Kuka on Viktor Orbán, ja miten hänestä on tullut Euroopan häirikkö?

Viktor Orbánin hallitsema Fidesz-puolue on johtanut Unkaria vuodesta 2010 lähtien. Tänä aikana maa on kokenut radikaalin muutoksen.
Pääministeri Orbán on alusta lähtien keskittänyt valtaa itselleen ja lähipiirilleen. Hän aloitti heti ensimmäisen vaalivoittonsa jälkeen demokratian pikaisen alasajon. Ensin suitsittiin vapaa media. Sitä seurasi vaalijärjestelmän perusteellinen rukkaaminen. Myös virkakoneiston ja kulttuurikoneiston avainpaikat ovat isolta osin Fideszin hallussa.
Muu maailma on saanut seurata voimattomana, kun Fidesz rakentaa Unkarista diktatuuria. Orbán on myös Venäjän presidentti Vladimir Putinin paras ystävä EU:ssa. Kehitys kulkee Venäjän jalanjälkiä, eikä väkivalta näytä enää mahdottomalta vaihtoehdolta Unkarissa.
Majaniemi kertoo kirjassaan Orbánin elämän ja poliittisen uran vaiheet ja analysoi sitä kehityskulkua, joka on tehnyt Unkarista EU:n häirikön.
Risto Majaniemi on tamperelainen freelance-journalisti. Majaniemi toimi Unkarissa YLE:n free-kirjeenvaihtajana 1988 – 2005 ja avustavana toimittajana 2005 – 2014.
Risto Majaniemi
Orbán – Euroopan paha poika
Ilmestyy 2.3.2023
Saatavana myös e- ja äänikirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Vastustuskykyä kasveista17.5.2023 11:31:10 EEST | Tiedote
Parhaimmillaan kasvilääkintä tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä. Käytännönläheinen opas kertoo, mitä kaikkia kasveja voi käyttää elimistön ja vastustuskyvyn vahvistamiseksi, miten ne vaikuttavat ja miten niitä käytetään.
Suomalaisten mobiilipelien pikkujättiläinen ilmestyy 16.5.9.5.2023 09:25:58 EEST | Tiedote
Tervetuloa tilaisuuteen, jossa julkistetaan Juho Kuorikosken kirja Matopelin perilliset – Suomalaisten mobiilipelien uskomaton tarina
Darwin-sarjan kolmas odotettu dekkari26.4.2023 11:56:05 EEST | Tiedote
Paikka, joka on pyhitetty vain naisille. Kaivosyhtiö, jolle mikään ei ole pyhää. Murha, jonka tekijä on löydettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Melanie C kirjoitti omaelämäkerran täynnä Girl Poweria26.4.2023 11:17:58 EEST | Tiedote
Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.
Hilpeä Koppis-lastenkirjasarja jatkuu26.4.2023 10:50:18 EEST | Tiedote
Kovakuoriaisten kiehtovaan maailmaan sijoittuvan luontokirjasarjan kolmas osa Kummallinen koppis on hauska luontotarina, jossa kokonainen joukko erilaisia koppiksia selvittää aarrekartan arvoitusta.Kirjan Koppisknoppis-osio esittelee hauskalla tavalla kertomuksen kovakuoriaiset ja kannustaa pientä aarteenetsijää tutustumaan lähiluontoon ja metsän pieneliöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme