Storytel Oy

Kumpaa kuuntelisit mieluummin, Michelle Obamaa vai Mercedes Bentsoa? Äänikirjapalvelu Storytel listasi kuunnelluimmat naisten elämäkerrat – miehet hallitsevat suosituimpien lukijoiden listaa

Jaa
Tulevana sunnuntaina 8.3.2020 vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Sen kunniaksi äänikirjapalvelu Storytel on tehnyt listan palvelussaan kuunnelluimmista naisten elämäkerroista. Kärkikolmikosta voi päätellä, miten erilaiset tarinat puhuttelevat kuulijoita, sillä skaala venyy Valkoisesta talosta Itä-Helsingin lähiöihin.
Kuva: Storytel
Kuva: Storytel

Kolmanneksi kuunnelluin naisen elämäkerta on räppäri Mercedes Bentsona tunnetun Linda-Maria Roineen elämäkerta Ei koira muttei mieskään (Johnny Kniga 2019). Kirjassaan Roine puhuu avoimesti päihteidenkäytöstään ja koulukiusatuksi tulemisesta.

Toisiksi kuunnelluin elämäkerta on toista maata, nimittäin Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman puolison Michelle Obaman Minun tarinani (Otava 2018). Muistelmissaan Obama käsittelee paitsi elämäänsä Valkoisessa talossa myös äitiyden ja työelämän yhteensovittamista.

Ykkösenä listalla paistattelee Yökylässä Maria Veitola -televisio-ohjelmasta tuttu toimittaja Maria Veitola teoksellaan Toisinpäin (Johnny Kniga 2019). Kirjassaan Veitola vastaa ystäviensä ja vihamiestensä esittämiin kysymyksiin ja avaa niiden pohjalta ajatuksiaan elämästä.

Miehet jyräävät yhä lukijoina

Storytelin keräämän tiedon mukaan kymmenestä kuunnelluimmasta äänikirjasta puolet on naisten kirjoittamia. Sen sijaan kymmenen kuunnelluimman lukijan joukosta löytyy vain kolme naista.

Ylivoimaisesti kuunnelluin naislukija on näyttelijä Krista Putkonen-Örn, jonka lukemia kirjoja on kuunneltu vuodesta 2016 alkaen yhteensä jo yli miljoona tuntia. Muun muassa naiselämäkertojen listalta löytyvä Michelle Obaman Minun tarinani on Putkonen-Örnin lukema. 

Toiseksi ja kolmanneksi kuunnelluimmat lukijat ovat näyttelijät Karoliina Kudjoi ja Erja Manto. Kudjoin lukemien kirjojen joukosta löytyy esimerkiksi suositun ruotsalaiskirjailija Camilla Läckbergin dekkareita. Erja Mannon ääntä kuullaan puolestaan muun muassa Enni Mustosen ja Elena Ferranten teoksissa.

Listat kokonaisuudessaan
 

10 kuunnelluinta naiskirjailijaa järjestyksessä alkaen suosituimmasta

  1. J.K Rowling
  2. Camilla Läckberg
  3. Enni Mustonen
  4. Tiina Nopola & Sinikka Nopola
  5. Leena Lehtolainen
  6. Heather Morris
  7. Jojo Moyes
  8. Lucinda Riley
  9. Johanna Tuomola
  10. Michelle Obama

10 kuunnelluinta naisen elämäkertakirjaa

  1. Toisinpäin (Maria Veitola)
  2. Minun tarinani (Michelle Obama)
  3. Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (Venla Pystynen & Linda-Maria Roine)
  4. Minä olen Anna Puu (Mari Korppinen, Anna Puu)
  5. Veitola (Maria Veitola)
  6. Älä sano että rakastat (Rakel Lignell)
  7. Rikottu enkeli (Tara Koivukoski)
  8. Kiira (Jere Nurminen)
  9. Opintiellä (Tara Westover)
  10. Päin punaista - Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 (Emilia Saloranta)

10 kuunnelluinta naislukijaa 

  1. Krista Putkonen-Örn
  2. Karoliina Kudjoi
  3. Erja Manto
  4. Satu Paavola
  5. Mervi Takatalo
  6. Outi Vuoriranta
  7. Usva Kärnä
  8. Karoliina Niskanen
  9. Sanna Majuri
  10. Anna Saksman

Lähde: Storytel

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna Walldén
Marketing Manager, Content & Communication
Storytel Finland
hanna.wallden@storytel.com
+358 50 352 8622

Kuvat

Kuva: Storytel
Kuva: Storytel
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 150 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye