Osuuskunta Maitomaa

Kivennäismaat tuntuva etu Savon maitoketjun ilmastovaikutuksille

Jaa
Osuuskunta Maitomaa on selvittänyt maidontuotantonsa hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan rehupellolta maitotölkkiin saakka ensimmäisenä meijerinä Suomessa. Kaikki reilu sata suonenjokelaismeijerin tilaa kattanut laskenta osoitti kivennäismaiden ilmastohyödyt turvepeltoihin verrattuna.
Maitoketjun hiilijalanjälki muodostuu maitotilalla ja meijerissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä.
Maitoketjun hiilijalanjälki muodostuu maitotilalla ja meijerissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä.

Maitomaa laski alkutuotantonsa hiilijalanjäljen viime kesänä. Nyt alkutuotannon lukuun lisättiin turvepeltojen ja maankäytön muutosten vaikutukset, ja selvitystä laajennettiin kattamaan raakamaidon logistiikan sekä meijerituotannon päästöluvut.

Tuloksen Maitomaa näkee kilpailuetunaan, sillä savolaismeijerin maitotilat sijaitsevat alueilla, joilla turvepeltoja on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa keskimäärin. Turvepellot muodostavat merkittävän osan Suomen maatalouden päästöistä, vaikka niiden osuus kokonaisviljelyalasta on vain noin kymmenen prosenttia1.

– Olemme ensimmäinen meijeri, joka julkistaa maidontuotantonsa hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan maitotölkkiin saakka. Turvepeltojen vaikutusten huomioiminen tekee hyvästä alkutuotannon luvustamme suhteessa vielä paremman. Maitomaan tiloilla turvepeltojen osuus on noin 2,5 prosenttia, Maitomaan toimitusjohtaja Markku Iivonen selvittää.

Pohjana Euroopan yhteinen laskentamenetelmä

Riippumattoman Envitecpolis Oy:n toteuttaman selvityksen mukaan Maitomaan rasvattoman maidon hiilijalanjälki on 0,90, kevytmaidon 1,02 ja täysmaidon 1,19 kg CO2e maitolitraa kohden. Luvut perustuvat Euroopan komission ympäristöjalanjälkiohjeistuksen (Product Environmental Footprint) suosittamaan laskentatapaan. Siinä eri maitotyyppien hiilijalanjäljet lasketaan vertailukelpoisten kuiva-ainemäärien pohjalta, huomioiden tuotantovaiheen materiaalisiirrot muiden tuotteiden kuten voin ja kerman valmistukseen.

– Lukuja voi olla hankala suhteuttaa, mutta vertailukohtana voi käyttää esimerkiksi rasvattoman maidon hiilijalanjälkeä. Jos Maitomaan maitotiloilla viljeltäisiin yhtä paljon turvepeltoja kuin Suomessa keskimäärin, rasvattoman maitolitran hiilijalanjälki nousisi 1,2 hiilidioksidiekvivalenttikilogrammaan. Se on kolmanneksen enemmän kuin Maitomaan rasvattoman maitolitran todelliset päästöt, Envitecpolis Oy:n johtava asiantuntija Senja Arffman vertaa.

Tietoa päästökeskustelun tueksi

Koko maidontuotannon kasvihuonekaasupäästöjen selvitys on merkityksellistä sekä Iivosen että Arffmanin mukaan erityisesti siksi, että ala kaipaa keskustelua ja läpinäkyvyyttä.

– On erittäin hienoa, että kotimaisesta ruoantuotannosta saadaan kattavaa laskettua tietoa, jotta avoin keskustelu ilmastovaikutuksista helpottuu. Maitomaan hiililaskennan tulokset tarjoavat sekä keskustelulle että päästöjen pienentämiselle hyvät lähtökohdat, Arffman toteaa.

Myös rautavaaralainen maitotilallinen Olli Toivanen kiittelee selvityksen tarjoamaa tietoa tilan toiminnasta hyödylliseksi.

– Aiempaa tietoa hiilijalanjäljestä ei ollut, joten laskenta toi paljon uutta näkökulmaa siihen, mistä oman tilan hiilijalanjälki muodostuu. Samalla kasvoi ymmärrys siitä, mitä jäljen pienentämiseksi voi tehdä. Panostamalla peltoviljelyn tehokkuuteen ja lypsymääriin esimerkiksi ruokinnan avulla päästöihin on mahdollista vaikuttaa merkittävästikin, Toivanen kuvaa.

Vastuullisuus vaatii jatkuvaa työtä

Maitomaa näkee hiilijalanjälkensä selvityksen jatkumona vastuullisen maitoketjun rakentamiselle. Meijerille on myönnetty kansainvälinen Welfare Quality® -sertifikaatti osoituksena lehmien hyvinvoinnin säännöllisestä valvomisesta. Yritys on myös mukana maakunnan yhteisessä Hiilineutraali Pohjois-Savo -ilmastotyössä.

Maitojensa hiilijalanjäljen meijeri suunnittelee tuovansa tulevaisuudessa näkyville myös tölkkeihin ja toivoo sen kannustavan muita meijereitä avoimuuteen. Maitomaan osalta työ kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi jatkuu.

– Haluamme tuntea ilmastovastuumme ja tarjota kuluttajille mahdollisuuden vertailla ostamiensa tuotteiden päästövaikutuksia. Hiilijalanjälkilaskentamme tulokset ovat lupaavia, mutta työtä ilmastoystävällisemmän maitoketjun puolesta tehdään jatkuvan parantamisen hengessä. Tavoitteenamme on pitää maidontuotantomme kokonaishiilijalanjälki Suomen pienimpänä, Iivonen kertoo.

1Luonnonvarakeskus, Helsinki 2021: Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2021: 14. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-275-9. Viitattu 21.10.2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilöt
Markku Iivonen, toimitusjohtaja, puh. 040 533 0212
Senja Arffman, Envitecpolis Oy, puh. 050 353 1818

Kuvat

Maitoketjun hiilijalanjälki muodostuu maitotilalla ja meijerissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä.
Maitoketjun hiilijalanjälki muodostuu maitotilalla ja meijerissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta Maitomaa
Osuuskunta Maitomaa
Kuopiontie 2
77600 Suonenjoki

http://www.maitomaa.fi/

Osuuskunta Maitomaa on itsenäinen, Suonenjoella toimiva meijeri. Vuodesta 1915 saakka toiminut meijeri jalostaa vuosittain 75 miljoonaa litraa lähimaitoa raejuustoksi, voiksi, nestemaidoksi, jogurteiksi ja UHT-tuotteiksi. Maitomaa valmistaa myös kauratuotteita. Omien tuotteidensa lisäksi Maitomaa tekee sopimusvalmistustuotteita muun muassa Olville. Maitomaalle on myönnetty lehmien hyvinvointia mittaava Welfare Quality® -sertifikaatti. www.maitomaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta Maitomaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye