Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Kutsu: Danske Bank ennustaa kotitalouksien tärkeät luvut vuodelle 2019 ja kertoo ja miten kuluttajat ennakoivat korkokehitystä

Jaa

Danske Bank julkistaa torstaina 24.tammikuuta. Kotitalouskatsauksen, jossa ekonomisti Jukka Appelqvist ennakoi kuluttajille tärkeimpien taloudellisten muuttujien kehittymistä vuonna 2019. Katsaus sisältää myös kyselytutkimuksen suomalaisille korkojen kehityksestä. Materiaalin voi tilata ennakkoon embargolla.

Vuosi 2019 on kuluttajalle valoisa, mutta miksi. Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist on koonnut yhteen kuluttajien talouteen vaikuttavat talousluvut ja laatinut ennusteet muun muassa koroista, työllisyydestä ja palkkojen kehityksestä.

Katsauksessa myös suomalaiset pääsevät ennustamaan, sillä katsaus pitää sisällään kyselytutkimuksen suomalaisille koroista. Tutkimus pitää sisällään muun muassa suomalaisten huolen korkojen noususta tänä vuonna, ennusteet korkojen tasosta vuoden, kolmen ja 10 vuoden päästä.

Katsaus julkistetaan torstaina 24.1. Materiaalin voi tilata ja haastattelun sopia lehdistöpäällikkö Josi Tikkasen kautta. Jukka Appelqvist antaa aiheesta haastatteluja keskiviikosta alkaen.

Tietopyynnöt:

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 326 9701

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 326 9701

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Korkeakoulutetut aikovat sijoittaa myös vuonna 2019 - Danske Bankin ja Akavan yhteistyö avaa sadoilletuhansille edullisemmat sijoituspalvelut15.1.2019 08:00:00Tiedote

Danske Bank laajentaa yhteistyötä akavalaisten liittojen kanssa sijoituspalveluihin. Yhteistyö avaa sadoille- tuhansille suomalaisille helpon ja edullisen tavan sijoittaa riippumatta siitä, minkä pankin asiakkaita he ovat. Korkeakoulutetuista sijoittaa suurempi osa kuin kaikista suomalaisista. Aktiivisuus jatkuu myös vuonna 2019, kertoo tuore kyselytutkimus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme