Kysely: Yli 40 prosenttia eurooppalaisista työnantajista painii nyt rekrytointihaasteiden kanssa 

Jaa
Useammalla kuin neljällä kymmenestä eurooppalaisesta työnantajasta on vaikeuksia houkutella uusia työntekijöitä, paljastaa tuore tutkimus. Yli puolet yrityksistä kokee, että työnantajakuvan rakentaminen on vaikeampaa kuin koskaan ennen.

Euroopan johtavan henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja SD Worxin kyselytutkimus osoittaa, että kilpailu parhaista osaajista on nyt kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kaikkiaan 42 prosenttia kyselyyn vastanneista eurooppalaisista työnantajista kertoo, että uusien työntekijöiden rekrytointi on haastavaa.  

Tilanne on lähes sama Suomessa kuin muualla Euroopassa. Maassamme rekrytointihaasteiden kanssa painii 44 prosenttia vastaajista. Vaikein rekrytointitilanne on Belgiassa (65 %), Alankomaissa (54 %) ja Irlannissa (53 %). Sen sijaan Ruotsissa (32 %), Italiassa (32 %), Norjassa (31 %) ja Espanjassa (29 %) tilanne on keskimääräistä parempi. 

Yritysten paine rakentaa myönteistä työnantajakuvaa on yhteydessä kaikkialla Euroopassa vallitsevaan työntekijäpulaan. Yli puolet kaikista vastaajista (53 %) kertoo, ettei työnantajabrändäys ole milloinkaan aiemmin ollut yhtä haastavaa. Suomessa tällä kannalla on 47 prosenttia työnantajista. 

Kuusi kymmenestä työnantajasta arvioi, että avoimien työpaikkojen täyttäminen kestää nykyään kauemmin kuin aikaisemmin. Tällä kannalla ovat varsinkin belgialaiset (74 %), irlantilaiset (69 %) ja hollantilaiset (68 %). Suomessa näin ajattelevien osuus on sama kuin Euroopassa keskimäärin. 

Tiedot selviävät Euroopan suurimman HR- ja palkkapalveluita tarjoavan yrityksen, SD Worxin kyselytutkimuksesta, johon vastasi 4371 eurooppalaista yritysten edustajaa.  

Digitalisaatio pakottaa työnantajia mukautumaan 

Työmarkkinoilla vallitsee nyt epätasapaino osaamisen suhteen. Useimpien työnantajien mielestä on haastavaa löytää taidoiltaan sopivia osaajia. Yli puolet (56 %) työnantajista arvioi, että tämä on suurin haaste, jonka kiristynyt työvoimapula on aiheuttanut. Osuus on suurin belgialaisten (70 %), italialaisten (63 %) ja saksalaisten (61 %) työnantajien keskuudessa. Suomalaisista työnantajista tällä kannalla on 49 prosenttia.  

”Digitalisaatio on luonut yrityksille paineita löytää työntekijöitä täysin uudenlaisiin tehtäviin. Tämä kertoo koko yhteiskunnan muutoksesta. Tilanne vaatii työnantajia mukautumaan ja näkemään työmarkkinat uudessa valossa”, Suomen SD Worxin maajohtaja Petteri Hannula toteaa. 

”On kiinnostavaa nähdä, missä määrin yritykset ovat valmiita uudistamaan rekrytointimenetelmiään. Eräs tehokas tapa mukautua tilanteeseen olisi nykyisen henkilöstön uudelleenkouluttaminen. On yllättävää, että vain noin puolet eurooppalaisista työnantajista kokee työntekijöiden uudelleenkoulutuksen ja sisäisen työkierron vaivattomaksi ratkaisuksi”, Hannula jatkaa. 

Suomessa yrityksen sisäinen liikkuvuus on hieman haasteellisempaa kuin muualla Euroopassa. Vain alle puolet työnantajista kokee sen täällä helpoksi (46 %). Sisäinen liikkuvuus on keskimääräistä yleisempää Iso-Britanniassa ja Puolassa (molemmissa 61 %) sekä Italiassa (57 %).  Sen sijaan Belgiassa sisäinen työkierto koetaan helpoksi vain joka kolmannessa yrityksessä.  

Joustava työ tärkeimpiä kilpailuetuja 

Tutkimus osoittaa, että työnantajilla on tarve erottautua muista erilaisilla kilpailueduilla. Noin 35 prosenttia työnantajista arvioi, että joustavat työtunnit ja -järjestelyt ovat yksi tärkeimmistä eduista kilpailtaessa parhaista osaajista. Lähes yhtä moni, 34 prosenttia, nosti tärkeimpien keinojen joukkoon miellyttävän työympäristön ja -ilmapiirin. Yhtä tärkeänä pidettiin myös yrityksen taloudellisesti vakaata ja turvallista asemaa. 

Reilu kolmasosa yrityksistä (32 %) nosti tärkeimpien kilpailuetujen joukkoon työn merkityksellisyyden, kiinnostavuuden ja haastavuuden. Koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia korosti lähes joka kolmas (27 %) työnantaja. 

“Tutkimuksemme todistaa, että kaikkialla Euroopassa työnantajien kannattaisi nyt käyttää luovuutta etsiessään henkilöstöä. Tärkeää on esimerkiksi kiinnittää huomio osaamisen kehittämiseen. Kouluttamalla itse henkilöstöä yritys voi sekä löytää uusia tekijöitä että sijoittaa nykyistä henkilöstöä uusiin tehtäviin”, Hannula huomauttaa.  

​​Kyselytutkimus osaajapulasta toteutettiin maaliskuussa 2022 Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Sveitsissä.Siihen osallistui yhteensä 4371 yritystä. Otos edustaa paikallisia työmarkkinoita sukupuolen, iän ja koulutuksen suhteen. Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö iVox.   

Tärkeimmät rekrytointivaltit osaajapulassa 

  1. Joustavat työtunnit ja -järjestelyt  
  2. Miellyttävä työympäristö ja -ilmapiiri 
  3. Taloudellinen vakaus ja turva 
  4. Merkitykselliset ja haastavat tehtävät  
  5. Mahdollisuudet kouluttautua ja kehittyä  

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SD Worx
Sokerilinnantie 11A
02600 Espoo

https://sdworx.fi/

75 vuoden ajan toiminut SD Worx on johtava henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja Euroopassa. Yrityksessä työskentelee yli 5 300 työntekijää 18 eri maassa: Alankomaissa, Belgiassa (HQ), Espanjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Mauritiuksella, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Virossa. Vuonna 2020 SD Worxin liikevaihto oli 743 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaina on yli 76 000 organisaatiota ympäri maailmaa.   

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SD Worx

Maajohtaja Mikko Uotila: Palkkahallinnon ulkoistaminen vapauttaisi tärkeitä asiantuntijaresursseja monessa keskisuuressa ja suuressa yrityksessä26.3.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Euroopan johtava henkilöstöratkaisujen tarjoaja SD Worx on nimittänyt Mikko Uotilan Suomen SD Worxin uudeksi maajohtajaksi. Uotilan mukaan tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen organisaatio tulee ulkoistamaan palkkahallintonsa, sillä palkkahallinnon hoitaminen omin voimin on kustannustehotonta ja sisältää myös riskejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye