteistyökumppaneiden ohella. Festivaalin suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Lisätietoa: www.kirjahyrra.fi

sekä

Pekka Vartiainen

toiminnanjohtaja

puh. 050-5479394

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

KIRJAHYRRÄN MARRASKUU HOUKUTTI JA HURMASI13.11.2017 08:20Tiedote

Kolmannen kerran Naantalissa 9.-11.11. järjestetty lastenkirjallisuuden festivaali Kirjahyrrä kokosi jälleen päiväkotien ja koulujen oppilaat sekä lapsiperheet yhteen nauttimaan kirjallisuuden ja lukemisen riemusta. Kolmeen päivään sisältyi yli 30 tuntia ohjelmaa 30 esiintyjän voimin. Eri puolilla kaupunkia järjestetyt tapahtumat keräsivät kaikkiaan yli 1 000 kävijää. Ennakkovarausten perusteella useat tilaisuudet olivat täynnä.

Lux Gratiae valaisee Naantalia kattauksella musiikkia, kuvataidetta, runoa, teatteria ja liikuntaa10.10.2017 07:00Tiedote

Lux Gratiae tuo jo kuudetta kertaa Naantalin ja saariston syksyyn monipuolista kulttuuriohjelmaa jokaiseen makuun 27.-29.10.2017. Ohjelmassa on tuttuun tapaan upeita konsertteja sekä tunnettujen taiteilijoiden että nuoren nousevan muusikkopolven esittämänä, runon, kuvan ja äänen taikaa, kuitenkaan uutta ja ennen kokematonta unohtamatta. Lux Gratiae vie Sinut mm. elämysmatkalle Naantalin birgittalaishistoriaan ja kävellen tehtävälle pyhiinvaellukselle Naantalista Rymättylään. Saaristo ja saaristolaisuus korostuvat uudessa Meriteatterin esityksessä, joka tällä kertaa nähdään Rymättylän kirkossa. Miten saaristo on puolestaan läsnä Suomen juhlavuoden teemaan rakennetussa kuvataidenäyttelyssä? Näistä tapahtumista kutsumme Sinut kuulemaan lisää torstaina 12.10.2017 klo 10-11 Birgitta-saliin (Kristoffer-salin aula), Opintie 2, Naantali. Kahvituksen järjestämistä varten pyydämme ilmoittautumista sähköpostilla viimeistään 10.10. osoitteeseen sivistystoimisto@naantali.fi Ystävällisin terveisin,

Kirjahyrrän Lastenkirjallisuus festivaali marraskuussa Naantalissa21.9.2017 12:24Tiedote

Jo kolmatta, ja nyt ensimmäistä kertaa marraskuussa järjestettävä lastenkirjallisuusfestivaali Kirjahyrrä pyörii Naantalissa 9.-11.11. Festivaali tarjoaa monipuolisen kattauksen lastenkirjallisuuteen liittyviä esityksiä, työpajoja, kirjailijavierailuja, sekä paljon muuta ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tapahtuman järjestää Naantalin Kirjahyrrä ry, ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme